# timOhjeet

Parannusehdotuksia TIMiin

1. Parannusehdotusten kirjoitusohjeita

  • jos haluat seurata sivulle tulevia muutoksia, klikkaile kaikki punaiset pois oikeasta reunasta ja/tai käy Manage-sivulla ruksimassa mistä muutoksista haluat sähköpostia.

  • TIMin käyttöohjeet (löytyy myös editorin Help-välilehdeltä)

  • älä kirjoita liian pitkiä tekstejä. Lisää useampi kappaleita tai jaa kirjoitettaessa #- merkillä useammaksi kappalleeksi.

  • älä ole agressiivinen, ole hyvä asiakas! Älä koskaan kysy että "Miksi ei...".

  • tänne sivulle vain suoranaisesti TIMiin liittyviä ehdotuksia, kurssin materiaaleihin ja niiden sisältöön liittyvät ehdotukset kunkin kurssien sivuille

  • katso onko asiastasi jo aikaisemmin kirjoitettu ja jos on, jatka sen alle.

  • TIMin tehtävien asioiden lista.

  • ÄLÄ laita ehdotuksia tai mielipiteitä kommentteina (C), koska niihin liittyviä vastauksia on silloin hankalaa kohdentaa. Eli lisää ihan normaalina tekstinä.

2. Muita ehdotuksia

Tuo oli hyvä muokkaus demoihin että tehtävät ovat oman ikkunan sisällä jonka voi klikata auki kun haluaa. Ennen demosivu tuntui olevan täynnä tekstiä ja välillä demosivulla navigointi tuntui hankalalta. Vaikka sivun vasemmassa reunassa olikin otsikot minkä avulla pystyi demosivulla navigoimaan, mutta jos tehtävissä oli esimerkiksi tosi pitkä tehtävänanto niin tuntui että tekstiin hukkuu mikä sivulla on näkyvissä. Nyt sivut ovat mielestäni "siistitty" ja demotehtävien välillä navigointi on helppoa.

vesal: Kiitti. Mutta taas oli kurssiasiaa, ei TIM-asiaa. Tuon olisi voinut TIMIllä tehdä koska vaan, jos joku olisi esittänyt toiveen aikaisemmin :-)

Demojen pisteet voisivat päivittyä useammin, en ole varma mutta välillä tuntuu ettei aivan tunnin välein päivity? Tämä olisi motivoivaa kun näkisi nopeammin oman etenemisen.

vesal: Tähän vastattu toisessa kohdassa että konekapasiteettiongelma. Lisäksi pisteet näkyvät kunkin demodokun alussa ainakin Ohj1-kurssilla ja se on ajantasalla kun virkistää sivun.

Demokohtaisilla sivuilla virkistys ei ainakaan itselläni toimi, kenties selainkohtaista? Käytän Bravea. Pääsivulla demopisteet eivät näy lainkaan

vesal: Demosivuilla on ihan alussa kohta Task Summary, joka näyttää kyllä tiedot kun sivun päivittää. Nimenomaan ne tiedot siirretään tuohon värikkääseen taulukkoon tunnin välein. Ohj1 kurssilla näköjään xx:53 aina. Tarkoittanet tuota demosivua. Jännää että kurssi on jo lähes lopussa eikä kukaan ole huomauttanut asiasta, siellä oli viite edellisen vuoden kurssille siinä taulukossa. Nyt korjattu. Asioista pitäisi huomauttaa aikaisemmin :-)

Demojen oppimistavoitteista voisi olla muistutus seuraavan demosivun alussa. Esim. 1.demon oppimistavoitteista muistutus/linkki 2.demosivun alussa. Itselläni on jäänyt oppimistavoitteet välillä kirjaamatta koska en ole muistanut palate edelliseen demoon.

vesal: Kurssiasiaa, ei TIM-asiaa. Työkirjaan on koottu kaikki oppimistavoitteet yhteen kasaan, demosivuja ei viitsisi entisestään pidentää.

vesal: Eikö riitä kun työkirjaan on kerätty kaikki oppimistavoitteet yhdelle sivulle?

Videoita koko ruudulla katsoessa voisi olla hyödyllinen lisä saada Adv-ruksin kaltainen ratkaisu, jotta voisi kelailla +-10s yms.

vesal: Tuo Full screen ei ole TIMin vallassa, mutta ainakin mulla Chromessa toimii:

  • 1 sek: Ctrl-nuoli
  • 10 sek: Shift-Ctrl-nuoli
  • 1 min: Alt-Ctrl-nuoli

Jonkin näköinen hakupalkki etusivulle, josta voisi etsiä sisältöä koko TIM:istä. En ainakaan itse ole sellaista löytänyt.

vesal: Siellä on se suurennuslasi.

Scrollatessa ylöspäin monistetta ilmestyy "Pikaohje, Sisällöntuottajan ohjeet... yms" palkki. Jos tämän kanssa on samaan aikaan auki hampurilaisvalikko bookmarks, documents settings yms niin ne hautautuvat TIMin käyttöohje- palkin alle. Tämän tietysti saa pois skrollaamalla alas, mutta itselle kävi kurssin alkupuolella niin etten enää löytänyt esimerkiksi omat kurssit- näkymää kun en vain tajunnut mihin se oli "hävinnyt". Voisiko kyseisen palkin keskittää koko sivun mukaan tai tehdä jollain lailla läpikuultavaksi tms?

vesal: Tuo Menu (johon viittaat tuolla "Pikaohje jne) on keskitetty mikäli et ole pakottanut kaikkea vasempaan reunaan. Sieltä hampurilaisen takaa kirjan kuvan oikealta puolelta löytyy ikoni, jolla voi valita keskityksen tai vasemman reunan. Läpikuultavuudet eivät sinällään auta, koska sitten ei tiedä mitä klikkaisi jos näkyy asioita päällekkäin.

Hakupalkkiin missä Koti | Moniste | Demot yms voisi lisätä mielestäni oman hakupalkkinsa reunaan, koska esimerkiksi työkalut tai muut osiossa alkaa olla jo sen verran sisältöä, että hakupalkki voisi nopeuttaa siirtymistä minne haluaa, esimerkiksi pikasyntaksiin.

vesal: Haku on siellä oikean yläkulman suurennuslasissa. Tuo "hakupalkki" on kurssikohtainen Menu jonka sisällön opettaja päättää ja siihen ei ehkä kannata tuoda noita TIMin omia ominaisuuksia, silloin Haku löytyy kurssista riippumatta samasta paikasta.

Kommenttien kirjoittaminen olisi helpompaa, jos niitä voisi kirjoittaa jo valmiiksi näkyvään kommenttikenttään. Niinkuin esim facebookissa on "kirjoita julkaisusi tähän" tms. Erilaiset värit sivuilla auttaisivat itseäni myös navigoimaan ja tekevät sivuista selkeämmän näköiset.

vesal: Tarkoitus on että sivut olisivat mahdollisimman yksinkertaiset eikä yläosaa alempana näkyisi mitään turhaa. Jatkuvasti näkyvät kommenttikentät häiritsisivät lukemista. Lisäksi joka tapauksessa joutuisit klikkaamaan sitä kommenttikenttää jotta pääset sinne. Tasan sama klikkaus tulee nyt kun painat sitä C-painiketta.

Väreistä olisi hyvä saada ehdotuksia. Tosin värit jakavat mielipiteitä ja isoilla softataloilla on leegio ihmisiä jotka etsivät kompromisseja jotka kelpaisivat kaikille.

Noteissa on vaihtoehdot Show note to: Everyone ja Just me. Mielestäni olisi aiheellista, jos olisi myös vaihtoehto Teacher (only), eli että note näkyisi vain opettajalle. Joissakin noteissa voi olla parempi niin, että ne näkyvät vain opettajalle. Myös kehitysehdotuksia olisi demoja tehdessä nopea ja kätevä ilmoittaa tätä kautta kun jaksaa/muistaa asiasta mainita ja ei tarvitsisi mennä erikseen eri foorumille lisäämään - tällaistenkaan ilmoitusten ei tarvitse välttämättä näkyä kaikille.

vesal: Muistaakseni tällainen olikin joskus suunnitteilla, mutta jäänyt muiden kiireiden takia tekemättä. Tosin itse tykkään avoimesta keskustelusta enemmän :-) Jos jollekin jotakin vastaa, on sama ongelma todennäköisesti muillakin. Mutta ei se optiona haittaisi.

TIMIn hakutoiminto on melko näppärä, mutta voisiko haun rajauksiin lisätä vaihtoehdon, että minkä vuoden (tai vuosien) materiaalista haluaa haun tehtävän?

vesal: Siitä hausta voi avata lisätoimintoja ja pistää haun alkamaan vain 2020 hakemistosta. Toki se ei silloin hae monisteesta eikä lisämateriaalista.

Skaalaamista voisi parantaa. Esim jos selain on 1200 leveänä (ja 1920 korkeana, eli näyttö on pystyssä), niin teksti

Olen samaa mieltä tästä skaalautumisesta. Vaikeaa välillä kun yrittää seurata useampaa välilehteä. Mietin voisiko lisätä vaihtoehdon, että nuo "sisällys" ja "kommentti" sivupalkit saisi kokonaan piilon?

vesal: Sisällyshän menee piiloon siitä hampurilaismenusta ja kommentit kun kaventaa näyttöä. Osa asioita on opittava tekemään selaimen tarjoamilla menetelmillä jotta ei tarvitse erikseen jokaiseen "ohjelmaan" keksi omia tapojaan asian hoitamiseksi. Eli kaventamalla näyttöä saa sisällön hyvinkin kompaktiksi.

vesal: Pasteatko tähän pienen kuvan siitä mitä tarkoitat (editorissa välilehteen Upload ja siellä voi pasteta siihen missä lukee paste)? Mulla on näyttö samassa asetuksessa ja tekisi mieli laittaa niin, etteivät vasemman laidan sisällysluettelot yms. aukea tuohon, vaan teksti olisi vasemmassa reunassa kuten se on jos vielä hieman kaventaa. Mutta en ymmärrä mitä tuo loppu tuossa tarkoittaa? Mulla näyttää seuraavalta:

Voisiko tuon luennolle liittymislinkin lisätä suoraan aina luentosivulle ja pääteohjaussivulle?

vesal: HUOM! Tämä on kurssiasiaa, ei TIM-parannus. Luennolle liittymislinkki on kurssin menussa kohdassa Luennot.

Ylävalikko eli "Koti | Moniste | Keskustelu" jne pitäisi pystyä kiinnittämään sivun yläreunaan. Nyt täytyy aina siirtyä sivun alkuun, jos valikkoa haluaa käyttää.

vesal: Nyt en ymmärrä? Sehän on siellä kiinni? Mistä kurssista puhut. Se on menussa oleva asetus ja eri kurssilla voi olla eri tavalla. Ohj1 kurssilla se on yläreunassa jo himpun tulee alaspäin. iPad tyyliin.

Videoiden kelausta voisi hieman päivittää mikäli mahdollista. Nuolta klikkaamalla tällä hetkellä video pomppaa melkein aina liian kauas. Olisi mukava kelata esimerkiksi luentovideoita taaksepäin vain muutamalla sekunilla jos joku asia menee ohi. Turhauttavaa sitten koittaa hiirellä kelailla ja koittaa löytää oikeaa kohtaa uudestaan.

# videonkelaus

vesal: Voin tehdä tuon heti kun piirrät minkälainen on se videon käyttöliittymä niin ettei se mene hävittäjän ohjaamon näköiseksi :-)

EDIT: Tehty nyt alustava versio, jossa Adv ruksilla saa lisää toimintoja videoon ja siellä voi mennä +/-10, +/-2 ja +/-1 sek klikkaamalla. Kokeile ja kerro miten käyttöliittymää siistitään ja vastaako tuo toiveita.

EDIT: nyt toimii nuolet. Siirtävät +/- 1 sek. Ctrl-nuolet +/- 10 sek. Mutta silloin ei saa olla se itse videonäytin aktiivisena van fokus pitää klikata sen vierestä. Nimittäin nuolilla on näyttimessä oma merkitys, jota en saanut toistaiseksi kumottua (siirtää n. 60 sek). Mutta sitten laitoin nuolille synonyymit ja

  • f = -10 sek
  • g = -1 sek
  • h = +1 sek
  • j = +10 sek

Tein myös lähes kaikille muillekin pikanäppäimet ja ne toimivat myös kokoruututilassa. Pikänäppäimet näkee toimintojen titlestä kun vie kursorin toiminnon päälle. Ja myös tuolta:

Siitä vaan kokeilemaan...

Kun näytön jakaa siten, että TIM tulee puolikkaana, sivusto siirtyy pois TIMI:ssä näkyvissä olleesta kohdasta (sitten se täytyy kelata uudelleen näkyviin.) Saisiko TIM:ssä siis sivun paikan pysymäään "paikallaan", vaikka näytön jakaa?

Minä peukutan tätä kehitysehdotusta. Testasin Vesan vinkkiä ja toimii nyt ainakin minulla.

vesal: Kokeileppa niin, että ennen koon muutosta klikkaat kappaletta ja sitten muutat kokoa. Ainakin minulla silloin vaikuttaisi paikka säilyvän. Kokeiltu Chromella.

Lecture Wall -ikkunan avautuminen uudestaan joka kerta kun siirtyy luennon aikana TIM:issä toiselle sivulle, vaikka ikkunan on kertaalleen jo sulkenut, on hieman häiritsevää. Toki ikkunan minimoiminen estää sen avautumisen kokonaan, mutta leijailemaan jäävä yläpalkki häiritsee silti.

vesal: Tuo on nyt korjattu niin, että Settings (eli rattaan takana) on ruksit joilla voi valita mitä näkyy. Ja ikkunan sulkeminen ruksista vaikuttaa noihin asetuksiin. Lähinnä siis asetuksia tarvitaan jos haluaa palauttaa ikkunan näkyviin.

Tuohon skaalautumishommaan tarttuen, mielestäni TIM skaalautuu mobiililaitteilla turhan "aggressiivisesti". Tällä tarkoitan siis sitä, että sivun vasen reuna lähtee liikkeelle melkein täsmälleen siitä kohdasta, josta teksti lähtee liikkeelle. Parempi siis olisi, että tekstin ja reunan välissä olisi hieman enemmän tyhjää, jolloin lukeminen ei olisi niin työlästä.

vesal: Tuo on taas taistelua sen kanssa, että samalla menettää tilaa. iPad-leveydellä tuossa ainakin mun käyttämässä tyylissä jää vajaa merkin kokoinen vasen marginaali joka käytetään otsikon tapauksessa lievänä ulonnuksena jotta otsikko hyppää selvemmin esille. Kännykkäleveydessä tuo vähäkin marginaali häviää, se on totta. Kokeile miltä seuraava näyttäisi:

  1. Mene rattaan kuvasta Customize TIM

  2. Kopioi seuraava lohko siihen Custom CSS-kohtaan:

     p {
         margin-left: 1em;
     }
     li p {
         margin-left: 0em;
     }
  3. Paina Save changes

  4. Mene takaisin sivulle.

  5. Koita muutella tuota 1em, esim 0.5em jne ja katso mikä näyttää hyvälle.

  6. Tarvittaessa lisää vileä margin-right: ja sille sopiva arvo.

Tuossa on vähän muita haittavaikutuksia noin yksinkertaisesti tehtynä, mutta saat nopeasti kuvan siitä, mikä voisi olla järkevä arvo.

Mietin, voisiko demotehtävät olla erikseen tuolla omalla sivullaan (niin kuin nyt) ja sitten tuolla monisteen välissä loogisesti heti käsitellyn asian jälkeen? Eli ajatuksena on, että kun lukee monistetta (ja vielä muistaa asian), niin voisi tehdä heti siihen liittyvän demotehtävän. Tämä voisi ehkä tehdä monisteen lukemisesta tarkoituksenmukaisempaa ja auttaisi yhdistämään demoja juuri lukemaansa. Ja/tai voisiko noista nyt monisteessa olevista tehtävistä saada pieniä määriä pisteitä?

Toinen asia: Olisiko mielekästä eri väreillä tekstissä korostaa erityisen huomionarvoisia asioita?

vesal: Demoista on linkki monisteen ko kohtaan, mutta monistetta käytetään useilla eri kursseilla, joten ei ole tarkoituksenmukaista sotkea sitä tietyn kurssin asioilla. Jokainen opettaja voi tehdä erilaisia tehtäviä ja painotta asioita eri tavalla. Järkevä toimintatapa on pitää monistetta auki yhdessä ikkunassa ja demotehtäviä toisessa. Monisteesta on saatavilla myös se paperiversio jos ei ole riittävästi näyttöpinta-alaa.

Monisteen tehtäviin on tarkoitus tulla mallivastauksia, jolloin ei ole perusteltua antaa niistä erikseen demopisteitä. Elämässä pitäisi oppiminen asettaa pisteiden edelle :-)

Väreistä taas on niin monta mieltä, että kovin värikkääksi monistetta ei uskalla sotkea. Joulukuusikaan ei ole kiva lukea. Jokainen voi koristella itse oman monisteensa käyttämällä Velp-toimintoa (ks sivun yläreuna) ja ohjeita Velp-ohjeista.

Mielestäni TIM-värimaailma on juuri hyvä näin.

19 Nov 18

Olen huomannut että tabletilla tai puhelimella selatessa sivupalkkien painikkeet tulevat helposti eteen jolloin valikot avautuvat. Tämä voi haitata materiaalin selausta kun valikko pitää erikseen sulkea napista ja muuta sivun materiaalia ei voi silloin käyttää. Voisi olla helpompi, molemmat sivupalkit voitaisiin piilottaa jostain pikavalinnasta.

vesal: Tästä on tehty korjauskortti.

Tähän ruudun ahtauteen liittyen. Eli kun on pienentänyt Timin niin, että esimerkiksi luento monisteen materiaali näkyy juuri ikkunan levyisenä ja vasen valikko on pienennettynä, sivun käyttäminen toimii virheittä. Mutta kun tässä näkymässä avaa vasemman reunan valikon menee valikko hieman sekaisin luentomonisteen tehtävien kanssa. Eli tässä tilanteessa valikon tulisi oletettavasti aueta monisteen päälle, mutta tehtäväkentistä rivinumerot hyppäävät valikon päälle ja haittaa valikon käyttöä.

vesal: Kiitti. Tuosta teinkin jo aikaisemmin kortin: https://gitlab.com/tim-jyu/tim/-/issues/2056
Edit. Korjattu, kokeiles nyt.

Noniin, mahtavaa. Nyt toimii!

