Google haku TIMin sisältä - Kun pääset jollekin sivulle jatka Ctrl-F:llä.

TIEP111 Ohjelmointi 2 (Java), kevät 2024

Ensimmäinen kurssille laitettu sähköposti, lue jos et ole saanut



Huomaa että Ohjaus == Pääteohjaus.

Ohjelmointi 2 on Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan pääaineen järjestämä ohjelmointikurssi. Kurssilla käytetään ohjelmointikielenä Javaa ja kurssin harjoitustyönä tehdään graafisella käyttöliittymällä varustettu "rekisteriohjelma". Kurssin suorittamiseen liittyy myös viikottaisia demotehtäviä.

Kurssi on suunnattu ensisijaisesti tietotekniikan pääaineopiskelijoille. Mutta kurssille voi ilmoittautua myös muidenkin aineiden opiskelijoita (silloin ei kuitenkaan saa marista kurssin sisällöstä :-)). Kurssilla käytettäväksi alustaksi kelpaa kaikki käyttöjärjestelmät, missä toimii Java 1.8.

Huomaathan, että kurssi vaatii paljon työtä ja sen suorittamisen tukena on runsaasti apumateriaaleja. Nyt olet TIM-ympäristössä, jonne lähes kaikki materiaali on siirretty, hyvin pieni osa voi vielä olla vanhan Tracin puolella. Kerro jos on jossakin vielä linkkejä trackin puolelle.

Älä hätäänny, vaan varaa aikaa materiaaleihin tutustumiseen ja käy ne läpi rauhassa, osaan ohjeista sinun kannattaa tarttua heti ja osaan kurssin edetessä. Ohjelmoimaan opetteleminen vaatii kykyä etsiä ja omaksua hieman levälläänkin olevaa dokumentaatiota. Halutessasi saat apua henkilökohtaisissa ohjauksissa sekä yleisissä pääteohjauksissa.

Osallistu kurssin parantamiseen: Osassa materiaalissa voi olla puutteita tai asia voi olla ilmaistuna hieman vieraalla tavalla - monet asiat selviävät kurssin edetessä, mutta törmätessäsi mahdollisiin virheisiin tai epäselvyyksiin, voit vaikuttaa asiaan seuraavasti:

  • Ilmoittamalla luennoitsijalle: Vesa Lappalainen
  • muokkaamalla itse: materiaali (TIM) on Wikimäistä, eli voit itsekin korjata ilmiselviä puutteita. Ahkerimpia materiaaliin asiallisia päivityksiä tehneitä palkitaan lisädemopisteillä (kurssin lopussa erikseen pyydettävä tätä).
  • Voit myös lisätä huomioita, kysymyksiä ja kommentteja TIM-dokumentin marginaaliin.
  • Jos mieleesi juolahtaa parannusehdotuksia TIM:iin, niin kerro kaikki

1. Ajankohtaista

  • Vastaa kyselyihin * ohjelmointikysely ennen kurssia = kysely siitä, mitä MIELESTÄSI ohjelmointi on (voi olla että olet vastannut tähän jo Ohj1 kurssin päätteeksi).

2. Tärkeät linkit

  • kurssin jatko-osat (3 x 1p)
  • C++ -jatko-osa
  • JSP -jatko-osa
    • luentojen aiheet ja pääteohjaukset ylälinkistä
    • suoritus: pääteohjaukset + HT
    • kurssin omia sivuja
  • Tietokanta -jatko-osa
    • TIM-tehtävät tietokantoihin liittyen
    • Harjoitustyön 6 vaihe toteutettu myös käyttäen tietokantaa
    • kurssin omia sivuja

3. Kurssilla käytettävät työkalut

Kurssilla käytetetään lukuisia eri työkaluja, katso koottu listaus ja linkit asennusohjeisiin kurssin työkalusivulta, muista että saat tukea käyttöönottoon pääteohjauksissa!

4. Hallinnolliset asiat

4.1 Kurssikoodi

  • TIEP111. Huomaa, että tämä kurssi on ensisijaisesti tietotekniikan pääaineopiskelijoille. Kaikki saavat toki osallistua ja mahdollisuuksien mukaan muidenkin mielipiteitä voidaan ehkä ottaa huomioon.

4.2 Ilmoittautuminen

  • jatko-osiin ilmoittautuminen

4.3 Opettajat

4.4 Paikka ja aika

4.5 Sisältö, esitiedot ja työmäärä

4.6 Harjoitustehtävät (demot)

  • Demotehtävät ja vastaukset
  • Tähtitehtävät ovat pakollisia joka kerta
  • Demot tulee palauttaa maanantaisin klo 13:00 mennessä, siis ennen demotilaisuuden alkua (saa lähettää monta päivää aikaisemminkin ja lähetyksiä voi täydentää tuohon ma klo 13 asti).
  • Demotehtävät käydään läpi maanantaisin kello 14-16 tai 16-18, ilmoittaudu Korpissa
  • Palautetuista demoista saa hyvityspisteitä. Itse tekeminen on olennainen osa oppimista.
  • Myös aktiivisesta Tim- ja Wiki-sivujen päivityksestä saa demopisteitä (pidä kirjaa päivityksistäsi, ne tilitetään kurssin lopussa)
  • Katso miten on käynyt niille, jotka merkinneet paljon demoja tekemättä niitä itse,(=kiinni jäävät)