14 Nov 20

TIM on mielestäni vähän liian tiivis kaikkine klikkailtavine kohtineen. Minulla ei ole mitään lukumerkintöjä, kommentointia sun muita vastaan, mutta ne ovat
pakattu vähän turhan kiinni itse tekstiin ja kappaleisiin. Ainakin omasta mielestäni se olisi iso plussa käyttömukavuudelle, jos tekstin ja toimintojen välille saataisiin sentin parin verran vähän enemmän väliä.

vesal: Kokeiles aluksi seuraavaa: Rattaan kuva, Customize TIM, copy/pastea seuraava koodi kohtaan Custom CSS ja sitten paina alempaa Save changes

.readsection {
    right: -15em;
}
.readline, .areareadline {
    right: -15em;
    width: 10em;
}
.notes {
    right: calc(-55% + -1em - 5px);
}

Voit kokeilla muokata noita arvoja -15em ja -55% jotta saat haluamaasi paikkaan.

TIM on ehkä liian interaktiivinen minun makuuni, on hieman häiritsevää että joka asiaa voi klikata ja aivan sama minne hiiren vie joku palkki pomppaa. En muista että mitä kaikkia yksityiskohtia tähän liittyy, mutta saitte ehkä kiinni ajatuksesta. Sellanen edit mode jonka vois laittaa päälle riittäis.

Samaa mieltä. Jos asetuksissa olisi jonkinlainen “älä tee muutoksia”-nappi, niin voisi auttaa varsinkin mobilisteja. Tämänhän tietenkin unohtaa päälle, mutta sitten on ainakin käyttäjässä vika, eikä käyttäjän paksuissa sormissa.

22 Nov 19

Samaa mieltä, klikattavia kohtia on aika reilusti. Hyökkää vähän päälle ainakin minun makuun, ehkä vika enemmän käyttäjässä, mutta käyttöliittymä ei välttämättä ole paras mahdollinen jos koko ajan pitää hiirtä kytätä.

02 Dec 20

Täysin samaa mieltä, että TIM on turhan interaktiivinen ja jos vertaa kurssialustaa Helsingin Yliopiston MOOC kurssiin niin alustat ovat kuin eri vuosikymmeneltä valitettavasti Helsingin eduksi.

VL: Olet opiskelemassa alaa ja tavoite on että Helsinkiläiset ovat kateellisia. Silloin tarvitaan rekentavia parannusehdotuksia. Mutta ehkä tuo eri vuosikymmeneltä on hieman liioiteltua. On monta asiaa mihin Helsingin ympäristö ei pysty.

20 Nov 21 (edited 20 Nov 21)

Samaa mieltä, on todella raskas ja liian interaktiivinen. Tuntuu, että kaikki mahdollinen on yritetty saada mahtumaan yhteen paikkaan, mistä johtuen TIMiä epäselvä käyttää, tärkeitä asioita vaikea löytää.

20 Nov 23

vesal: Onko tämäkin kurssiasiaa, koska TIMhän ei ota kantaa "sisällön ahtamiseen".

En tiedä onko tarkoituksenmukainen tämä TIMin tyyli, että se on vähän vasemmalla puolella ruutua ja vain tietyn levyinen, mutta se voisi olla kätevää, jos teksti tai ainakin tekstilaatikot voisi venyä koko ruudun levyisiksi.

vesal: On tuo aika tarkkaan harkittu. Vasemmalle jää tila tarpeeksi leveillä näytöillä sisällysluettelolle. Sitten liian pitkät rivit hidastavat lukemista kun silmä joutuu liikkumaan enemmän ja on vaikea pysyä rivillä.
Tekstilaatikoidenkaan ei pitäisi olla juuri 80 merkkiä leveämpiä. Valitettavsti omissakin koodeissa joskus rivit tuppaavat leviämään.

Jokainen voi säätää tuota mieleisellään tavalla sieltä rattaan Customize TIM alta ja kokeilla mikä näyttää hyvältä. Nykyselaimet tarjovat hyvän mahdollisuuden CSS:än viritteluyyn ja kun sopiva combo löytyy, sen voi tallentaa tuonne Customize TIM alle. Parhaat voidaan laittaa kaikkien valittavaksi.

Parannusehdotukset ovat aika pieniä, en tiedä ovatko bugeja vai ominaisuuksia (vai johtuvatko omasta selaimestani), mutta olen huomannut että tekstin kopioiminen tim:istä esim. demosivulta itselle tekstieditoriin muistiin jää joskus vajaaksi, kun vasemmassa reunassa olevia rivien ensimmäisiä kirjaimia ei aina saa valintaan mukaan hiirellä valittuna, se sininen sivupalkki (mistä aukeaa kommenttivalikko jne.) tulee tielle. Lisäksi joskus kun Vesa on laittanut omia kommentteja oikean laidan note-kenttään, niin kommentissa olevaa linkkiä ei voi myöskään valita hiirellä tai klikata suoraan (tulee virhe "you cannot edit this note" pelkästä tekstin maalauksesta ja joutuu kirjoittamaan kyseisen linkin käsin osoitekenttään). Lisäksi välillä tuntui, että nuo tekstin oikealla puolella näkyvät oranssit/keltaiset "kirjanmerkit" eivät tahtoneet päivittyä tai ainakin vaati useamman F5 painalluksen. Mutta pikkujuttuja nämä on, muutaman kerran kurssin aikana tuli kukin noista tilanteista vastaan.

vesal: Noista "ei voi kopioida" olisi kiva saada demonstraatio. Onko ongelmana tietty selain/tyyliasetus/näytön koko tms. Mielestäni mun kokeiluissa kaiken voi kopioida.

Tuo Notessa oleva linkki on näköjään oikeasti ongelma. Mun kokeiluissa tosin kävi niin, kun linkkiä klikkaa, se joka rupeaa muokkaamaan notea tai sanoo ettei voi muokata, mutta joka tapauksessa siirtyy linkin sivulle. Toimii kuitenkin ei-toivotulla tavalla ja pitäisi korjata.

Tämä itsellä ainakin tapahtuu lähinnä jos ruutu on pienempi/ikkunaa pienennetty. Silloin tuo vasemman reunan editointipalkki on suhteessa tekstiin isompi ja tulee välillä hiiren tielle.

08 Apr 18

Ehkä isoin ongelma mikä tuli oli pari kertaa viikon demosivulla (en muista enää mikä demokerta) missä oli jotakin linkkejä tekstissä (viittauksia demosivun ulkopuolisiin asioihin, taisi olla kuitenkin toiseen tim:in sivuun vievä linkki) jota seuraamalla tämä linkattu sivu aukesi samaan välilehteen kuin missä demosivu oli, eli siirtyi pois demosivulta ja hävitti sitä myötä kaikki tallentamattomat tiedot tekstikentissä, sivun asetukset (highlightit melkein 10 eri kentässä jne.). Se oli melkoisen ikävä yllätys, vaikka tietysti pitäisi olla varovainen ja avata kaikki linkit varalta eksplisiittisesti uuteen välilehteen jos on jotain tärkeää auki sillä hetkellä.

vesal: tää on ongelma, mihin pitää keksiä joku ratkaisu, eli ei pääse pois tehtävästä ennenkuin sen on tallentanut.

Edit 27.11.2021: Sivulta ei pääse pois jos on tallentamattomia tehtäviä.

Jos olisi mahdollista, niin sellainen tehtävien tekemisiin liittyvä auttamispalvelu voisi olla hyvä. Eli jos tekee tehtäviä suoraan Timiin, ja ajon aikana tulee virhe, niin Tim voisi antaa jonkun vinkin miten virhe on korjattavisssa. Eli tavallaan Timi auttaisi ohjelmoijaa vähän niin kuin joku Eclipse... Nämä "apulaput" voisivat olla joko VELPS:in kaltaisia, muutamaa yleisintä virhettä koskevia erikseeen tehtävään asennettuja apukeinoja tai sitten editorin itse tunnistaisi kohdat koodista, joissa virhe tapahtuu ja antaisi näihin paikkoihin tarkaisuehdotuksia Eclipsen tapaan.

vesal: Toki voisi :-) Mutta nyt pitää miettiä mitä on mahdollista realistisesti tehdä. Eclipse on reilun 20 vuoden työn tulos isommalla porukalla. TIMiä tekee käytännössä yksi henkilö ja minä joskus vähän. Jos tällaisen systeemin rakennat, saadaan siitä kyllä erinomainen kandi- ja gradutyön aihe. Sitten edelleen toivoisin että tämän tason kurssissa TIM eiole enää ykköspaikka TEHDÄ tehtäviä, ainoastaan palauttaa niitä. Oikeat työkalut on tehty oikeisiin ongelmiin ja debuggeria on aivan välttämötön apu näissä. Olenkin alkanut epäilemään että TIM on yksi syy huonompaan kurssimenestykseen, kun ei ole enää valmiuksia tehdä tehtäviä oikeassa ympäristössä ja lopulta käytetään enemmän aikaa vähempiin tehtäviin :-(

Juu tottakai realismi on syytä pitää mukana ja tässähän oli tarkoitus heittää mitä vain mieleen tulevia parannusehdotuksia. Ja uskoisin että tuo Eclipsen-välttely huomiosi pitää paikkaansa! Onneksi on ainakin harkkatyö jossa täytyy sitten ainakin hallita kehitysym päristö ja debuggaus.

Edellisiin liittyen kaipaisin myös jonkin näköistä "auttamispalvelua", erityisesti niinä viikkoina kun ei pääse demoohjauksiin kysymään apua. En tiedä mikä ratkaisu tähän olisi mutta jonkin näköinen, mistä saisi oljenkorsia tehtävään. Vaikka oljenkorsia onkin ollut jo tehtävässä, mutta kaipaisin hiukan enemmän apuja...tai, että etänä olisi mahdollisuus olla yhteydessä pääteohjauksissa oleviin opettajiin.

vesal: Kurssilla on keskustelu-sivu jota ei ole tarpeeksi käytetty. Sinne vaan kysymyksiä. Ja aina voi pistää ohjaajilel sähköpostia ja sopia. Mutta tämä on taas kurssiasiaa, ei TIM-asiaa!

Mielestäni systeemi kuulostaisi loistavalta, kunhan sopivan toteutuksen keksii! Esimerkiksi olisi kiva, että saisi halutessaan valita tietyt demotehtävät parannettavaksi, ja ettei ne menisi "automaattisesti" tarkistettavaksi mikäli näin ei halua. Myös vaihtoehto anonyymisyyteen olisi varmaan monelle mieleen.

Arvioinnissa lienee kuitenkin tekemistä, sillä se työllistäisi professoria ja tuntiopettajia ennestään monen varmasti halutessa henkilökohtaistapalautetta omista tehtävistään. Jos kokeneempi ei taas olisi automaattisesti professori tai tuntiopettajat, moni saattaisi ryhtyä korjailemaan toisen koodia väärin vahingossa pisteiden perässä, jolloin professorin ja tuntiopettajien pitäisi jälleen käydä läpi kaikkien parannun ehdotukset määritelläkseen ovatko pisteet ansaittuja vai ei.

Edelliseen liittyen, olisiko sellaisella systeemillä jotain käyttöarvoa, että opiskelijat voisivat halutessaan antaa palautetta (rakentavaa sellaista) toisten demoista? Näistä voisi vaikka kerätä lukumäärän (kuinka monta tehtävää ko. henkilö on arvioinut yhdellä demokerralla) ja antaa sen perusteella bonuspisteen. Monilla kursseilla (esim ohj2) noita demoja käsitellään vain yleisesti tai muutaman satunnaisen opiskelijan vastauksia, ja itse ottaisin ainakin mielelläni palautetta omista tehtävistäni kokeneemmilta koodareilta. (Ja miksen bonuspisteitäkin neuvoista jos osaan jotain) Tässä tietty riskinä trollaamiset ym. turhat huutelut...

Tähän on siis tarkoitus tulla että answer-tilassa voi velpata toisten vastauksia.

08 Apr 17

Parissa demossa kävi niin, että olin tehnyt demon oikein ja saanut siitä pisteen mutta myöhemmin vielä kokeillut jotain ja pisteet hävisivät sen myötä. Olisi hyvä että pisteet rekisteröityvät, vaikka sen jälkeen tekisi vielä muutoksia tai kokeilisi vaihtoehtoisia ratkaisuja.

vesal: Tässä on ongelma siinä, että mikä on se vastaus, jonka käyttäjä haluaa jättää voimaan. Sekään ei näyttäisi hyvältä, että viimeinen vastaus on 0-pisteen arvoinen, mutta sen päällä on 2 p. Erityisesti tämä hämäisi niitä, jotka katsovat toisten vastauksia. Tällä hetkellä käyttäjä on vastuussa siitä, että kokeilujen jälkeen hänellä on viimeisenä vastauksena se, minkä hän haluaa jättää vastauksena. Tehtävän päällä on se historia, josta voi valita ennen lopettamista itse sen eniten pisteitä tuottaneen version ja palauttaa vielä kerran sen.

Toki voisi olla vaihtoehto, jossa kysytään "kokeiluajoissa" että haluaako tallentaa tämän vastaukseksi vaiko ei. Tai edes painike, jolla voi itse hakea suurimman pistemäärän tuottavan vastauksen viimeiseksi vastaukseksi. Mutta pitää käyttäjälläkin olla joku vastuu.

Pistemäärät voisivat tallentua esimerkiksi vastauskohtaisesti, ja näistä suurin jäisi voimaan.

vesal: entä silloin kun oikeasti katsoo että itselle pitää antaa pienemmät pisteet. Koska joskus voi pisteitä saada ihan parin rivin kirjoittamisesta ja sitten huomaa ettei niitä ansaitsekaan.

Voisi olla joku toiminto, että tim automaattisesti laskee ja rekisteröi tehdyt demot sovittuna aikana. On kaikille reilumpaa ja selkeämpää, että on selkeä aikaraja, jonka jälkeen tehtäviä voi muuttaa menettämättä pisteitä tai saamatta ylimääräisiä.

vesal: Jossakin muodossa tällainen on varmaan joskus tulossa. Vaikeuttaa sitten sairastapausten yms. poikkeusten käsittelyä...

Mutta nyt tämä käytännössä toimiin niin, että vastaukset haetaan yhden kerran sovittuna kellonaikana ja sen jälkeen (ainakaan ma illan) tehdyt muutokset eivät vaikuta pisteisiin.

Kommenttien asettelu sivun laitaan niin, että kommentit ei mene päällekkäin. Nyt ne menee jos parContent divit on lyhyitä ja/tai kommentit pitkiä ja käyttäjät kommentoi alekkaisiin parContent diveihin. Voitaisiin korjata JavaScriptillä hakemalla <div class="notes"> korkeudet ja y-sijainnit ja yhdistämällä päällekkäin menevät divit.

# tietuturva

Jos edellä mainitun <div class="notes"> tagin kirjoittaa ilman muotoiluja ja escapetettuja lainausmerkkejä, teksti pompsahtaa kommenttiosaan.

VL: Onko tämä ongelma, koska noinhan tyylien kuuluukin tehdä?

08 Apr 16 (edited 08 Apr 16)

Menujen sulkeminen ESC pikanäppäimellä ja kommenttimenujen aukaisu oikeasta laidasta. Nyt sitä tulee vahingossa painettua turhan usein, kuten ESC näppäintäkin.

vesal: ESC voisi olla ihan järkevää. Tuota kommenttihommaa pitää miettiä kokonaisuutena. Nyt tuohon menuun on yhdistetty muokkaustoimet ja jos ei ole moukkausoikeuksia, siinä ei ole oikein muuta kuin se kommentointi. Voisi todellakin miettiä sitä että tuleeko Comment/note sieltä missä ne ovat ja tuo vasen reuna olisi vain muokkaajille.

EDIT: ESC sulkee nykyisin menut ja editorin.

Itsellä ollut sama ongelma kuin ylemmällä että painan älypuhelimella monesti kommentti painikketta vahingossa silloin kuin yrittää painaa ajaa nappia tai silloin kun selaa tekstiä alas- tai ylös päin. Olisi hyvä jos voisi vaikka selain kohtaisesti poistaa väliaikaisesti kommentti-nappi pois päältä kokonaan tai pelkästään kohdista missä on semmoinen aja-painike.

vesal: Tähän siis tulossa muutos että koko vasemman reunan palkin voi jättää pois jos sitä ei tarvitse.

Suomen kielen tavutus tageihin class tunnisteella. Sen voisi toteuttaa JavaScriptillä. Rivien pituudet on mahdollista laskea JavaScriptillä piilotetussa containerissa ja Suomen kielen tavutus on mahdollista toteuttaa esim. Teppo Pihlajamäen kotisivuilta löytyvillä säännöillä.

vesal: Tämä ei ole ihan niin helppoa, koska voi olla myös koodia, linkkejä yms jota ei saa katkoa sekä englantia (toki osin tätä voisi hoitaa tyyleillä, mutta asettaa kirjoittajalle enemmän vaatimuksia). Lisäksi isolle dokulla mobiilit voivat tukehtua suoritettavaan JavaScriptin määrään ja erityisesti niissä tavutusta tarvittaisiin. Yksi mahdollisuus on omista TIMin asetuksistaan kytkeä reunan tasaus pois jolloin ei tule pitkiä sanavälejä.

Tällä hetkellä jos haluaa siirtää tehtävän esimerkiksi eclipseen pitää klikata "Näytä koko koodi" jonka jälkeen valitaan koko teksti ja copy. Olisi hiena jos olisi yksi nappi jolla voidaan kopioida koko koodi eikä sitä tarvitsisi manuaalisesti tehdä.

vesal: Nyt on linkki Copy, joka kopioi tarvittavan tekstin. Kääntäen normaali Paste poistaa turhan koodin jos kommentteja ei ole poistettu.

Ikkunaa, johon koodi tai teksti kirjoitetaan olisi hyvä saada skaalattua myös leveyssuunnassa, sillä ainakin omasta mielestäni tekstikenttään kirjoittaminen ja sen lukeminen olisi selkeämpää, jos ikkunan saisi sovitettua oman näyttönsä mukaan sopivan leveäksi.

vesal: Pitäisikö sitä leventää vai kaventaa? Sehän on nyt tekstin levyinen ja kirjoitettaessa olisi hyvä pitäytyä siinä, että kirjoitus mahtuu tuohon leveyteen. Painamalla Ctrl, saa menun, jossa asetuksia voi muuttaa (tosin toistaiseksi erikseen joka muokkausavaukselle). Ja rivinvaihtoja PITÄÄ laittaa että muokattava teksti on luettavaa. HTML sitten omasta puolestaa jakaa tuon riveihin niinkuin parhaiten näkee.

Ja jos luopuu ACE-editorista ja painaa Editor-painiketta, niin vaihtuu tavalliseksi teksti-ikkunaksi, jossa voi leveyttä ja korkeutta säätää mielinmäärin (ja toimii selaimen oikolukuominaisuudet).

Sivun perusmuotoiluun, kuten fontteihin, voisi kokeilla tehdä muutoksia luettavuuden parantamiseksi.

Tässä voisi ehkä hyödyntää A/B tyylistä testaamista: pyydetään sivulla kävijää esim. valitsemaan kahdesta versiosta parempi tai kehitetään joitakin mittareita (työlästä/hankalaa?). Opiskelijat tietysti voisivat tietysti hoitaa sekä muutosten tekemisen että testaamisen pisteiden toivossa..

Rattaan takaa Customize TIM -kohdasta voi jokainen kokeilla laittaa CSS:llä mitä tahansa fontteja itselleen. Ja jakaa niitä kavereilleen. Jos joku tietty fontti saavuttaa suurta suosiota (ja on kaikissa selaimissa käytettävissä), voidaan sellainen lisätä valmiiksi valinnaksi aika helposti.

Eli nyt sieltä voi valita Georgia-fontin tai kirjoittaa CSS:alueelle esim:

body {
    font-family: Georgia,Arial,sans-serif;
    font-size: 14px;
}

Nykyisen keskustelusivun tehokas käyttö vaatii asetusten muokkaamista. Perinteisen foorumin kaltainen sivu auttaisi hahmottamaan aiheita paremmin, kun kaikki teksti ei olisi näkyvillä samaan aikaan, vaan pelkät otsikot. Lisäksi jos järjestys olisi vaikka uusimman mukaan, niin näkisi aina heti keskustelun tai threadin, jossa on tuoreinta keskustelua.

vesal:

  • tässä sisällyluettelon (vasen yläkulma ja kirjan kuva) on se, jonka tarkoitus on näyttää noita "pelkkiä otsikoita".
  • tuoreet keskustelut näkee sillä, että klikkaa punaiset pois jos on jo keskustelun lukenut. Siten uusista punaisista/keltaisista näkee mitä on muuttunut. Jos ei jaksa yksitellen kaikkia punaisia klillailla, niin jokaisen luvun lopussa on painiksen sen luvun merkkaamiseksi. Sitten jos Sekin on liian työlästä, on Manage-sivulla painike, jolla voi merkitä kaikki luetuksi yhdellä kertaa.
  • manage-sivulta voi valita itselleen postia halumistaan muutoksista. En oikein tiedä miten tämän voisi muuten tehdä? Eli tuo tavallaan vastaa keskuteluun liittymistä?

Tälle sivulle jonkinlainen kappaleessa kiinni oleva pistelaskuri, jota kaikki voisivat käyttää ja siis äänestää jotain ideaa. Näkisi, että kannattavatko muutkin jotain ideaa, eikä vain ehdottaja.

Tämä pistelaskuri-idea on todella hyvä. Jatkojalostuksena: Voisiko näitä kehitysehdotuksia sortata saatujen pisteiden mukaan?

VL: kuten toisessa vastauksessa sanoin, niin tämä olisi todella iso muutos TIMiin ja kuitenkin puhutaan marginaalisesta käytöstä. Ilman pakotusta näissä keskusteluissa ei juurikaan ole ollut "ruuhkaa". Peukutuksen voisi nippa nappa vielä tehdä, mutta nuo lajittelut vaatisivat paljon lisää rakennetta.

04 Nov 22 (edited 04 Nov 22)

Tuli idea, että tykkämispainike voisi olla kappaleen oikean reunan oranssissa palkissa samalla tavalla kuin muutetun kappaleen muutokset näkee "Changes" painikkeen kautta. Tai sitten "C"-kommentointipainikkeen tapaan.

vesal:

  • Pitääkö monisteessakin olla tykkäämispainikkeita :-)
  • Toistaiseksi voisi vaan lisätä kunkin ehdotuksen perään oman kappaleen jossa ilmaisee kannatuksensa. Tai laittaa Noten viereen.
  • tulee kurssi: "TIM järjestelmän kehitys ja ylläpito". Voisi ihan hyvin antaa jollekin opiskelijalle tehtäväksi "peukutuksen" tekemisen. Suuri ongelma on käyttöliittymä niin, ettei sekoita nykyistä liiallisella monimutkaisuudella.

Olisi kiva jos pöytätestejä ynnä muita pystyisi palauttamaan suoraan TIMiin siten, että ne myös tallentuisivat selvästi. Parina kertoina kun tällainen nappi on ollut, tiedosto ei tallentunut. Myös kuvien kanssa on ollut vähän säätöä ja aikaisemmalla (muulla) kurssilla kuvien skaalautuminenkin oli vähän tökeröä (kun tallennus kerrankin toimi...) Tarkennus: Kurssin alussa oleviin demopalautuksiin erillisenä tiedostona palautetut pöytätestit tallentuivat selkeästi, mutta tuo viimeisin (olikohan 9. demo?) ei näkynyt tänne päin lainkaan että tallentuiko se vai ei. Kuvien skaalautuminen taas oli ongelma yhdellä fysiikan kursseista, kun demot palautettiin TIMiin kuvina. Puhelimella otetut kuvat ovat yleensäkin valtavia, joten kun ne latasi TIMiin, ne räjähtivät samantien koko ruudun kokoisiksi. Siis joku vakioskaalaus olisi ollut todella kätevä.

vesal:

  • En ymmärrä ongelmaa? Tein tuonne kokeilusivun johon toivoisin esimerkkejä ja kommentteja siitä mikä ei toimi ja millä tavalla. Minusta kännyksätä laitettu kuva näkyy sivun levyisenä ja sekä PDF että xls-palautukset toimivat niin hyvin kuin voin kuvitella niiden toimivan. Ainoa ehkä korjattava asia olisi että sen aikaa kun kuva/dokumentti siirtyy, olisi tästä joku huomautus.

En tiedä onko tästä puhuttu, mutta yläpalkissa navigointi on tehty hankalaksi. Tulin tänne sivulle demo 12:sta, mistä pääsen takaisin? Breadcrumbseista edelliseen ei mitään oikeuksia. Mistä pääsen kurssin etusivulle? Yksinkertaisin "edellinen" nappi puuttuu (toki tämän voi tehdä selaimella).

Itsellä sama ongelma. Navigointi on tällä hetkellä pelkkien bookmarkkien varassa ja itse en koe, että niiden käyttö on kaikkein sulavinta

mulla kans sama ongelma, vähän kömpelöä availla noita välilehtiä jatkuvasti.

vesal:

  • lyhyt vastaus: Back-painike!
  • parempi: Avaa linkkejä uuteen välilehteen
  • tuo "muruspolku" on hakemiston muruspolku ja monessa tapauksessa ei niin tärkeä. En tiedä minkälainen se "oikea muruspolku" olisi, sillä siitä ketjusta tulee todella pitkä, koska usein päädytään samalla sivulle uudelleen. Ja jos on useita ikkunoita/välilehtiä auki, niin miten niiden välillä tuo reitti. Eli tähän tarvitaan ihan konkreettisia ehdotuksia miten tuo pitäisi olla/tehdä.
  • tässä on nyt osin samanlainen juttu kuin mentäessä tavalliselta sivulta toiselle. Esim Hesarin sivulta MTV3 sivuille. Sielläkään ei navigointi jatku sivurajojen yli. TIMin kehitysehdotukset on ihan oma kokonaisuutensa suhteessa jonkun kurssin sivuihin (joiden sisällä on toivottavasta oma navigaatio). Toki joku voi ajatella noita samana sivustona koska ovat samassa järjestelmässä ja samalla ulkoasulla?
  • tuo nykyinen "polku" on tosihyödyllinen sille joka tekee dokumentteja
  • siksi ainakin toistaiseksi on ajateltu että nimenomaan se selaimen Back-painike on se "tavallinen muruspolku".
  • lisäksi suosittelen vahvasti käyttämään TIMin bookmarkkeja (se klemmarin kuva), jonne ne itselle tärkeät paikat kannattaa bookmarkata.

Olisiko mahdollista toteuttaa NettiDemoWWW:n toiminta suoraan TIMissä? Että esim. vaiheiden arkistointi ja files.txt:n generointi onnistuisi TIMin kautta?

vesal: Pohdin tuota jo, mutta kyseessä on vain yhdellä kurssilla käytetty systeemi ja toistaiseksi ei ole kustannustehokasta lähteä riittävän toimivaa järjestelmää siirtämään toiseen koneeseen. 1) palautukset vaativat paljon levytilaa. 2) vaikka molemmat ovat Linux-koneita, tarvitaan koodiin silti muutoksia koska se on tehty PHP:lla ja shell skripteillä ja TIM on tehty Pythonilla ja ylläpidon kannalta ei kannata tuoda mukaan muun kielisiä järjestelmiä.

Annan myös äänen ehdotukselle joka sanoi että täytyisi olla jokin ilmoitus joka tulee kun oman demosivun sulkee joka kysyy, että tallennetaanko tehdyt muutokset. Tai sitten joka nappi joka tallentaisi kaikki demot samalla. Muutaman kerran tullut kadotettua jotain "kuningasideoita" kun on vahingossa sulkenut välilehden eikä ole muistanut tallentaa sitä laatikon demoa. :-)

Kannatan ehdotusta ilmoituksesta, joka kysyy, tallennetaanko muutokset ennen demosivun sulkemista. Sen sijaan automaattinen tallennus voisi tuottaa (pieniä) uusia ongelmia, jos ei halunnutkaan tallentaa.

vesal: Joo, tuo pitää jossakin vaiheessa korjata että sivulta ei ilman huomautusta pääse pois jos on tallentamattomia vastauksia. Tosin tuon tekemisessä täydelliseksi on lieviä haasteita :-)

Edit 27.11.2021: Sivulta ei pääse pois jos on tallentamattomia tehtäviä.

Olisi mukava, jos demoissa sisällysluettelossa näkyisivät jotenkin ne tehtävät, jotka on jo tehnyt. En tiedä, olisiko järkevämpi, että jo ensimmäisistä pisteistä (vaikkei tulisikaan täydet) tulisi tämä merkintä, vai vasta sitten, kun on joko saanut täydet pisteet tai lisännyt itse pisteytyksen. Huomio voisi olla joko niin, että aluksi kaikki tehtävät näkyvät luettelossa boldattuna ja tehdyt muuttuvat tavalliseksi tai toisin päin. Olisi toki hienoa, jos tehtyjen perässä näkyisi vielä sulkeissa pisteet, esim. (2/2 p) tai (0.5/2 p).

Kannatan myös. Helpottaisi jos tietäisi mikä on maksimi määrä. Vaikka yleensä onkin, että yksi tehtävä on 1 piste.

Kannatan ehdotusta jo tehtyjen tehtävien pistemäärien merkkauksesta demon sisällysluetteloon. Lisäksi tilanteessa, jossa pakollisista tähtitehtävistä puuttuu vielä pisteitä, voisi tämä näkyä luettelossa korostetusti.

Kannatan toimintoa, joka näyttäisi tehdyt tehtävät ja pisteet vaikka vasemmassa sarakkeessa. Selkeyttäisi jäljellä olevien tehtävämäärien arviointia. Nykyään rullaaminen ylös ja alas ajoittain hävittää tehtävän pisteet.

vesal: Aalto-yliopistossa on myös TIM käytössä ja ne ovat muokanneet sinne jotakin tuonkaltaista. Ei tosin sislua, mutta sen paikalle listan tehtävistä, jotka pisteutetään ja niiden vieressä on tilanne. Pitää katsoa missä vaiheesa nämä kaksi koodikantaa ehditään yhdistä ja toimiiko tuo hyvin meillä sitten. Tuossa voisi hätävarana käyttää omia noteja niiden tehtävien kohdalla jotka on lukenut (punainen poistettu), mutta tekeminen on vielä aloittamatta tai kesken. Tai velppejä. Niiden kommentteihin voisi itselleen laittaa jos on jotakin miettinyt.

Alasvetovalikot olisivat mielestäni hankalampia käyttää kuin nuo nykyiset rivit. Nyt voi yhdellä klikkauksella siirtyä oikean demon tai HT-sivun kohdalle. Sitä tulee tehtyä kurssin aikana aika paljon, joten alasvetovalikoista tulisi monta lisäklikkausta.

vesal: Toisaalta tuon koko asian voi pitkälle hoitaa TIMin bookmarkeilla, joilla voi kustomoida itsellaan sellaisen "käyttöliittymän" kurssiin kuin haluaa. Esim voi tehdä "kansion" Ohj2 ja sen alle kohtuulisen tärkeitä sivuja. Sitten voi ylätasolle laittaa ihan tärkeimmät sivut. Nuo ovat siitä parempia kuin kurssin ylälinkit, että ne ovat aina saavutettavissa nopeasti menemättä sivun ylälaitaan ja näin menettämättä lukukohtaa. Bookmarkit ovat muuten tavallisia TIM-dokumenttejä ja niitä voi siis copy/pasteta kaverille jos saa hvyän kokoelman aikaiseksi :-)

Välillä ärsyttää tun tulostuksesta ei saa pistettä koska on joku iso kirjain väärin tai välilyöntien määrä heittää

Kirjanmerkit ovat kyllä hyvä idea tuohon(kin). Olen itse vähän hidas lämpenemään joten en ole vielä suuremmin käyttänyt kirjanmerkkejä. Pitäisi varmaan olla oma kurssinsa TIMin käyttöön. :)

vesal: Joo, menee siihen vähän aikaa sisäistää mikä noiden hyöty on ja miten niitä kannattaa käyttää, mutta on kyllä helpottanut paljon kun voi sinne jäsentää itselleen "Oman TIMin". Käyttöliittymä vaatisi viel hiomista ja siis konkretiisia parannusehdotuksia. Perusidea vaikuttaa kuitenkin ihan käyttökelpoiselta jo nyt. Pitäisikö niiden näyttää samalta kuin hakemisto. Silloin niitä ei mahdu montaa rinnakkain.

Onko mahdollista pystyä kopioimaan tekstiä niin kuin Visual Studiossa tai Excelissä, elikä siis sarakkeittain pystysuunnassa. Mielestäni olisi hyödyllinen

vesal: Tuo on mahdollista editorissa. Sekä ohjelmia muokatessa että itse TIM-tekstiä muokatessa. Ainakin kun vaihtaa siitä Editor-painkikkeesta ACE-editorin käyttöön. Mulloin tuo ei ole mahdollista koska selain määrää sen mitä maalaus tarkoittaa.

Demoja tehdessä kaikki TIMissä ajetut koodit jäävät tehtävän kohdalle muistiin. Se on hyvä siinä mielessä, että mitään ajettua koodia ei menetetä. Tämä luo kuitenkin sen ongelman, että yhden tehtävän kohdalle voi itselläni ainakin jäädä yli sata eri versiota koodista ja viimeisin "oikein mennyt" koodi on jossain keskellä pinoa. Voisiko TIMiin lisätä mahdollisuuden poistaa ajettuja koodeja, joita ei enää tarvita? Mielestäni tämä helpottaisi työskentelyä siinä mielessä, että "turhat koodit" eivät veisi tilaa. Toki TIMissä on aikaleima kaikille ajetuille koodeille, joka voi helpottaa oikean koodin löytämistä, mutta se ei poista turhia koodeja.

Olen täysin samaa mieltä tämän "turhien koodien"-poistamiskommentin kanssa. Mutta pitää kuitenkin muistaa, ettei todellakaan kaikki "väärät" vastaukset ole kuitenkaan turhia vastauksia, sillä niistä jos mistä voi oppia. Ainakin itse tuppaan oppimaan kaikista tehokkaimmin kantapään kautta... Olisiko kuitenkin tämäntyylisessä ominaisuudessa se riski, että opiskelijat poistaisivat hieman liian äkkiä ja "ahkerasti" niitä "vääriä" koodeja ja vastauksia?

vesal: En olisi poistamassa edellisiä vastauksia, sillä ne eivät edes hyppää esille ellei itse niitä lähde rullailemaan. Lisäksi ei ole tapana että tietokannasta mitään poistetaan, eli tilankäytöllisesti ei hyötyä saataisi vaikka noita ei näytettäisi. Toki voisi olla optio, missä opiskelijalle ei edes näytetä omaa versiohistoriaa. Opettajalle siitä on kuitenkin hyötyä, että näkee illä tavalla tehtävää on yritetty ja jos yrityksiä todella on satoja kertoa, niin silloin on jotakin ongelmia ratkaisutekniikassa. Kannattaa käyttää enemmän VisualStudiota.

Yleisestä ulkoasusta: Olisiko tätä TIM:in värimaailmaa mahdollista saada mitenkään rauhallisemmaksi tästä nykyisestä? Yksi tehosteväri ~5 eri värin sijaan, muilta osin eri "elementit" pitäisi erotella muotoiluiden kautta, ei väreillä. Tällä hetkellä kun TIMin oma custom .css ei toimi, tein itselleni Greasemonkey-skriptin joka poistelee kaikki mielestäni turhat elementit ja värittää sivun itselleni selkeämmäksi. Vertailua

Tuo vasemmalla oleva "hakemisto" tuntuu itsestäni aika turhalta, ja yläpalkin kansiorakenne tosi ikävältä käyttää. Mielummin tilalle enemmän osajakoja sivuille, ja sitten selainikkunan ylälaidassa mukana tuleva yksinkertainen dropdowneilla toimiva koko sivun levyinen navigation bar. Vaikka navbar onkin tosi 90-lukua webdesignissa, on se kuitenkin mielestäni intuitiivisempi kuin nykyinen systeemi.

vesal: Sisällysluettelonhan saa pois näkyvistä. Monelle se on erittäin hyödyllinen. Dokumentin "polun" näyttävä palkki on dokumentteja tekeville todella hyödyllinen, mutta ehkä dokumentteja lukevalla turha. Se muutettaneen valinnaiseksi jossakin vaiheessa. Ongelma vaan on että missä valinnaisuus näkyy?

# hidas

Siinä missä TIM on ihan hyvä työkalu tehokkaammalla tietokoneella, mobiilikäyttö on mielestäni vielä melkoisen kömpelöä. Esimerkkeinä muutama tabletilla kohtaamani tilanne: Monet viivoin piirrellyt kuvat eivät toimi, esim. https://tim.jyu.fi/view/2#moniulotteiset-taulukot löytyvät taulukot ovat lukukelvottomia tabletilla. Matikan kursseilla käytetyt kaavat kestävät todella kauan latautua eivätkä sitten edes useinkaan lataudu kaikki kuitenkaan, usein saa odottaa 5 minuuttia sivun avautumista ja päästä sitten heti aloittamaan alusta... Ja äsken yritin kirjoittaa sivuun kommenttia, eikä toimineet ainakaan erikoismerkit, pasteaminen eikä tekstin maalaus. Toivoisin siis vielä hieman perehtymistä mobiilikäyttöön ennen kuin TIMiä enemmänkin markkinoidaan ainakaan matematiikan puolelle, jossa ei kanneta läppäreitä mukana. (Laittaisin rivin vaihtoja jos osaisin, ohjeet olisi kivat.)

vesal: Tabletilla käytettäessä erityisesti editoidessa pitää pitää huolta siitä, että editorina on se HTML:än perus TextArea. Sen saa vaihdettua painamalla Editor-painiketta. Silloin kaikki toimii mobiilin omilla ehdoilla.