4.7 Pääteohjaukset (ohjaukset)

  • Ryhmiä on Agoran ATK-luokissa ke-pe, ilmoittaudu Korpissa
  • Pääteohjausten aiheet
  • Pääteohjauksissa opetellaan aluksi käyttämään tarvittavia työkaluja ja niissä saa myös vinkkejä demojen ja harjoitustyön tekoon.
  • etäpääteohjauksista keskustelusivulla

4.8 Harjoitustyö (HT)

4.9 Debuggausnäyte

  • syksyn Ohjelmointi 1 kurssin suorittaneet ovat antaneet osana kurssin suoritusta debuggausnäytteen
  • muille suosittelen vahvasti debuggerin kertausta viimeistään kurssin alussa
# suoritus

4.10 Tentti, kurssin suoritus

  • Kurssilla on kolme eri suoritustapaa
    1. Välikoe, demot + HT aikataulussa (ei loppukoetta)
      • Välikoe pe 15.3.2024 klo 12:00 - 16:00 Ag Auditorio 3 (vk=max 24 p, min 6p), kokeessa monta tehtävää, joista 4 pitää tehdä, mm. pöytätesti.
      • demot kahdessa jaksossa (1-7 dh1, 8-12 dh2)
      • harjoitustyö aikataulussa
      • kurssin lopputulos = 3/5*vk + dh1 + 2*dh2 (max=32, josta 12p = 1/5, 27p = 5/5, dhn = demohyvitykset jaksosta n, ei prosentit)
      • Katso esimerkki pisteiden vaikutuksesta
      • välikoetta ei uusita (voi olla mahdollisuus aloittaa välikoe saman päivänä eri aikaan kuin muut jos on päällekkäisiä tenttejä tms. ylipääsemättömiä esteitä).
      • tehdään kynällä ja paperilla (ei koneella!)
      • jos välikokeesta tulee alle 6 p, niin HT7 vaihetta näyttäessä suullinen tentti ja arvolause määräytyy em. kaavasta.
    2. Demot + HT aikataulussa + suullinen tenttaus HT palautuksessa
      (ei väli- tai loppukoetta)
      • demot tehtävä vähintään 105 % 1. jaksolta (ja tämän suoritustapa valittava Korpista etukäteen). Joka demokerta vähintään 1 piste bonus tai guru-tehtävävillä.
      • harjoitustyö aikataulussa, HT5 vaiheen kohdalla suullinen tentti omasta harjoitustyöstä ja saadaan lupa olla poissa välikokeesta (käytännössä katsotaan että HT on itse tehty ja ymmärretty "täysin")
        • aika varattava ohjaajalta AJOISSA
      • vain niille jotka ovat 1. kertaa kurssilla
      • kurssin lopputulos = 3/5*17 + dh1 + 2*dh2 (max=28, josta 12p = 1/5, 27p = 5/5)
    3. Loppukoe + HT ilman aikataulua
      • Loppukoe pe 12.4.2019 tai ke 22.5.2018 (kokeessa vain yksi kysymys tyyliin: suunnittele ja toteuta ohjelma, aihe vaihtelee, oma tietorakenne pitää kyetä tekemään unissaankin)
      • harjoitustyö tehtynä ja hyväksyttynä ennen kokeeseen tulemista
      • muutama vuodessa selviää tällä tavalla :-)
  • välikokeessa ja lopputentissä saa olla mukana TIMissä tehty ja tulostettu 2-puoleinen A4 lunttilappu
  • välikoe ja loppukokeet ovat kynä/paperi-kokeita (ellei erikseen muuta sovita jonkun tietyn oppilaan kanssa)
  • jos on sellaisia, joilta on vanhalta kurssilta muut suoritukset kasassa, paitsi harjoitustyö, tekevät aloittamansa harjoitustyön loppuun alkukevään aikana ja suoritus merkitään vanhalle kurssille
  • etäopiskelu samoin periaattein kuin Ohjelmointi 1 -kurssissa. Etäopiskelusta on erilliset ohjeet.
  • jos sinulla on vanhasta kurssista kaikki muu tehty paitsi HT-vaiheita puuttuu, niin älä ilmoittaudu tälle kurssille, vaan tee HT mahdollisimman nopeasti loppuun, merkitään suoritus vanhalle kurssille. Kerro ohjaajille aina mille kurssille!

4.11 Materiaali

Alkuun on tärkeintä, että pääset kiinni luentojen ja demojen rytmiin eli luentomoniste kouraan. Ei myöskään kannata viivytellä ohjelmien asentamisessa (jos käytät omaa konetta) ja/tai niihin tutustumisessa.

4.12 Kirjallisuutta

4.13 Viestintä

6. Välikoekysymykset

Viime vuoden vastauslinkit ei muuten toimi ja 2016 = 2015

14 Mar 18

(Siis pöytätestin)

14 Mar 18

These are the current permissions for this document; please modify if needed. You can always modify these permissions from the manage page.