Millä mobiililla fontit sotkeutuvat? Ainakin mulla iPadillä näkyy ihan vastaavasti kuin työasemallakin. Kaikki toiminnot testataan iPädillä työaseman lisäksi. Ahaa, Androidin Chromella ja Firefoxilla on eri levyinen välilyönti. Surullista :-(

Hitauteen tulee auttamaan se, että parin vuoden päästä mobiilit ovat yhtä nopeita kun nyt työasemat. Mielestäni ei kannata olla käyttämättä TIMiä kun vaihtoehtona olisi että kaikki tehdään Moodlessa ja sitten sieltä ei voi enää siirtyä.

Luennoitsijoita voisi myös pyytää tekemään "monisteista" PDF-version, jolloin mobiilin hitautta voi korvata sillä että lukee sitä PDF-versiota. Tuon saa tehtyä TIMin tulostamistoiminnosta. Toki sellaisen voi tulostaa itsekin samasta paikasta (edellyttäen että luennoitsija on kirjoittanut oikeaoppista markdown koodia, jos ei ole niin Browser Print toiminnolla voi myös tehdä tulosteen). Lisäksi voi pyyttää luennoitsijoita tekemään hitaista dokumenteistä pienempi palasia (ei tarvitse kirjoittaa mitään uusiksi), jolloin lataantuminen/palanen nopeutuu.

TIMin ohjeet löytyvät TIMin kotisivulta jonne pääsee miltä tahansa sivulta kun klikkaa TIM-kuvaketta. Ja ne ovat myös aina Editorin välilehtenä jos on Advanced View-tilassa.

Jep, Androidin Chromea käytän. Matikassa joku opettaja tekikin itse pdf:n tarjolle, mikä oli ihan ok ratkaisu (vaikka paremmat pdf:t tulee ihan varta vasten tehtynä). Mutta toisella kurssilla opettaja TIMistä innostuneena julkaisi tekstiä pitkin kurssia monta kertaa viikossa, jolloin ei itse pdf:ksi muuttaminen oikein toiminut. Pienemmät pätkätkin oli tarjolla, mutta kun tabletti ei kovin montaa välilehteä muista ja sen yhdenkin avaamisessa meni kaavojen ansiosta minuutteja, joutui vähän väliä odottamaan ne minuutit, kun etsi missä tarvitsemansa tieto on. Lähinnä siis kai toivoisin, että niin kauan kun mobiilikäyttö ei vielä läheskään yhtä nopeasti toimi, olisi materiaalit tarjolla muussakin muodossa. Niihin ei Moodleakaan tarvitse, mahdollisissa palautuksissa ymmärrän TIMin mutta niitä ei tuolla edes tarvittu.

vesal: Pitää ymmärtää miten kursseja tehdään. Aika harvoin kurssi on valmis kun se alkaa ja siksi materiaalia kirjoitetaan kurssin aikana. Ja silloin se, että TIM näyttää mitä uutta/muuttunutta on viimeisen lukemisen jälkeen, auttaa opiskelijaa.

TIM tekee automaattisesti PDF:ää juuri siitä versiosta dokumenttia, joka on uusin. Tämä vaatiin vaan aika paljon huolellisempaa kirjoittamista opettajalta. Ja sen kulttuurin oppiminen vie aikansa. TIMin etu PDF:ään verrattuna on erityisesti jos materiaalin sisälle laitetaan interaktiivisia komponentteja, joilla voidaan kokeilla teoriassa olevaa ilmiötä. Ja mm. matematiikassa, fysiikassa, tietotekniikassa yms tämä tarjoaa paljon enemmän mahdollisuuksia kuin mikään muu järjestelmä. Jokainen tekee hommia pienillä resursseilla (mm TIMissä yksi kehittäjä ja opettajat tekevät materiaalia vapaaehtoisesti josta heille ei makseta yhtään sen enempää kuin niille, jotka heitävät valmiit vanhat kalvot), joten on odotettavissakin ettei kaikki ole saman tien täydellistä vaikka jokainen sitä kohti pyrkiikin. Esimerkiksi tuossa materiaalin "oikein kirjoittamisessa" voisi joku opettajaa ehtivämpi opiskelija auttaa, jolloin kaikki hyötyisivät.

Korjaantuiko ne muokkausongelmat?

Joo nyt toimii kirjoitus, kiitos. Ymmärrän toki TIMin hyvät puolet, mutta totuus nyt vaan on, että juuri ne matemaattiset kaavat vaan toimivat niin älyttömän hitaasti, että ei oikeasti ole toimiva juttu. Ja kun ihan oikeasti joka kerta jää jäljelle kaavoja, jotka eivät vaan aukea kerralla. Vaatisi nykyisellään vaihtoehtoa, joka ei joudu joka kerta laskemaan niitä juttuja alusta asti. Ihan vaan perinteisempää nettisivua, jossa kaavat on valmiina. Voihan sitäkin kirjoittaa vähitellen.

vesal: Kerrotko minulle lisää tuosta "perinteisemmät nettisivut jossa kaavat on valmiina". En tiennytkään että sellaisia on olemassa. Ainoa minkä tiedän on että kaavat ovat kuvina ja sekään ei ole hyvä ratkaisu. Tuo nyt vaan on tämän hetken tapa että siellä on kieli, jolla kaavat kuvataan ja sitten Javascript "ohjelma" muuttaa niitä näyttöön näkyväksi. Tuo ei ole TIMin ominaisuus vaan TIM käyttää tuossa valmista koodia. Itse asiassa TIM käyttää kahta eri moottoria, nopeampaa ja hitaampaan. Aluksi se tekee nopeammalla kaiken mitä pystyy ja sitten hitaammalla ne mihin tuo nopeampi ei pystynyt. Kuten sanoin, aika korjaa tässä ongelmia kun rauta nopeutuu. Se ei silti voi olla syy ettei nyt käytettäisi jos jollakin on hitaampia laitteita. Esim uudet iPadit ovat jo aika välttäviä näissä hommissa. Pistäs jonkun sivun osoite, niin kokeilen miten se toimii iPadillä.

Kokeilin eri matematiikan sivuja uudemmalla iPadillä ja ne toimivat vähintäänkin välttävästi. Jopa paremmin kuin vanhalla PC:llä. Vanhempi iPad on eri juttu. Sellainen todellinen ongelma oli uudellakin iPadillä, että esim kun avataa GeoGebra-tehtävä, niin se aukeaa hyvin, mutta kun siihen koskee, hyppää sivun fokus ihan eri paikkaan. Esimerkki Tuota pitää tutkia.

Esim Honor 7 älypuhelimella joku Calculus 2 lataantuu todellakin kauan aikaa ja GeoGebran esimerkitkin kymmeniä sekunteja. Mutta toisaalta kun menee lukemaan yhdelle luennolle tarkoitettua sivua, niin se tulee reilussa 10:ssä sekunnissa, jo jotkut MTV3 tms sivut kestävät kauemmin. Matematiikka on haastavaa nykyiselle alemman suoritustason laitteille.

En kiitos kaipaa hyökkäystä, en minä tässä ohjelmoinnin ammattilainen ole. Kerroin vain usein kohtaamastani ongelmasta. Mielestäni tietotekniikan puolella voi vaatia parempaa konetta, liitutaulu-piirtoheitin-matikassa sietäisi riittää perushyväkännykkä ja yliopiston netti. Ja nyt ei riitä.

vesal: nyt matematiikka tehdään uudella tavalla, pitäisi kaavojen tulla että humahtaa.

Lisäksi pieni tabletin lisäongelma, eli esim. ohj2 monisteessa tunkee sivun sisällysluettelo tekstin päälle noin puolen sentin verran. Pakko sulkea, jotta lukeminen onnistuu. Toimii toki niinkin, mutta eihän se ihan optimia ole. Tällä sivulla ainakaan ei niin tee, onkohan vaan lyhemmät tekstit sivussa vai miksi.

vesal: Mobiileissa on tarkoitus että sisällysluettelo tuleekin tekstin päälle ja esim iPadin kokoisella ruuduulla, samoin kuin kännyköissä, se ei aukea oletuksena. Mikä laite ja minkä kokoinen ruutu sinulla on, koska sen sisällön pitäisi täyttää koko ruudun leveys ja sisällysluettelo aueta vain pyydettäessä.

vesal: TIMissä on kokeellinen lisäominaisuus jolla voi itse ottaa palan dokumenttia tyyliin:

https://tim.jyu.fi/view/1?b=500&e=600

eli normaaliin dokumentin osoitteeseen perään ? ja b (begin) ja e (end) parametrit. Noilla voi määrätä monenestako lohkosta alkaen näytetään ja monenteeko lohkoon lopetetaan.

Tuolla voisi kokeilla että kuinka paljon tuo nopeuttaa ja mikä on käyttökelpoinen arvoväli (siis esimerkissä 600-500 = 100 => näytetää 100 lohkoa). SItten kun tietää toimiiko tuo, niin voisi miettiä tuon tekemistä julkiseksikin. Tällä hetkellä vika on että noin menetetään sisällysluettelo. Ja sittenkin kun tuo olisi käytössä, niin sisällysluettelon painaminen tarkoittaisi että haetaan kokonaan uusi pala palvelimelta. Nyt tuota siis voi kokeilla niin että käsin vaihtelee noita, eli ensin katsoon välin 500-600, sitten välin 600-700 jne... Ei kätevää, mutta tällaista se on kun jotakin kehitetään. Jos toimii, parannetaan, jos ei toimi lainkaan, ideaa ei kannata viedä eteenpäin.

Tekstin ulkoasun syntaksi on harmillinen... boldit ja italicit tehdään asteriskeilla jotka menevät auttamattomasti rikki kun pasteaa koodia joissa asteriskeja käytetään kommenteissa. Koodin laittaminen koodilootaan ei ole vaihtoehto lunttilapussa, jossa tilan säästäminen on ykkösprioriteetti. Tämä ja muut jutut kuten palstoituksen puute (?) turhauttivat lunttilapun tekemisessä johtaen siihen että tekstiä ja sisältöä mahtui pienempi määrä kuin ohj1 lunttilapussa, jota ei pakotettu kirjoittamaan TIMillä.

vesal: Tähän on syytä tottua. Käytetty syntaksi, eli Markdown on tällä hetkellä netin käytetyimpiä "kieliä" ja se on syytä oppia. Lisäksi AINA koodia laitettaessa on syytä merkitä koodi koodilohkoksi, jotta sisennykset yms toimivat. Voihan koodia sitten halutessaan pistää yhdellekin riville niin paljon kuin haluaa jos tekee mieli sotkea ilmaisu. Mutta tätä en suosittele, monen ongelmat johtuvat nimenomaan siitä että ei ymmärretä sen sisennyksen sanomaa ja sitä kautta tulevaa muuttujien näkyvyyttä yms. Koodia ei koskaan ole vain joukko peräkkäisiä sanoja.

Koodilohkoilla voi palstoittaa ihan niin paljon kuin haluaa, koska sehän tulostuu samanlaisena kun on kirjoittettu. Kaksipalstaisuus ei ole järkevää HTMLssä, koska palstoitus vaatii aina sivukäsitteen ja HTML:ssä sivu ei ei ole mielekäs käsite ja jokainen näyttö muotoilee tekstin omalla tavallaan. Tulostusta varten periaatteessa voi tehdä oman LaTeX määrittelyn, jolla tulostaa niin moneen palstaan kuin haluaa. Mutta se ei ole mun homma :-) Kun tulostelin kokeeksi lunttilappuja, niin ei löytynyt oikeastaan yhtään joka ei olisi mahtunut sille yhdelle A4:n kahdelle puolelle kun tulostetaan 2 "sivua"/puoli, eli yhteensä 4 sivua A4:lle. Enemmän syyttäisin sitä että juuri kukaan ei tehnyt lunttilappua ajoissa, jolloin noihin muotoiluongelmiin olisi voinut keskittyä :-)

Yritin aluksi käyttää lunttilappua, mutta se tuntui niin tönköltä, että olen tehnyt omia muistareita 4 sivua doksiin. Sen saisi varmasti helpommaksi käyttää, mutta onko tosiaan taustasyynä vain se että "markdown" on syytä oppia? Olisi kiva ja hermoja säästävää jos se olisi vain aidosti muistamisen avuksi.

vesal: Tämä on kurssiasiaa, ei TIM-asiaa. Ja tarkoitus on yhtdenvertaisuuden vuoksi että KAIKKI tekevät samalla tavalla niin kaikille tulee maksimissa sama määrä asiaa. Lisöksi sen ansiosta että lunttilappu on TIMissä, voimme analysoida niitä ja tutkia mitä asioita ihmiset pitävät kurssin osalta tärkeinä. Eli poikkeuksia EI SALLITA! Ja toki MarkDown on niin simppeli kieli, että tällä kurssilla olevien tule sitä osata käyttää. Onhan se yksi netin käytetyimistä kielistä.

Juttu #2: luento"moniste" on käytännössä kaikki yhdellä dokumentilla jolloin sen lataaminen on kömpelöä, etenkin silloin kun siihen linkitetään muualta ja linkin avaaminen avaa sivun aina uudestaan.

vesal: Tämähän on nimenomaan tarkoitus että moniste on helposti luettavissa ja haettavissa ja käsiteltävissä kun se on vain yksi sivu. Jos tuo aukeaminen haittaa, niin sen voi hoidella niin, että kun tutustuu hieman linkkien elämään, niin huomaa että dokumentin sisälle olevat linkit toimivat niin, että URLin perään lisätään esim #rekursio. Eli jos moniste on jo auki, voi olemassa olevan sivun perään kirjoittaa (tai copy/pasteta) vain tuon sisäisen hypyn jolloin uutta sivua ei avata, vaan olemassa oleva sivu hyppää tuohon. Yleisesti ei ole kovin helposti toteutettavissa niin, että mielivaltainen sivu tietäisi toisen sivun olevan jo auki ja siirtyisi siellä vain toiseen kohtaan. Videohakemistosivulla tämä on toteutettu niin, että klikkaaminen ei aukaise monistetta uudelleen, mutta tuossakin on omat ongelmansa.

Juttu #3.... Ainakin aiemman perusteella demojen pisteitä ei voi säätää palauttamisen jälkeen. Aina ei ole varma onko tehtävä tehty niin kuin pitäisi jolloin sen pisteitä olisi hyvä vähentää tai lisätä demopalautuksessa kun oppii miten olisi pitänyt tehdä, mutta pisteet ovat muokattavissa vain kuin vastauksia ei ole saatavilla.

vesal: Tätä en ymmärrä lainkaan? Kun demot on palautettu, on pistemäärät haettu, joten sen jälkeen muuttaminen ei vaikuta mihinkään. Ennen sitä useissa tehtävissä on mahdollisuus itse muokata pisteitä ja lopuissa on automaattiarvostelu, jonka pistemäärää voi pudottaa tekemällä huonomman vastauksen. En ymmärrä milloin pistemäärä pitäisi saada korottaa tuosta.

Asetuksissa jonkinlainen valinta, jolla voisi demotehtäviä väri-indikoida. Esimerkiksi tekemätön tehtävä näkyisi sisällysluettelossa punaisella, keskeneräinen/ei täysiä pisteitä keltaisella ja täydet pisteet vihreällä. Väri olisi joko tehtävän perässä oleva pallo tai sitten tehtävän nimi olisi väritetty tietyllä värillä.

vesal: Tuota odotellessa tuon voi tehdä itse velpeillä. Menee velp-näkymään, luo itselleen (just me) tyylisiä velppejä sopivia värejä ja sitten lisäilee niitä itselleen tehtäviin ja vaihtaa sitä mukaa kun saa tehtäviä tehtyä. Ks video tuolta Velp-ohjeista.

Toisaalta ymmärrän, että navigointia on varmasti mietitty ja esimerkiksi tekstiin perustuvan hakutoiminnon tekeminen on monimutkaista ja aiheuttaisi omia ongelmiaan. Lisäksi kurssin edetessä olen oppinut paikat, missä on haluamani teidot mutta alkuvaikeessa navigointi tuntui hämmentävältä.

vesal: Hakutoiminto on oikeassa ylänurkassa.

Toinen juttu, mikä aiheutti hieman ihmettelyä oli TIM editorin monitoimisuus. Editorissa on ehkä peruskäyttäjälle annettu liikaa ominaisuuksia, joiden kanssa toimia, joka voi vaikeuttaa oleellisten ominausuuksien löytämistä. Tämäkin on hyvin pieni onglema. Ja tässäkin varmasti on mietitty, että onko parempi rajata käyttäjän mahdollisuuksia käyttöystävällisyyden nimissä (Applen puhelin) vai antaa enemmän mahdollisuuksia (Androidin puhelimet) :)

vesal: Editorissa on ruksi Advanced view jolla voi valita onko editori yksinkertainen vai ei. Lisäksi Editor-painikkeella voi valita ACE-editorin ja HTML-tekstilaatikon välillä sen mukaan mikä toimii omassa laitteessa.

Kun jonkin linkin avaa Timissä ja yrittää palata takaisin alkuperäiselle sivulle selaimen Back-painikkeen avulla, päädytään aina sivun ylälaitaan. Voisiko sivu muistaa mistä kohdasta lähdettiin (kuten verkkokaupoissa usein onnistuu)? Tämä lisäisi käytettävyyttä huomattavasti. Toki aina yritän muistaa avata kaiken uuteen ikkunaan mutta esim. harkkatyön linkeistä jotain etsiessä ongelma häiritsee aika paljon.

vesal: katsotaan onko tämä mahdollista äärellisellä työllä. Tosin mun kokeiluissa se kyllä Back-painikkeella palaa alkuperäiseen kohtaan. Onko joku tietty selain joka ei tätä tee? Ainkain Chromella ja iPad Safarilla toimii, mutta näyttäisi että Mac Safari, IE ja Firefox eivät toimi.

TIM ei oikein avaudu älytelkkarin selaimella, itsellä käytössä LG:n TV:n oma verkkoselain. Olisi tosi mukava saada katsottua esim videoita, demopalautuksia ja monistetta samalla kun tekee tehtäviä, niin saisi useamman ruudun toiminnallisuuden läppäriä käytettäessä. Eli mahdollisesti lisää tukea vaihtoehtoisille selainversioille tulevaisuudessa.

vesal: Jos älytelkkareiden selaimet eivät tue standardeja, tämä on tekemätön paikka. Liittää kannettavan älytelkkariin.

Voisi olla kätevää, jos TIMiin voisi kirjautua useampi henkilö yhtä aikaa, niin että oikeasti voisi tehdä tai palauttaa tehtäviä yhdessä, siis ettei tarvitsisi laittaa esim. koodiin jokaiselle tekijöiden nimeä vaan tämä hoidettaisiin jo kirjautumisen yhteydessä. Joillakin kursseilla ryhmätöitä tehdessä vastaukset jäävät nykyisellään vain kirjautuneen käyttäjän (eli sen jolla sattuu olemaan kone mukana/auki) näkyville palautuksen jälkeen.

vesal: TIMiin voi kirjaantua monta henkilöä. Samasta paikasta kuin se yksikin.

Voisiko TIM selaimen asetusten mukaan määrittää tekstien kielet. Esimerkiksi suomenkielisellä selaimella "go to top" voisi olla "palaa alkuun" tai jotain vastaavaa. Myös monivalintojen "You have exceeded the answering limit" voisi olla suomeksi. TIMin valmiiden palikoiden suomenkielisyys voi auttaa, kun yrittää vakuuttaa peruskoulun opettajia ottamaan TIMin käyttöönsä. Ehkäpä kurssin tekijä voisi valita kurssinsa oletuskielen. Voin vaikka itse tehdä suomennokset.

vesal: Hissukseen nuo suomentuvat :-) Esimerkiksi tuo on nyt "Mene alkuun"

TIMiin voisi lisätä jonkinsortin prosenttiosuuden, joka tunnistaisi onko edes joku kohta koodissa oikein. Etenkin alkukurssin demojen tekeminen turhautti, kun ei oikein tiennyt (niin nollalähtökohta) onko tehnyt tehtävästä 95% oikein vai 15%. Joku suuntaa antava, tai virheistä joku merkintä.

vesal: Yritin pyytää realistisia ehdotuksia :-) Tällaista ei ole missään, saati sitten TIMissä. Äärellisillä kustannuksilla täysin mahdotonta touteuttaa eikä ole järkevääkään, koska ei ole olemassa 95% toimivaa ohjelmaa. Se on silloin 5% väärin toimiva :-) Tuota varten on ohjaajat.

Minulla on Windows 10 puhelin ja samoja ongelmia. Esim. en pysty laittamaan pisteen tai rivinvaihdon jälkeen pientä kirjainta (paitsi jos laitan ensin ison kirjaimen ja sitten sen perään pienen ja pyyhin sitten ison). Pisteiden ja sulkujen jälkeen ei ensimmäinen painallus tota kirjainta.

Tämä siis oletuseditorilla.

vesal: Tuo on käsittääkseni käyttämäsi selaimen ominaisuus ja se pitää laitekohtaisesti tutkia saako sen ominaisuuden pois. Android tekee samaa.

Parannusehdotuksena joihinkin monisteen tehtäviin olisi hyödyllistä saada oikeat vastaukset, jotta voisi tarkistaa onko tehnyt oikein tai saada apuja, jos ei saa tehtyä. Itselle nuo tehtävät ovat nimittäin olleet aika havainnollistavia.

vesal: Pyysin sähköpostilla että laittaisitte monisteesen kommentin niidne tehtävien kohdalle joihin mallivastauksia halutaan. Yhtään kommenttia ei ole vielä tullut :-( Muuuten tämänkaltaiset ehdotukset ovat sisältöehdotuksia ja kuuluvat kurssin keskusteluun tai palautteeseen.

Joku taisikin olla jo ehdottanut, että yhden kurssin eri demokerroista olisi jokin koontisivu. Nyt on välillä tuskastuttanut, kun on muistanut, että jossain demosssa oli jokin tehtävä, johon haluaisi palata, mutta sitten ko. tehtävän etsintään on joutunut selailemaan monen eri vkon demosivuja.

vesal:

  • Entä haku hakusanalla? Yläpalkin suurennuslasin kautta?
  • Entä tuo: Kaikki demot?

Kannatan paria aiempaa ehdotusta, eli: Olisi mahtavaa että aina sivulta poistuessa tulisi joku viesti joka kysyisi että haluatko varmasti poistua tallentamatta muutoksia, niin ei vahingossa tulisi hukanneeksi mitään.

Lisäksi demojen osalta olisi hienoa jos jossain ylhäällä näkyisi jollain tavalla mitkä tehtävät on tehty ja mitkä ei. Nythän siellä näkyy kyllä kokonaismäärä, moneenko on vastattu, mutta voisi olla hyödyllistä nähdä ihan tehtävätasolla. Ja jos nyt kerran toivomaan lähdetään, niin vielä mahtavampi olisi jos tämä systeemi olisi vielä sellainen jossa käyttäjä voisi jotenkin merkata ne tehtävät joita ei aiokaan tehdä (esim ohjelmointikurssin osalta PP-tehtävät jos ei ole kohderyhmää, tai B/G-tehtävät jos ne on liian vaikeita itselle). Tällöin toimisi vähän kuin to do-listana samalla, kun näkisi että okei, nyt on vastattu tehtäviin 1a, 2, 4 ja 5, ja vielä pitäisi tehdä tehtävät 1b, 3 ja 6. Itselle on nimittäin joskus käynyt niin että olen ajatellut tekeväni jonkun tehtävän b-kohdan myöhemmin, mutta olen sitten unohtanut sen kun ei demosivulla alaspäin scrollatessa välttämättä heti edes bongaa mitä on tehty ja mitä tekemättä.

vesal: Käytä tuohon jälkimmäiseen osaan Velppejä. Eli mene Velp-näkymään, luo itselle "En tee" velppi, valitse sille haluamasi väri. Sitten maalaa tehtävän otsikko jota et halua tehdä ja klikkaa sitten "En tee" velppiä. Siinä sulle merkitseminen :-) Katso video Velp-ohjeista.

Yksi häiritsevä toiminnallisuus tuli ilmi demo10 Tauno-tehtävän linkissä toiseen tehtävään. Tehtävässä on linkki Demo2 ATK-tehtävään. Kun linkin avaa, linkki avautuu ensin ATK-tehtävän kohdalle, mutta hyppää sitten takaisin koko sivun alkuun. Tämän takia joutuu etsimään kyseisen tehtävän rullaammalla alas uudelleen. On käynyt aikaisemminkin näin eikä vain tässä pelkässä yhdessä linkissä.

vesal: Kokeileppas uudelleen. Vikaa yritetty korjata. Pystytkö jossakin vielä toistamaan. Tosin tee Ctrl-F5 ensin.

Niissä monisteen tekstikappaleissa, missä on esimerkkejä, joissa on tarkoituksella tehty esimerkkikoodissa virheitä tai jätetty puutteita - jotta näkee, miten ohjelma käyttäytyy, jos sen virheen tekee tai ajaa puuttellisena, voisi olla ominaisuutena, että sinisen tehtävälaatikon sijaan värinä olisi, vaikka punainen.

Siinä olisi sitten selkeää, että tehtävää ei kannata sekoittaa oikeaan ratkaisuun ja ei tarvitsisi varmistella niin monta kertaa, koodissa "tämä ei toimi" ja "tämä ei käänny". Mahdollisesti laatikko voisi myös vaihtaa väriä siniseksi, kun se on ratkaistu.

vesal: Eikö noissa sitten sellaisissa tapauksissa lue tietoa siitä, mistä on kyse?

Usein demotehtäviä tehdessäni katson apua monisteesta ja sovellan sieltä löytämääni koodia käsillä olevaan demoon. Usein noissa monisteen esimerkeissä on annettu koodin aliohjelma tai yksi aliohjelmista, jota tarkastellaan lähemmin. Olen monesti miettinyt, että mikäli koko koodin saisi avattua ko. esimerkin kohdasta ymmärtäisin paremmin sen aliohjelman osana sitä kokonaisuutta ja mitä asioita esimerkiksi Mainissa tai Beginnissä pitäisi näin ollen huomioida. Eli lyhyesti: voisiko noihin esimerkkeihin saada painikkeen, jolla saisi koko koodin tarkasteltavaksi? Samalla tavalla, kuin demoissa on.

vesal: Taas kurssiasiaa, ei kuuluisi tänne, vaan kurssin sivuille! Anna esimerkki paikoista joissa on ajettava ohjelma, mutta siitä ei voi avata kokonaisuutta. Ei siellä mielestäni pitäisi olla sellaisia. Toki voi olla "ajatamton" koodinpätkä ja silloin voi ympäristö puuttua.

Komppaan aiempaa ehdotusta, eli demo-sivulta poistuessa voisi tulla varmistukseksi kysymys, halutaanko sivulta varmasti poistua.

vesal: Tuo on tekolistalla jonottamassa, ei kannata tätä enää lisää "äänestellä".

Demotehtävissä, jotka tulee ajaa, jotta koodi tallentuisi, voisi olla suoraan ihan tavallinen talenna-nappi samaan tyyliin kuin esimerkiksi itsearvioinnissa, jolloin keskeneräinen koodi ei herjaisi ajovirheitä, jos haluaa vain tallentaa esimerkiksi hahmotelmia ennen kuin tehtävää lähtee varsinaisesti tekemään, mikä tapahtuu useimmiten Visual Studiossa.

vesal: Tässä yritetään välttää liikaa erilaisia painikkeita, koska nytkin ihmisiltä jää osa painamatta. Sehän ei mitään haittaa tällaisessa tilanteessa vaikka se tuon ajaakin. Toki se virhelista siihen tulee häiritsemään. Ennemminkin sille piilotusruksi. Toisaalta hyväänm tapaan kuuluisi pitää koodi kokoajan kääntyvänä ja jos ihan vaan hahmottelee, niin se kannattaisi laittaa /* ... */ -kommenttien väliin kunnes se on mielestään kääntyvää koodia.

En tiedä onko muilla sama ongelma, mutta itsellä tapahtuu tällaista kun selaan luentomonistetta läppärillä (Windows) ja tabletilla (ios), Eli jos etsin luentomonisteesta jotain kohtaa käyttämällä selaimen hakutoimintoa, pääsen kyllä haluamani aiheen kohdalle. Luentomoniste alkaa kuitenkin lataamaan ja näyttämään kaikkia elementtejä, mitkä eivät heti sivua avattaessa ole käytössä, ja luentomoniste hyppää ylöspäin, eli edellisen aiheen kohdalle. On ärsyttävää yrittää etsiä haluamansa kohta tekstistä, kun sen joutuu etsimään moneen kertaan. Ymmärrän miksi luentomoniste on haluttu saada yhdelle sivulle, mutta voisiko ratkaisuna olla esim. se että siitä saisi ladattua pdf-version, ja nettisivulla aiheet olisivat omilla sivuillaan? Silloin sisältökin latautuisi varmaan nopeammin eikä asioita hakiessa moniste "pomppisi" ylöspäin.

vesal: PDF:stä: Oletko koskaan katsonut kurssin kotisivua kohdasta ajankohtaista? Pomppimisesta: On totta että nopeussyistä kaikkea sivulla olevaa ei lasketa etukäteen ja sisältö muuttuu latautumsien jälkeen. Mutta tuossa kuvaamassasi määrin en saa ongelaa toistettua ainkaan Chrome ja Firefox-selaimilla. Microsoftin selaimille pieniä ongelmia on havaittavissa, IE:lle ne ainkain tuntuivat johtuvan siitä, että se yksinkertaisesti on niin hidas, että on koko ajan jäljessä käyttäjän toimista. Pysy erossa! Myöskään iPad Pro:lla ei minulla ole tuota pomppimista noin vakavassa mielessä. Mutta iPadillä kannattaa editori pitää Tavallinen-asennossa (jota sen pitäisikin olla 1. käyttökerralla). Highlight-asento (ACE-editori) ei toimi kunnolla mobiileissa. Tunnettu asia on että jos käytetään GeoGebra-komponenttia, niin sen aktivoiminen iPadissä aiheuttaa kuvan hyppäämisen. Samoin se, että jos menee muokkaamaan monisteen sisältöä (joka ei siis pitäisi olla sinun käyttötapauksesi), niin ensimmäinen kosketus editriin voi siirtää näyttöä turhan paljon.

Millä selaimella käytät ja voitko kerta täsmällisen algoritmin, millä saat ongelman toistuman "joka kerta".

Voit kokeilla myös miltä tilanne näyttää jos kaikki lasketaan etukäteen valmiiksi: https://tim.jyu.fi/view/1?lazy=false. Valmistaudu odottamaan pari minuuttia ennen kuin moniste on käyttövalmis ja iPadissä vielä enemmän. Mutta pomppiiko tuon jälkeen?

Jos moniste on jaettu useille sivuille, niin silloinhan selaimen hakua ei voi edes käyttää. Monisteesta voitaisiin parissa tunnissa tehdä rinnakkainen versio, jossa on 30 eri sivua vaikkapa pääotsikkotasojen mukaan. Voin tähän antaa oikeuden jos joku haluaa auttaa tässä.

TIM on itselläni toiminut suhteellisen moitteettomasti ja eniten kaipaisinkin pieniä muutoksia visuaaliseen näkymään helppokäyttöisyyden ja selkeyden parantamiseksi. Opiskelijoiden harjoitustyön kyselyssä esitellyt muokatut TIM-näkymät esimerkiksi tekstipalkkien selkeyttämiseksi voisivat olla hyvä parannus visuaalisen ilmeen kannalta.

Huomasin kurssin alkaessa, että "normikäytössä" hyvin toimiva kone hidasteli ja takkuili TIM:in sivujen ja interaktiivisuuden kanssa. Ilmeisesti jostain saa karsittua noitakin asioita mitä luin ketjua? Jos olen lukenut väärin niin tällainen olisi ehkä ihan hyvä juttu.

vesal: Kerrotko tarkemmin? Jos TIM sivulla ei tee mitään, ei sen pitäisi viedä resursseja. Mikä selain, käyttis yms. Missä tilanteessa ja miten takkuilu ilmenee. Toki sivun latauksen jälkeen ensimmäiset 10 sek voi mennä odotellessa.

Tim on mielestäni hieman sekava. Asiaa on paljon ja tuntuu, että tällaisen ''turbotetutun'' kurssin punainen lanka välillä hukkuu siihen, että tim:istä on hankalaa löytää asioita. Esimerkiksi kurssimoniste on TIM:issä mielestäni vaikeaselkoinen. Voisikohan sille tehdä jotain=?

vesal: Taas kurssiasiaa, joka kuuluu kursisn sivuille, ei yleiseen TIM-palautteeseen! Monistetta voi kirjoitella uusiksi jos osaa sanoa asiat paremmin :-) Anna kyllä muokkausoikeudet.

Useasti monistetta ym. lukiessa tuli vastaan kirjoitusvirheitä, jotka aiheuttivat sen että joutui arvailemaan mitä siinä on haluttu sanoa. Aioin alunperin merkitä missä niitä on, mutta kirjoitusvirheitä oli niin paljon että se olisi luultavasti vienyt useita tunteja ja häirinnyt vielä enemmän itse opiskelua. Sen takia jonkin sortin oikeinkirjoitusohjelma timissä olisi ihan hyvä idea.

vesal: Taas kurssiasiaa, ei TIM-asiaa (paitsi että tuo oikoluvun integrointi on työlistalla. Edit: Tehty syksy 2019). Annan mielelläni moukkausoikeuden materiaaliin jolloin virheet voi korjata samantien. Ilmoitus vaan sähköpostilla tai kommenttina dokumentin laitaan. Demotehtäviin tuota ei voi antaa, koska sieltä näkyy joskus vastaukset.

Käytän toista näyttöä portraitmodessa elikkäs suomalaisittain pystyssä niin vasemman laidan Index tuntuu vievän todella paljon ylimääräistä tilaa näytöltä. Voisikohan sen saada vaikka ainakin desktopissa mouseoverilla näkyviin tulevaksi. Jäisi enemmän tilaa itse tekemiselle. Harvoin tuota indexiä kuitenkaan jatkuvasti tarvitsee.

vesal: Kavenna vielä hieman sitä selainta, niin indeksi menee piiloon. Tai klikkaa sitä hampurilaismenua. Tuota ei voi automaattiseksi tehdä erikseen jokaisen käyttäjän mielileveyden mukaan. iPad-leveydellä indkesiä ei näy oletuksena. Henkilökohtaisesta css:stä voi säätää raja-arvoja erilaiseksi.

Kaikki interaktiiviset ominaisuudet kuten lukumerkinnät ja kommentointivalikko pitäisi saada laitettua pois päältä kokonaan. Häiritsee erityisesti mobiilissa, mutta myös normaalilla tietokoneella olisin mieluummin ilman niitä. Muuten TIM on toiminut varsin hyvin ja on helppokäyttöinen.

vesal: Käyttöliittymäehdotuksia siitä, miten ja mistä tämä tehdään?

Interaktiivisten turhakkeiden poisto-ominaisuus helposti tavoitettavaksi. Esimerkiksi kun hiiren sattuu viemään alueelle,jolla punainen palkki ilmestyy, voisi sitä hiiren oikealla painikkeella klikkaamalla aueta pikkuvalikko, josta saa interaktiivisia ominaisuuksia pois.

vesal: Kuten edelllä, tarvitaan toimivia käyttöliittymäehdotuksia. Jos tuohon olisi keksitty siiti ja käyttöliittymää painikkeilla kuormittamaton tapa, niin se olisi jo tehty. Ylimääräiset esiin ponnahtava painikkeet, esim "Poista kaikki" aiheuttavat sen ongelma että jos niitä vahingossa painaa, niin pitäisi voida myös perua toimenpide jne...

TIM on pääosin toiminut ihan kiitettävästi. Olisi tosin mieluista, jos nuo "message of the day" tyyliset harmaissa laatikoissa olevat viestit sivujen alussa saisi mahdollisesti piilotettua ne luettuaan.

vesal: Ehdottomasti tuo tulee josskain vaiheessa. Tämä syksynä vaan tuli yllätyksenä että sähköpostilla ei porukkaa tavoita ja TIMiin ei viestijärjestelmä syksyksi ehtinyt, joten tuo on tehny niin yksinkertaisesti että vaan normaalina dokumentin osana lisätään "ilmoitustekstiä" ja se johtaa siihen, ettei sitä voi henkilökohtaisesti sulkea. Ei siis nyt mikään lopullinen ratkaisu tämä...

Useamman kerran on tullut ongelmia kopioitaessa koodia TIM:stä Visual Studioon niin, että koodin mukana kopioituu jotain näkymättömiä merkkejä, minkä takia koodi ei toimi sellaisenaan vaan ne merkit pitää metsästää error ilmoitusten avulla. Saanko vältettyä tämän ongelman jotenkin vai onko kehityksen paikka ympäristössä?

vesal: Työlistalla on tuohon linkki/painike, jolla saa koko pohjan leikepöydälle. Käänteinen on hieman haastavampi, koska jos tuo liikaa tavaraa, pitäisi siitä karsia se valmiina oleva pois.

Omista huomioistani on mainittukin jo useammassa kommentissa, mutta lisään ne silti, eli esimerkiksi demojen itsearvioita kirjoitettaessa jos olisi mahdollista saada jonkun varmistusviestin kun päivittää sivua (mitä itse harrastan aika tiheään ajattelematta), että sivulla on tallentamattomia muutoksia haluatko silti siirtyä pois. Toinen, käyttöä helpottava "nice to have" ominaisuus, olisi se kun painaa vasemmasta palkista aukeavaa edit menua, että se sulkeutuisi esimerkiksi ESC näppäimestä tai klikkaamalla hiirellä jonnekkin white spacelle tms.

vesal: Se saataisiin helposti että aina kun yrittää poistua niin uikuttaa. Se on työläämpi (mutta toki tekolistalla), että uikuttaa vaan jos on tallentamattomia asioita. Kumpiko on parempi, odottaa että tuo työläämpi valmistuu (hyvässä tuuriss jonossa puolen vuoden päästä) vai laittaa tuo aina oleva valitus.

Tuo ESC ja muualla klikkaamisella postuminen on nopeammin työlistalla.

On varmasti mainittukin, mutta TIM on välillä hidas. Pystyykö optimoimaan paremmin vai johtuuko hitaus jostain muusta? Toinen asia koskee TIMn valkoista pohjaa, voisi olla hyvä jos mahdollisuutena olisi valita tummempi teema. Tykkään itse pidemmistä sessioista ja on silmille mieluisampi. Kävin vastaamassa myös TIM-kyselyyn ja siellä annoin jotain palautetta.

Samaa mieltä tumman teeman puolesta.

19 Nov 21

vesal: Joitakin asioita yritetään nopeuttaa. Mutta nopeus on suhteellista, moni nykyinen kaupallinen sivu on paljon hitaampi vaikka siellä on murto-osa asiaa. Sen ansiosta että kun esim luentooniste on kerran ladattu selaimeen, ei sitten tarvitse odotata mitään kun sitä selailee.

Tumman pohjan saa välittämästi kun joku jakssa askarrella sellaisen tyylitiedoston. Sama koskee kaikkea muutakin mitä voi muuttaa tyylipohjilla, ks rattaan kuvan takaa ja Customize TIM. Vaapaahetoisia? Opintopisteitä jaossa.

Edit: Tummia teemoja on olemassa tuolla Mukauta TIM alla.

Mobiililaitteilla käytettävyys (ainakin ongelmia esiintynyt iPadilla, Andoid-tabletilla ja Android-puhelimella): Totta vai tarua -väittämät eivät avaudu, ennen kuin vie kursorin otsikon kohdalle (tai klikkaa siitä). Esim. fysiikan kurssilla tällainen ongelma on tullut esille "käsitetehtävissä", jossa on siis useita väittämiä (n. 13 monivalintaa) samalla TIM-sivulla.

Tähän olisi ehdottomasti saatava parannus, helpottamaan opiskelijoiden elämää!

vesal: Annatko jonkin esimerkkisivun?

vesal: Aluksi: Turha huutaminen ei auta :-) Kuten demoissa sanoin, oma ehdotus on osattava asettaa siihen raaamiin, mitä toiveita on olemassa eikä yksin huutaa sitä muita korkeammalle.

Uskoisin että tuo koskee kaikki dokumentteja, joissa on tehtäviä. Eli jos tehtävin määrä ylittää tietyn määrän, niin tehtävien HTML-laskeminen vie aikaa ja sitten valitetaan että TIM on hidas. Siksi pitkissä dokumenteissa tehtäviä ei lasketa etukäteen auki, vaan ne lasketaan sitten kun niiden kohdalle mennään. Laskemisen voi pakottaa kuitenkin tapahtumaan aina lisäämällä sivun URL:än perään ?lazy=false. Jos sivu ei tämän kanssa ole liian hidas (voit kokeilla esim Ohj1 kanssa ja huomaat että et luentommonisteessa tätä haluaisi), voit pyyttää että sivun tekijä pistää dokumenttiin valmiiksi ko asetuksen, niin silloin kaikki tehtävät lasketaan auki.

Tässä on pakko tasapainoilla käytettävyyden ja nopeuden kesken. Mikä sopii toiselle ei sovi toiselle. Ja tuo sopiva raja voi vaihdella monen asian summana, niin tuota rajaa milloin tuo lazy-toiminta alkaa, ei uskalla nostaa ennenkuin porukoilla on nopeampia laitteita. Kannattaa kokeilla yhdessä senk anssa joka ko sivusta on vastuussa.

Olisi hyvä vielä laittaa, joitakin tärkeitä linkkejä näkyviin sevemmin. Minun mielestä Oman harjoitustyön suunnittelu.

vesal: Kurssiasiaa, ei TIM-asiaa!

Kuinka vaikeaa olisi toteuttaa, että TIM poimisi "helpot" kirjoitusvirheet ja esimerkiksi alleviivaisi ne? Moni yksinkertainenkin tehtävä on vienyt TIMissä paljon aikaa, kun onkin muuttujan nimessä kirjoitusvirhe. Koodin laitaessa Visual Studioon virhe paljastuu heti.

vesal: Tuo vaatisi saman homman tekemisen mihin MS:llä on kokonainen armeija koodareita. Eli ei kustannustehokasta. Kyllähän käännösyritys kertoo virheen kun lukee siitä virhelistasta. Se on yksi asia joka ammattilaiseksi tähtäävän pitää oppia. Liika helppous veltostuttaa ja lakkaa ajattelemasta :-)

Tykkäisin jos TIMissä klikatut linkit avautuisi omiksi välilehdiksi!

vesal: Kehityslistalla on että ekalle klikkauksella kysytään miten haluaa aukeavan ja sitten jatkossa aukeaa sillä tavalla. Toivottavasti joskus ehditään tehdä. Mutta sitä odotellessa ctrl-pohjaan kun klikkaa.

Edit 27.11.2021: Tätä ei voi tehdä luotettavaksi. Selainkohtaisesta saattaa olla olemassa laajennoksia jotka tuon tekevät. Kannattaa etsiä jos tämä on itselle tärkeää. Esim

iPadilla oikeuden lisäämisten alkukirjain tulee oletuksena isolla, kuten myös kirjautumisessa käyttäjätunnus. Kirjautuminen ja oikeuden lisääminen ovat case sensitivejä. Voiko niiden html:ään lisätä autocapitalize:none? https://developers.google.com/web/updates/2015/04/autocapitalize

https://developer.apple.com/library/archive/documentation/AppleApplications/Reference/SafariHTMLRef/Articles/Attributes.html#//apple_ref/doc/uid/TP40008058-autocapitalize

Onko TiMiin saatavilla tai tulossa diagnostiikkatyökaluja, jolla pystyisi tutkimaan esimerkiksi oman sivunsa kävijämääriä ja mitä sulkeutuvia alueita klikkaillaan?

vesal: Kävijämäärän näkeekin heti, samoin sen kuka on minkäkin verran lohkoja lukenut/katsellut.

https://tim.jyu.fi/read/stats/SIVUNOSOITE?format=count  - määrä
https://tim.jyu.fi/read/stats/SIVUNOSOITE               - json
https://tim.jyu.fi/read/stats/SIVUNOSOITE?&format=csv&csv=excel-tab

Noista sulkeutuvista alueista ei suoranaisesti näe, mutta voi tehdä sellainen "huijauksen", että tekee uuden dokumentin johon lainaa sulkeutuvan alueen sisällön ja sitten ottaa siitä dokusta statistiikkaa, niin lainauksen ansiosta se kertoo sen lainatun lukemisesta ja sitä ei ole voinut lukea jos se ei ole ollut auki.

SIVUNOSOITE on se osa sivun nimeä mikä normaalisti on URLissä view/ jälkeen.

Kiitokset, hienoa! Missä muodossa kohtaan SIVUNOSOITE pitää kirjoittaa oman sivunsa osoite? Lainausmerkeillä? Vain tietty osa osoitteesta?

E: Toimii, kiitokset vielä.

07 Nov 19 (edited 11 Nov 19)

Omien muistiinpanojen kirjoittaminen tiettyihin paikkoihin tekstiä tai sivun laitaan siten että ne näkyisivät vain itselle olisi ihan hyödyllinen ominaisuus. Post it lappujen tyyliin.

vesal: Voit tehdä kahdella tavalla. Yksinkertaisemin lisäämällä pikku C:stä kommentin johon ruksit että vain itselle. Värikkäämmän ja suoraan johonkin tekstiin liittyvän saat, kun menet Velp välilehdelle ja luot sinne Create New Velp painkikkeesta itsellesi uusia Virtuaalisia Esipainettuja Liukkaita PostIT-lappuja. Värin voit valita itse ja sitten valitset että näkyy vain itselle. Tämän jälkeen maalaat haluamasi tekstinosan (tai vain klikkaat kappaletta) ja sitten klikkaat luomaasi Velppiä ja laitat siihen haluamasi kommentin.

Sivuston voisi laittaa skaalautumaan koko näytön leveydelle. Olisi mukavampaa lukea, kun nyt puolet sivusta on tyhjää valkoista tilaa, etenkin suuremmilla resoluutioilla.

vesal: Juurikaan nykyistä pidempiä rivejä ei ole järkevää käyttää, koska pitkä rivi hidastaa lukunopeutta. Osin tämän takia käytetään usein monipalstaista tekstiä että saadaan lyhemmät rivit ja silmä ei eksy riviltä. Ctrl-+ kannattaa kokeilla ja näin suurentaa fonttia jolloin myös teksti levenee (mutta kirjainmäärä rivillä ei lisäänny).

Seuraavalla voi aluksi hieman leventää tekstiä: Rattaan kuva, Customize TIM, copy/pastea seuraava koodi kohtaan Custom CSS ja sitten paina alempaa Save changes

.paragraphs {
    max-width: 200em;
}

Tämä saattaa olla enemmänkin bugi, kuin ominaisuus: Monesti kun yritän etsiä jotain tiettyä tekstin pätkää TIM:ssä CTRL + F -näppäinyhdistelmällä, sulkeutuu hakupalkki satunnaisesti ensim- mäisen/muutaman haun jälkeen, vaikka löydettyjä hakuja kyseiselle sanalle olisi vielä useampi jäljellä. Tämä välillä hidastaa demojen tekemistä ja aiheuttaa harmaita hiuksia.

vesal: Jos selaimen hakuikkuna sammuu, niin en oiken näe miten se olisi TIMin vika. Esim Chromessa se pieni hakuikkuna sammuu jos painaa ESC. Ettei ole tästä kyse?

Näin MOOC etäopiskelijan kannalta TIM on jo nyt aika hieno interaktiivinen oppimisympäristö. Aluksi monipuolisuus häkellytti, mistä oikein löytää mitäkin. Valikoita tuntui äkkipäätä olevan liikaa, kolme valikkoriviä päällekkäin ja vielä index vasemmalla. No onneksi hakemiston voi piilottaa ja keskimmäinen "valikko" onkin oikeastaan polku, joka näyttää missä mennään. Kuvien, animaatioiden ja videoiden käyttö on hyvä, toivoisin jopa vielä enemmän kuvien käyttöä esim. jonkun asiakokonaisuuden alussa. Kyseinen monisteen kohta tai luento jäisi paremmin mieleen merkatuksi kuin pelkkä teksti "Ohjelmointi 1, syksy 2019, luento 1" (videokuvakin pitää klikata auki). En tiedä auttaisiko joku vaalea "koodiväri" sivujen taustalla erottamaan aiheita toisistaan, nythän kaikki sivut valkoisia (vai saako asetuksista taustavärejä säädettyä sivukohtaisesti?).

vesal: "Muruspolku" ja ylin rivi View, Answers jne ollaan jossakin vaiheessa piilottamassa (niin että ne voi tilata takaisin asetuksista). Eli siltä osin helpottuu. Periaattessa taustaävrin saa säädettyä sivukohtaisesti, mutta kuka valitsee värit :-).

Olen muutaman kerran "eksynyt" TIMissä sen takia, että demotehtävien yläpuolella olevassa tiedostopolusta klikatessa joutuu sivulle jossa on kansioita ja niiden alikansioita ja sitten olen ollut jo ihan hukassa että miten pääsen sieltä takaisin kurssin kotisivulle :) Muilta tullut samaa, että apua minne mä nyt eksyin, kun oletti että esim. 2019s nappia painaessa päätyisi tämän vuoden kotisivulle eikä kansiolistaan josta löytyy aivan kaikki sisältö kurssin toteutukseen liittyen.

vesal: Tuo "muruspolku" ollaan piilottamasa jossakin vaiheessa kunhan ehditään tärkeimmiltä kiireiltä.

Minulle sivustojen laidoissa punaiset palkit ovat lievästi turha lisä. Niiden pois klikkailu yksitellen tai kaikki kerralla ominaisuuden avulla tuovat joka kerta hieman tuskaisan tunteen. En siis koe, että niistä olisi hirveästi hyötyä vaan enemmän haittaa. Toinen mikä hieman häiritsee on se, että monet tarvitsemat asiat ovat monen linkin takana ja kun niitä yrittää etsiä hakuominaisuuden avulla, niin usein törmää sellaisiin valikkoihin, mihin ei ole käyttöoikeutta, kun ne ovat olleet käytössä aiemmilla kursseilla.

vesal: Punaisille palkeille on tulossa optio (en tiedä milloin ehtii), millä voi valita että niitä ei oletuksen näytetä (tai oikeastaan ne klikaat oletuksena pois päältä kaikki), mutta siten jos joku muuttuu, näytetään keltainen. Tämä on tärkeää että lukija tietää että viimekäynniltä on jotakin muuttunut. Ongelmana (suurimpana että miksi viipyy) on että mistä lukija tietää tämän valita suuntaan tai toiseen ja mihin valinta laitetaan?

Noista "monen linkin takana" voisi antaa esimerkkejä, niin niitä voitaisiin nostaa ylämenuun. Mutta tämä olisi oikestaan ollut kurssin asiaa, ei TIMin vika. Eli linkkilista kuuluu sitten kurssin keskustelu-osaan. Tuo pitää tutkia että tuleeko hakuun todella linkkejä, joihin ei ole oikeutta. Sieltä piti suodattaa pois linkit joihin ei ole oikeutta.

Olisi hienoa, jos käyttäjä saisi ilmoituksen (esim. sähköpostiin), kun joku vastaa hänen jättämäänsä kommenttiin TIMissä. Tämä olisi hienoa myös foorumin postauksien vastauksissa (onko foorumi vain sivu, joten vastaava kuin tämä kehitysehdotus-sivu). Näin saisi heti tiedon vastauksesta. Ilman, että tarvitsee muistaa käydä katsomassa tilannetta TIMissä. Esim: kun tähän ehdotukseen nyt joku vastaa, tai kommentoi tätä (tuolla oikeassa reunassa), niin saisin tästä tiedon. TIM kuitenkin tietää, kuka olen (kirjautumisen kautta).

vesal: Managessa voi ruksia että saa viestin aina kun dokumentissa lisätään tai muutetaan kommenttia (tai dokumenttia). Koska kommentteja ei tule valtavan paljoa, se ei hirveästi haittaa, vaikka tulee viesti muidenkin kommenteista. Eli tuo ominaisuus on olemassa.

hevijuja: Kätevää! Pitääpäs käydä laittamassa se feature vain päälle. Enpäs vain ollutkaan tuota tajunnut. Luulin muuten kommentoivani tuohon tekstiin mutta tulikin tänne reunaan tämä kommentti..

18 Nov 19 (edited 18 Nov 19)

Edelliseen lisäyksenä: TIM voisi tagata niin sisällön lisäykset, kuin kommentitkin käyttäjän tunnuksella. Tietäisi suoraan, kuka on vastannut / kommentoinut.

vesal: Tuota en uskalla yleisesto tehdä, koska siitä pitäisi sitten tiedottaa. Opettajille kommenteissa näkyy nimet. Eli suppeamman jakelun dokumenttiin voisi antaa muillekin opettajan oikeuksia ja silloin nimet näkyvät. Samoin nimet näkyvät mielestäni kaikille esim kurssin keskustelupalstalla. Tähän en voi nimiä laittaa, koska kun sivu perustettiin, ei kirjoittajat ole tienneet että nimet tulisivat näkyviin.

Tuokin on kyllä totta. Näinä GDPR:n aikoina pitää olla myös huolellinen, mihin kaikkialle syntyy henkilörekistereitä ja muutenkin voi olla monen mielestä kepuli feature.

18 Nov 19

Edellisessä viestissä olikin jo ehdotettu punaisten palkkien muuttamista/poistamista. Ehdottaisin, että sekä oikean laidan punaiset palkit että vasemman laidan vihreät options palkit poistettaisiin ja molempien toiminnot yhdistettäisiin saman valikon alle. Kyseinen valikko voisi avautua sivun oikeassa laidassa selailun mukana leijuvasta ikonista, jota klikkaamalla käyttäjä voisi valita sivun kyseisiä kohtia koskevia toimintoja. Tällöin sivun ulkoasu olisi siistimpi ja toimintojen löytäminen intuitiivisempaa.

Punaisten palkkien sijaan voisi (luvuissa tai yksittäisissä kappaleissa) olla esim. pieni vihreä oikein merkki, jos käyttäjä on halunnut merkitä kappaleen luetuksi, ja pieni keltainen oikein merkki, jos luetuksi merkittyyn kappaleeseen on tullut muutoksia. Olisi siis käyttäjän vastuulla, haluaako hän merkitä lukuja tai kappaleita luetuksi ja hyödyntää kyseistä toimintoa. Automaattisesti ei näkyisi mitään merkintöjä, pelkästään se leijuva valikko ikoni.

vesal: Suunnitelmissa siis on että voi valita näkyvätkö ne vai ei. Myös on suunnitelmissa että vasemman reunan turkoosista tulevan edit-menun voisi vaihtoehtoisesti siirää oikeaan reunaan C:n viereen M-painikkeeseen (tai E, kumpiko olisi parempi nimi?). Toisinpäin en halua, eli niin että luettu dokumentti olisi täynnä vihreitä, kun lukemalla pitäisi dokumentti selventyä :-) Mutta em. toteutukset odottavat resursseja.

Okei. Joo se taitaisi olla vähän turhaa täytettä kyllä, jos vihreät merkinnät jäisivät näkyviin sitten. E niminen painike sopisi muiden painikkeiden kanssa samaan sarjaan englanninkielisen sanan viitteenä. Itse kuitenkin olisin sitä mieltä, että C ja E kummatkin kannattaisi korvata jollain intuitiivisella kuvalla, jonka alle yhdistyisi nuo toiminnot. Esim. asetukset yhdistyvät monissa asioissa settings ikonin alle.
VL: mitkä ovat ikonit joisa kaikki tajuaa että tästä kommentoidaan ja tästä aukeaa Edit-menu?
MR: Se voisi olla esimerkiksi tällainen. Tuota klikkaamalla avautuisi samantapainen valikko, kuin nykyään aukeaa turkoosista palkista, ja sinne olisi lisätty vaihtoehdoksi “comment”. Ideana saada kaikki sisältöä koskevat toiminnot saman valikon alle. https://icons-for-free.com/compose+draw+edit+write+icon-1320196713151339744/

19 Nov 19 (edited 19 Nov 19)

Vaaleansininen fontti on haastava lukea, voisiko fontin värimaailmaa muuttaa saavutettavammaksi?

vesal: Ota rattaan kuvan takaa Customize TIM ja sinisävyinen teema.

Minusta TIM on ollut helppokäyttöinen. Olen käyttänyt koko ajan läppärillä. Puhelimella tai tabletilla käytöstä ei ole kokemusta

Tieto on mielestäni hyvin jäsennetty ja sijoiteltu sivulle. Olen käyttänyt TIM siten että olen avannut esim. luentomonisteen, demot jne omille välilehdilleen. Näin toiminnosta toiseen siirtyminen on ollut helppoa ja nopeaa.

TIM:ssä on paljon toimintoja, jotka käyttäjä voi ottaa haluamallaan tavalla omiksi työkaluikseen. Kurssin aluksi tuntui haasteelliselle ottaa haltuun TIM perusominaisuuksiakin. Vieläkään en ehkä ole löytänyt kaikkia juttuja. No, ne tarpeelliset kuitenkin!

TIM:ssä on paljon tietoa ja lisälinkkejäkin jos haluaa oppia vielä lisää käsitellyistä asioista.

Etsin monesti jotain vangoja demoja, mutta pelkän demonumeron perusteella oli hankala muistaa, että millä demolla kyseinen tehtävä oli tehty. Itse en ainakaan löytänyt muuta järkevää tapaa etsiä vanhoja demoja kuin klikkailla demoja auki.

Videon nopeussäätimeen olisi kiva saada jonkinlainen visuaalinen feedback joka kertoisi, että videon nopeutta on muutettu. Ensimmäisen kerran tätä ominaisuutta kokeillessani luulin, ettei se toimi, kun klikkasin kerran ja nopeus ei huomattavasti muuttunut. Olisi myös kiva tietää, mikä tämänhetkinen nopeus on, jos haluaa esimerkiksi katsoa tarkalleen tuplanopeudella niin tietää (tai voi laskea) tarkalleen miten kauan video kestää.

VL: Tehty

07 Sep 20

Mielestäni TIM:n värimaailmaa voisi kehittää. Sivun punainen ja oranssi palkki on hyökkäävä. Opiskelijan kannalta postiivisempi väri olisi esimerkiksi vihreä ja vaalean vihreä. Tulisi parempi mieli kun katselee Timi:ä.

VL: Nehän on tarkoituksella hyökkääviä että ne älyää klikata pois! Niiden ei ole tarkoituskaan jäädä siihen.

09 Nov 20

Omasta mielestä TIM on muutaman ensimmäisen käyttökerran jälkeen muuttunut melko helppokäyttöiseksi, eikä sivustossa ole mitään suurempaa ongelmaa. Kaikki toimii niin kuin pitää ja homma toimii. Ainoa kehitysehdotukseni on melko pientä kikkailua, mutta ainakin itse tykkäisin jos taustavärin saisi "yö-modeen", eli taustavärin saisi mustaksi. Nythän sen saa jo vaihdettua vaaleanharmaaksi, mutta musta olisi vielä parempi omaan silmään.

vesal: Laita kokeellinen tumma teema:
https://tim.jyu.fi/view/tim/keskustelut/darktheme

Edit: Nykyisin pitää käyttää Ratas/Mukauta TIM/Saatavilla olevat tyylit/Näytä käyttäjätyylit ja sieltä kokeilla jotakin tummaa teemaa.

Samaa mieltä TIM:n helppokäyttöisyydestä. Navigointipalkki on selkeästi jaoteltu. Kyllä ne asiat aina lopulta löytyvät TIM:stä kunhan vain itse tietää mitä on etsimässä ja lukee ajatuksella, eikä vain silmäile nopeasti läpi. :DD

# menupeittaa

"Document"-napin painallus puskee tekstikentän alle näkymän puskien muuta sisältöä alas. Tästä tulee ongelma, kun dokumentin sulkee voi keskellä näyttöä tulla toinen tehtävä ala puolelta. Tämä on ainakin itselleni aiheuttanut muutamaan kertaan hämmennystä hetkeksi. Jos vain mahdollista uskoisin olevan parempi, että documentin sulkiessa sivu vierähtäisi sen korkeuden verran ylöspäin jättäen kyseisen tehtävä sen paikalle.

vesal: Mielestäni minulla nykämymä pysyy täsmälleen paikallaan kun klikkaa dokument auki tai kiinni. Sitä voi napsutella ees taas ilman että kuva heilahtaakaan?

Jaakko: Tilanne 1: https://pasteboard.co/JAjyTri.png

Tilanne 2: https://pasteboard.co/JAjzbix.png

Tilanteessa katsoin Tehtävä 1. dokumentaatiota, mutta kun sulkee sen keskellä näyttöä jää Tehtävä 2. tehtävän anto. Eihän tämä vakava ole, mutta hieman epämiellyttävä

vesal: Joo, mutta tuossa en oikein tiedä mikä muu olisi reilua. Klikkaat jossakin kohti ja se paikka ruudussa säilyy juuri samalla tavalla. Sekin on yllätys jos (niinkuin joissakin kohti meillä käy), että klikattu kohta häviääkin kursorin alta. En oikein uskaltaisi lähteä rullaamaan alaspäin koska se rullattava määrä ei ole mitenkään yksikäsitteisin...

Kuvia voit muuten upload-kohdasta laittaa tännekin. Huutomerkin poistamalla niistä tulee vastaavia linkkejä ja sen kanssa ne näkyvät suoraan täällä. Tavallisella editorilla (ei-ACE) voit jopa pasteta suoraan tekstin sekaan ilman upload.

Document näkymässä, sisältö valikosta klikkaaminen (esim. funktioiden) muokkaa niin document näkymän scrollausta kuin myös itse selaimen scrollausta. Uskoisin jokaiselle riittävän vain document näkymän scrollaaminen ja osion kyseisen osion highlight, minkä tämä itse jo tekee.

vesal: En ymmärrä tai en saa Chromella toistettua. Tarviisi ehkä kuvan.

Jaakko: Tilanne 1: https://pasteboard.co/JAjA87u.png

Tilanne 2: https://pasteboard.co/JAjAlQB.png (Sisällys luotteleosta Main aliohjelma)

Tilanne 3: https://pasteboard.co/JAjAtp4.png (Sisällys luotteleosta PisinNouseva aliohjelma)

Toivottu Tilanne 3: https://pasteboard.co/JAjBcak.png (Vain dokumentti näkymää on vieritetty alas ja selaimen vieritys on jätetty rauhaan)

vesal: OK, kiitti kuvista. Tuossa on vain iframeen laitettu Doxygenin tuottama html ja TIM ei tee (eikä ihan halvallla saakaan tehtyä mitään) silloin kun tuolla klikataa jotakin sisällä. Eli toiminto on ihan Doxygenin "ominaisuus". Täytyy joskus tutkia voiko sitä mitenkään helpolla estää vyötyttämästä sitä "MoveToTop"- sen iframen ulkopuolelle. Sadoista kursseista joita TIMissä on, vain muutama (mun kurssit) käyttää koko Document-ominaisuutta joten voi olla että tätä ei ihan heti ehdi katsoa :-( Teen kuitenkin kortin:
https://github.com/TIM-JYU/TIM/issues/2058

Joka tapauksessa hieno nähdä että joku myös lukee dokumentteja :-)

Edit: sen verran saatu korjattua että ekalla kertaa vielä siirtyy mutta seuraavilla vaihdoilla ei.

Kesken videoleikkeen/luennon zoom in/out palauttaa videon takaisin alkuun, jolloin oikean kohdan löytämiseen menee ylimääräinen tovi.

vesal: Kokeilen äsken ja minusta tuo ominaisuus on korjattu pari viikkoa sitten?

Demoissa hieman huono juttu, kun viimeksi tekemä muokkaus tallentuu viimeksi tehdyksi, eli jos on saanut tehtävästä jo täydet pisteet ja sen jälkein muokkaa, voi pisteet mennä nollille ja jäädä siihen jos ei muista siirtyä edelliseen vastaukseen. Olisi hyvä jos paras pistemäärä tallentuisi automaattisesti tehtävän kohdalle.

vesal: Tuossa edellytän jo käyttäjän vastuuta. En halua mitään kokeiluautomaattia jonne taotaan kymmeniä vastauksia eikä itsekään olla perillä mikä oli paras. Nimittäin joskus joku voi saada täydet pisteet väärästä vastauksesta ja huomaan tämän ja sitten itse rehellisenä tekee vastauksen joka antaa asianomaiset pisteet. Nyt käyttöliittymä on yksinkertainen: viimeisin vastaus pitää. Aina voi hakea jonkin vanhemman ja ajaa sen uudelleen, niin siitä tulee viimeinen.

Olisi kätevää, jos videoiden nopeutta voisi säätää koko ruudun tilassa katsoessa.

vesal: Voit sisäänrakennettua soitinta käytettäessä vaihtaa nopeuden ennen fullscreeniin menoa ja säätämistä varten palata takaisin. Näyttäisi että fullscreentilaan ei ihan helpolla saa omia kontrolleja. Pikanäppäimiä voisi saada, en ole kokeillut. Mutta koska tuo ei-fullscreenissä säätö toimii, en voi nostaa tätä kovin korkealla kehitystarpeissa. Jos joku lataa TIMin lähdekoodin ja tekee muutokset, niin toki ne otetaan vastaan :-)

EDIT: Videon remontin yhteydessä lisäsin painikkeet:

  • - = hidastuu
  • 1 = menee 1x nopeudelle
  • + = nopeutuu

Lisää videoremontista hyppyehdotuksen kohdalla.

Juu eipä tuo tosiaan ole mitenkään iso ongelma, kyllä tuolla ei-fullscreen-säädölläkin pärjää :) EDIT: Jes, nyt toimii hyvin! Kiitoksia!

20 Nov 20 (edited 22 Nov 20)

Toki TIM:ssä on paljon ohjeita Mac:n käyttäjille, mutta tehtävien yhteydessä oleviin ohjeistuksiin/vinkkeihin PC:n käyttäjille toivoisin huomautusta, josko se on vain PC:n käyttäjille tai jopa alle vastaavaa Mac:lle.

vesal: Tämä on tiettyyn kurssin liittyvä ehdotus ei TIMiin. Eli yksi kurssin ideoista olisi oppia erottamaan alusta sisällöstä. Jos puhutaan yleisesti TIMistä, on sama kuin puhuttaisiin Wordistä. Jos joku kirjoittaa Wordillä sekavan novellin, niin varmaan siihen liittyvät parannusehdotukset eivät kuuluisi Wordin kehittäjille? TIM on alusta jolla voi tehdä oppimateriaalia ja Ohj1 on yksi kurssi, joka on toteutettu käyttäen TIMiä.

Linkit avautuvat hiukan satunnaisesti; osan kautta siirtyy suoraan uudelle sivulle kun taas osa avautuu omaan välilehteensä tai ikkunaansa. Tässä on varmasti kurssikohtaisia eroja ja jossain määrin kiinni myös käyttäjän preferensseistä, mutta etenkin tehtäviä tehdessä olisi hyvä, jos kaikki linkit avaisivat oletuksena uuden välilehden, niin esimerkiksi vastaus ei jää kesken. Tämä koskee sekä linkkejä tekstin sisällä, että esimerkiksi yläpalkissa olevia linkkejä eri osioihin.

vesal: Kehityslistalla (mutta ei ole edennyt) on suunnitelma että käyttäjä saisi itse valita tuon miten nuo aukeavat itsellään. Tehtävien ei pitäisi jäädä kesken vaikka aukeaakin samaan ikkunaan, koska silloin tästä pitäisi tulla varoitus. Kokonaisuutena tämä on arka aihe, kun tässä tappelee maalaisjärki ja netin "säännöt". Puritanistit ovat sitä mieltä että ikinä ei saa aueta uuteen ikkunaan/välilehteen vaan aina pitää aueta samaan. Osin tämä on perusteltuakin, sillä jos otetaan esimerkki että demo2 -> silmukoista apua ja sitten jos tuolta siirtyy vaikka menun kautta demo2 takaisin ja olisi kaikki nuo kolme auki (eli demo2 2x), niin silloin tulee ei-yksikäsitteisyys mitä tapahtuu kun johon tehtävään vastaa toisessa. Viime kevään pääsykokeessa esimeriksi osa sai itsensä solmuun tällä tavalla. Huonolle koneen käyttäjälle siis varminta olisi olla aukomatta välilehtiä lainkaan. Sitten ajatus jatkuu niin, että joka osaa konetta käyttää, ottaa itse tietoisen riskien aukoessaan välilehtiä. Nytkin mulla on niitä n. 90 auki... Ja joka osaa konetta käyttää, tietää että ctrl-pohjassa klikkaus avaa uuteen välilehteen. Eli suosittelisin kuulumaan tuohon käyttäjäkuntaan jos tietää mitä välilehti tarkoittaa...

Aika pieni juttu, mutta kun katsoo luentovideota nopeutettuna, olisi kiva jos videon kesto päivittyisi sen mukaan, millä nopeudella sitä katsoo. Jos on tiukka aikataulu videota katsellessa, tämä ominaisuus auttaisi.

vesal: Tuo videonäytin on HTML:än valmis komponentti ja se näyttää tuon videon keston. Toive tarkoittaisi komponentin uudelleenkirjoittamista ja se taas on ongelma eri järjestelmillä. Tehtävissä, mutta työmäärä ei suhteessa tarpeeseen/hyötyyn :-) Katsokaa itse jos jaksatte sitten tehdä, kun olette WebClient-kurssilla.

Vastatessa "Mitä ohjelmointi on" -kyselyyn kiinnitin huomiota siihen, että pitkissä väittämälistoissa olisi apua siitä, jos asteikon väittämät liikkuisivat yläpalkin mukana alemmas, jolloin ei tarvisi aina selata takaisin ylös tarkistamaan väittämien tarkkoja määrittelyjä.

vesal: Nuo rullaavat jutut on hieman haastavaa tehdä HTML:ssä. EHkä parempi ehdotus olisi ettei tekisi noin pitkiä listoja :-) Mutta toki aina löytyy näyttö, johon asiat eivät mahdu. Mutta tehdän kortti jos joku tätä ehtisi joskus tutkia.

Mietin samaa, että lyhyempi lista parempi, mutta hyvä jos otetaan huomioon!

23 Nov 20

En ole selvittänyt, että onko tämä mahdollista eli pahoittelut, jos on. Olisi hyvä, jos omat demovastaukset saisi piilotettua muilta kuin opettajilta ja ohjaajilta niin halutessaan.

vesal: muut kurssilaiset (eivät muut) näkee ne nimettöminä vastausten julkaisemisen jälkeen. Tämä vastaa samaa kuin salissa se, että kenen tahansa on oltava valmisen menemään esittelemään omaan vastaustaan.

Tehävien palauttaminen timiin on melko kankeaa. Timissä on melko hankalaa kirjoittaa koodia suoraan palautuslaatikkoon. Ongelma kierretään visual studion avulla, mutta pienenkin virheen sattuessa timin virheilmoitusten sisällöstä on vaikea saada selvää. Olisi huomattavasti helpompaa lukea timin virheilmoituksia, jos virheen aiheuttavat palat koodista saataisiin esim. korostettua huomiovärillä timin palautuslaatikoissa. Valkoisella pohjella olevaa konetekstiä on melko työlästä alkaa lukemaan.

vesal: Ei ole tarkoituksen mukaista tehdä maailman helpointa työkalua ohjelmien kirjoittamiseen. IDEjen tekijöillä on armeija koodareita käytössään. Meillä yksi :-) Tarkoitus on saada samat virheilmoitukset, kuin oikeastikin tulee ja oppia niitä lukemaan ja käyttämään. Olisi valheellista väittää että homma on oikeasti helpompaa. Sitten tarkoitus on tehdä demot IDE:ssä, kun sitä oikeastikin käytetään. Eli se eiole kierämistä. Ja tehtävän siirto IDEen on tehty paljon alkuaikoja helpommaksi kun sen voi kopioida kaikkine sisältöinen ja palauttaa copy/paste. Jos tekee vain TIMissä jää debuggeri käyttämättä ja se on välttämätön työkalu. TIMissä voi tehdä äkkiä pieniä kokeiluja, mutta ei ole järkeä yrittää tehdä siitä täyttä IDEä.

Puhuimme toisella kurssilla, että TIM on oikein hyvä oppimisympäristö. Joisssain tehtävisä palauttaminen on ärsyttävää, kun pitää olla juuri oikealla tavalla astaus, että saa pisteet.

vesal: Kerrotko tarkemmin minkälaisissa tapauksissa ja minkälaisia vastauksia mielestäsi olisi pitänyt hyväksyä. Automaattinen hyväksyminen on varsin vaikeaa.

Ajoittain TIM tuntuu raskaalta käytettävältä tietokoneelleni. Videoita katselles- sa selain voi kertoa, että sivu vie erityisen paljon muistia. Videot saattavat myös joskus katketa kesken katsomisen siten, että ääni kuitenkin jää vielä tois- tumaan. Tähän on auttanut selaimen virkistäminen.

Tämä taisi jo ollakin, mutta itse olen kaivannut suuresti tuota linkkien avautumista uuteen ikkunaan/välilehteen. Meinaa mennä hermo, kun eksyy pitkälle jonnekin ja sit huomaa, että se demokin on hukassa. Loppua kohti olen jo oppinut, mutta alussa meinasi läppäri lentää seinään, kun aina hukkui se demokiin jonnekin siinä tuoksinassa.En tiedä onko mahdollista tuoda tätä valintaa käyttäjälle? Kun osa näkyy haluavan nimenomaan päin vastoin.

Paras olisi ettei mikään linkki aukea uuteen ja käyttäjä avaa niitä itse Ctrl- ja click jos haluaa uuteen.

Olen samaa mieltä tästä skaalautumisesta. Vaikeaa välillä kun yrittää seurata useampaa välilehteä. Mietin voisiko lisätä vaihtoehdon, että nuo "sisällys" ja "kommentti" sivupalkit saisi kokonaan piilon?

vesal: Nehän saa pois siitä vasemman yläkulman hampurilaimenusta?

Oman oppimisen arviointi A1 tuntuu nykyisellään hieman turhalle alkaa niitä naputtelemaan? Minulle ollut epäselvää, mihin ko. työkalua tarvitaan? Onko sillä paljon käyttöä?

Käytetäänkö sitä paljon?

Tämä on taas yksittäisen kurssin asiaa, ei TIMin vika, joten kuuluisi kurssin palautteeseen :-)

A1 tehtävää on demo 9:ssä yksi hyvä vastaus. Oikein käytettynä itsearviointi on yksi parhaita oppimistyökaluja. Valitettavasti suurimmalla osalla ei riitä kyky kirjoittaa aito arviota omasta oppimisestaan vertailemalla sitä miksi oli osannut/ei ole osannut/mikä oli väärin ja miksi suhteessa mallivastauksiin. Sanotaan että viisas oppii virheistään ja siksi ne omien "virheiden" syvällinen analysointi voisi auttaa välttämään niitä jatkossa. Aikaisemmin tämä oli pakollinen tehtävä, muttakin juuri huonojen itsearvioiden takia korvattiin sillä, että omat vastaukset pitää täydentää toimiviksi. En kuitenkaan haluaisi poistaa vapaaehtoista tehtävää koska joillekin siitä voi olla hyötyä..

TIMi voisi olla visuaalisempi ja sitä kautta helpommin luettavissa. Värien käyttö ohjaa huomiota tärkeisiin asoihin ja parantaa oppimista. Värejä on kivasti käytetty monissa malleissa ja koodeissa. Olisi kiva jos värejä/visuaalisuutta hyödynnettäisiin enemmän myös pitkissä teksteissä.

vesal: Katsoppa joku aikaisempi kommentti, jossa nimenomaan halutaan vähemmän värejä. Eli tässä ei ikinä tulla saavuttaman konsensusta. Lisäksi "pitkät" tekstit ovat sisältöä ja itse TIMin on vaikea ottaa kantaa siihen, miten sisältöä pitäisi jonkun toisen puolesta värittää. TIMin värimaailman voi muuttaa ihan millaiseksi haluaa käyttäen CSS:ää. Tähän on tulossa ominaisuus, jossa voi omaa värimaailmaansa jakaa muille käyttäjille ja näin sitten värimaailman vaihto helpottuu. Nyt on vain muutama tulla Ratas + Customize TIM.

Ipadilla TIMiä käytettäessä punaisia kohtia ei saa kunnolla klikattua pois. Joskus poistaa merkinnän ja joskus ei. Voisiko johtua punaisen palkin "kapeudesta"? Laite pitäisi kuitenkin olla kunnossa. Toinen TIMissä ei toimiva ominaisuus on "Haluan muistutuksen demojen deadlinen lähestymisestä"-nappi ei toimi iPadilla eikä winkkarilla.

vesal: Punainen palkkihan on oikeasti vaikka kuinka leveä ja mulla ainakin menee melkein joka kerta. Jos ei mene, ei voi oikein sanoa oliko kosketus liian lyhyt.

En tiedä mitään "Halun muistutuksen demojen deadline"-painiketta?

Kurssin etenemistiedot: kohdassa demotaulukon oikeassa ylälaidassa olevaa nuolta painamalla. Sieltä löytyy "En halua muistutuksia kun demojen määräaika lähenee" valintaboksi. Ipadilla ei toiminut, mutta nyt toimii windowsilla. Ehkä se painallus oli tosiaan liian lyhyt.

14 Nov 21

vesal: Kyllä mulla tuo ruksi toimii iPadillä. Se on vaan laitettu että pitää osua siihen ruksiin ettei vahingossa sitä poista/laita päälle.

dezhidki: Punaisen palkin klikkauksen pitäisi nyt toimia astetta paremmin iPad-laitteilla.
Mainittakoon, että punaisen palkin klikkausalue ulottuu hieman vasemmalle tekstin päälle, jotten ei tarvitse tähdätä ihan kapeampaan kohtaan.

En tiedä onko kyse TIM:n vai käyttäjän viasta, mutta demoja tehdessäni en saa kopioitua koko koodia vastauksestani kerralla, vaan alussa oleva vastauksessa valmiina oleva koodin alku jää aina pois kopioinnista. Tämä tulee haasteena esim. jos teen vastauskentässä koodiin muutoksia ja haluaisin kopioida kaiken ja palata VS:ään. Olisi siis kiva, jos kaiken saisi jotenkin kopioitua kerralla, eikä tarvisi tehdä sitä osissa :)

vesal: Sun pitää ennen kopiointia klikata "Näytä koko koodi" ja sitten painaa sitä tehtävän Copy-painiketta niin tulee kaikki. Ja silloin siihen jää markkerit (älä poista niitä) joilla saman saa helposti kopioitua takaisink un VisualStudiossa ottaa Ctrl-A Ctrl-C ja sitten Pasteaa TIMiin takaisin. Silloin noiden markkereiden ulkopuolinen osa poistuu automaattisesti.

Monisteessa tai jossain muualla TIM:ssä voisi olla kuvakaappaus ohjeet Visual Studion käytölle. Siellä voisi olla keskitetysti näppäinkomennot sekä Comtestiin että Visual Studioon. Lisäksi siellä voisi olla keskitetysti klippejä Visual Studion käytöstä. Näitä videoita toki on jo monissa eri paikoissa, mutta helpottaisi, kun klipit löytyisivät samasta paikasta. :)

vesal: Tämä ei ole TIMin käyttöehdotus (kuten ei Microsoftille laiteta Wordin käyttöehdotukseksi jotakin tietyn dokumentin sisältöön kuuluvaa asiaa), vaan kurssi ehdotus ja kuuluisi sinne.

Luentomonisteeseen ei haluta laitaa liikaa VisualStudion ohjeita, koska ne ovat erilaisia eri käyttöjärjestelmille ja vaihtuvat tiuhaan. ComTestille on omat asennusohjeet ja VS ohjeita on pääteohjauksissa ja sieltä on linkkejä noihin tarkempiin. Toki niistä voisi kasata yhden isomman, mutta sitten sitäkin vaivaa se että macilla asiat on eri tavalla kuin Windowsilla ja eri tavalla kuin Linuxilla. Vapaaehtoista tekijää odotetaan :-)

Jos nuo lukemisen edistymistä merkkaavat oranssit palkit olisivat valinnaiset, eli opiskelija voi itse valita ovatko ne käytössä vaiko ei. Aluksi ne tuntuivat kivoilta, mutta loppukurssista useimmin häiritsivät ja jostain syystä kaikissa kohdissa tim ei antanut painaa koko osiota luetuksi, vaan piti jokainen tekstinpätkä painella erikseen. En tiedä onko vika enemmänkin käyttäjässä, mutta timissä sivut välillä hyppelevät esim. kun tyhjennät demotehtävän vastauslaatikon kaikesta tekstistä, tim hyppää usein alemmas seuraavan demotehtävän kohdalle, ja tätä huomaamatta olen huolimattomuuttani lähtenyt kirjoittamaan ohjelmaa väärän demotehtävän laatikkoon.

Olen tästä samaa mieltä. Luentomonisteen pituus on suhteellisen pitkästä metritavarasta tehty, joten oranssit palkit ovat itselleni rasite. Onko tarpeellista ruksittaa kaikki kohdat? Olisiko yksi kirjanmerkki tai kommenttiloota kappaleiden lopussa sopiva ratkaisu.

VL: Luitko tuon vieressä olevan vastauksen. Voit mukauttaa tuota.

26 Jul 23 (edited 27 Jul 23)

vesal: Valinnaisen saat siten. että menet Ratas+Mukauta TIMIä ja sivun lopussa on

Merkitse dokumentit luetuksi ensimmäisen avauksen yhteydessä

Tosin rattaan kuvan takaa voit pistää kaikki punaiset pois yksittäisestä dokumentista:

Merkitse kaikki luetuksi

Jos on +:lla suljettava alue, niin se pitää ensin käydä avaamassa ennnekuin siellä olevat merkinnät saa pois. Jos on lyhyitä lukuja, niin niissä se "Merkitse edellilnen luku" sulkee aika vähän niitä lohkoja. Muuten sen kyllä pitäisi poistaa. Ja nuo em vielä enemmän kerralla.

Jos sinulla on pitkä tekstialue, johon kirjoitata ja sitten pyyhit kaiken pois, niin tekstialue tietysti pienenee ja alempana olevaa tekstiä tulee tilalle. En tiedä mitä tälle voisi tehdä? Hölmöä sekin että tila jäisi tyhjäksi.

Semmoista parannus ehdotusta mietin että olisiko mahdollista saada hiiren kuva muuttumaan kun se on linkkien päällä? Toinen ehdotus olisi sellainen jos olisi timin pääsivuilla jokin kohta johon kaikki voisi jakaa itse tekemiään timin ulkoasuja. Sieltä sitten kuka tahansa voisi hakea omanlaisensa tyylin Timiin.

vesal:

  • Mielestäni tietokoneessa hiiri muuttuu sormeksi linkien päälle?
  • Tuollainen tyylien jako tulee aikanaan Ratas + Mukauta TIM alle.

joo se voi myös olla siitä ehkä että olen muokannut timini ulkonäköä joksi olen saattanut ehkä saada senkin muokattua. Mutta se siis ei kaikkien linkkien päällä muutu.

VL: kerrotko esimerkkejä linkeistä joissa ei toimi?

21 Nov 21 (edited 21 Nov 21)

Kun esim. Demosivuilla on jonkin tehtävän kohdalla ja siitä siirtyy sivun alkuun ja päivittää sivun, hyppää päivitetty sivu sinne edellisen tehtävän kohtaan, mistä lähti siirtymään, eikä alkuun. Päivitän yleensä sivua, että näkisin, mikä on pistetilanne, niin täytyy taas "kelata" sivun alkuun. Olen huomannut, että jos siirryn vain ensimmäisen tehtävän kohdalle ja päivitän niin ei ole niin "pitkä matka" pisteiden kohdalle, mutta olisikohan tähän jokin järkevämpi ratkaisu?

vesal: Tuo on pyritty tekemään niin, että lukkiutuu viimeksi klikattuun lohkoon. Eli jos klikkaat keskellä dokumenttia ja sitten skrollaite ja sitten päivitä, niin palaa siihen missä klikattiin. Eli klikkaa siellä sivun alussa jotakin ennen päivitystä, niin pitäisi sitten pysyä siellä kun päivittää. Tuosta on niin montaa eirlaista toivetta käyttäytymisestä, että vaikea saada kaikia tyydyttävää ratkaisua. Itse teen niin, että Ctrl-Home, ehkö clik ja päivitys. Pisteet muuten näkyvät pienellä hampurilaismenun alla.

Oletko muuten huomannut että kirjan-kuva -ikonin takana on Mene alkuun.

Olisiko demojen sivuille mahdollista saada samanlainen otsikointi, kuin esimerkiksi luentojen ja ohjausten sivuilta löytyy? Eli siis heti sivun alkuun "Demo 10" isolla otsikolla. Pieni, mutta käyttöä helpottava viilaus.

vesal: Tämä on kurssiasiaa, eli kuuluisi sinne. Mutta demoissahan on isolla otsikolla mikä kurssi ja mikä demokerta. Sen edellä on toki osallistumistieto ja palautusaika jotta ne eivät jäisi huomaamatta. Järjestyksen vaihtaminen on helppoa jos ihmiset äänestävät että toinen järjestys olisi parempi.

Lecture wall toiminto sekä luennolla TIMin kautta käytetyt kysymyspatterit eivät näkyneet minun laitteissa. Koitin padia, puhelinta sekä kahta tietokonetta. Yhteensopivuutta voisi parantaa. Ja jos ei voi, niin lisätä ohjeistuksen, miten lecture wallin ja kyselypatteristot saadaan näkymään.

Lisäys: Koitin vinkkaamasi ratasta, mutta en löytänyt rataksen sisältä hyväksyttävää. Joka tapauksessa käyttäjäkokemuksen kannalta ehdottaisin kehitettäväksi sitä, että ruksi ei tarkoita sitä, että kiellän ikkunan näkymisen minulle täysin (intuitiivisesti ajateltuna ruksista painaminen sulkee ikkunan, mutta ei kiellä mitään vaan ikkunan saa takaisin auki helposti). Nyt jos haluan ikkunan takaisin näkyviin, niin joudun etsimään asetuksen rataksesta, ja en kuitenkaan löydä muutettavaa asetusta intuitiivisesti.

vesal: Kyllä yhteensopivuus on hyvä. Käytän itse TIMiä kaikilla laitteilla ja jos jollakin ei toimi mielestäni kunnolla, niin se korjataan. Oletko varmasti mennyt luennolle sieltä r.jyu.fi/ohj1. Silloin luennolle kirjaudutaan automaattisesti ja sekä seinä että kysymykset tulevat näkyviin. Toki jos nuo on ruksista joskus sulkenut, on silloin kieltänyt niiden tulemisen. Ne saa takaisin näkyviin luennon aikana kun klikkaa Ratasta ja sitten ruksii että saa taas näyttää.

Tällaiset asiat kannattaisi kysyä heti kun ongelma ilmenee :-)

Etsin, en löytänyt vastausta. Harmillisesti kun TIM -ikkunan on joko jakanut puoliskolle näyttöä tai muuten muuttanut sen kokoa ja kun palaa takaisin koko näytön tilaan, se kohta missä olet monisteessa tms. ollut, hyppii minne sattuu. Todella aikaa vievää ja raskasta rullailla edes takaisin jatkuvasti.

vesal: Klikkaa se paikka aktiiviseksi, jossa haluat pysyä, niin menee ainakin sinne päin. Vinkkinä muuten, että kun annatta palautetta, niin niitä ei tarvitse höystää tuollaisilla "superlatiiveilla". Ongelman ymmärtää vähemmälläkin :-)

Ei tarvitse, pahoittelen. Ongelma juuri on, etten ymmärrä ongelmaa ja näin taas on päivä kulunut 0 -saldolla. Turhauttaa. Täytyy koittaa aktivoida tuota paikkaa, joskin vaikuttaa että hypähtelee siltikin.

Kun hakuun laittaa esimerkiksi "silmukka", hakutuloksena tulee demosivuja, monistesivuja, opiskelijoiden lunttilappuja jne. Olisi hienoa jos hakutuloksia voisi rajata esim. siten, että haku tuo esiin pelkästään ko. hakusanaa koskevat demosivut. Tämä nopeuttaisi haluamansa sivun löytämistä, kun hakutuloksissa ei ole listattuna kaikkia mahdollisia sivuja TIM:issä, joissa on mainittu ko. hakusana.

vesal: Paina siinä haussa sitä lisäoptioden painiketta ja kirjoita hakemisto

kurssit/tie/ohj1/2022s/demot

josta haluat hakea. Yleiskäyttöisesti tuota ei voi oikein muuten tehdä.

Kiitos, eipä tullut tämä mieleen!

07 Nov 22

TIM on toiminut erittäin mallikkaasti ja varsinkin kun siihen on alkanut tottumaan. Ainoastaan hakutoiminto (oikeassa ylänurkassa) ottaa päähän, koska haun valmistuminen kestää yllättävän kauan. Vaikka hakusana on ’oikea’ eikä liian laajatulkintainen, niin tulokset ovat laajuudeltaan sekavia. Aiemmassa kommentissa oli samankaltaista punaista lankaa ja siihen annettu vastaus selvensi rajauksen menetelmää. Mutta olisiko mahdollista laittaa rajoituksiin automaattiseksi pelkästään monistesivut ja kaikki muut kuten lunttilaput, demosivut, etc. voisivat sitten käyttäjät itse lisätä jos haluavat?

vesal: Miksi luulet Googlen olevan maailman isoimpia yhtiöitä? Täydellisen haun tekeminen on aika haastavaa. Sivujen tekijät voivat pisteyttää TIMissä sivujensa painoa. Esim monisteelle on isompi paino ja hakutuloksia voi järjestää painon mukaan tai jo haussa voi rajata vain tietyn painon omaaviin sivuihin. Tämä on melkein ainoa tapa tehdä tuota yleiskäyttöisesti. Pitää aina muistaa ettei ole kyse vain yhdestä kurssista ja sen tarpeista vaan kaikki pitää voida yleistää mihin tahansa, missä on kyse dokumenteista.

Alun perin TIMissä ei ollut hakua lainkaan ja jopa silloin pärjättiin :-) Mutta totta näköjään että nyt haku kestää niin kauan ettei se esim ohj1 hakemistosta ehdi kaikkia dokuja edes käydä läpi. Pitää tutkia mitä tuolle on tapahtunut. Joskus on kuitenkin koko TIMin voinut hakea annetussa aikarajassa.

Nostin monisteetn painona 1000:aa, muun lisämateriaalia 200 ja demo 100:aan. Luntit yms pudotin alle 0 joten niitä ei enää pitäisi oletuksella (relevance=10) tulla. Eli tuolla voi jatkossa (uusi laskenta tapahtuu keskiyöllä) suodattaa hakuja (relevance haun lisäehdoissa). Pelkästä monisteesta kannattaa haku tehdä ilman muuta selaimen omalla Ctrl-F, jolloin selaimesta riippuen löytymät valaistaan hienosti tai vielä hienommin.

Se minkä voisi tehdä helpommaksi olisi se, että voisi helposti valita, että haetaanko "kurssin hakemistosta" (nykyinen oletus) vaiko dokumentin hakemistosta (joka helpottaisi sitä demojen halua kun ei tarvitse kirjoittaa sitä polkua). Tein tästä kortin GitHubiin #3245.

En muuten ymmärrä mikä tuon kuvan merkitys oli tässä palautteessa :-)

Edit: Hakua on nopeutettu!

Kuva tuli palautteeseen vahingossa kun on tietokoneiden kanssa peukalo keskellä kämmentä. ;) Vastaus palautteeseen oli tyhjentävä ja kaikki tuli selväksi, kiitos.

06 Nov 22

Varsinkin alkukurssista oli vaikeuksia Document -pisteiden kanssa. En oikein ymmärtänyt edes miksi documenttia piti katsoa, että siitä saisi pisteitä. Voi olla, että info meni ohi luennoilla mutta tehtävänantoonkin joku "lue dokumenttia saadaksesi pisteitä" maininta.

vesal: Tämä olisi selvästi kurssin keskusteluun liittyvä kysymys. Yksi opeteltava asia aina on ottaa yhteys oikeaan paikkaan :-) Dokumentti syntyy ohjelman kommenteista. Ja sinun pitää ymmärtää mihin kohti kommenttia kirjoitettu asia tulee näkymään missäkin kohti dokumentaatiota. Jos ei ymmärrä noiden yhteyttä, ei ymmärrä mitä sinne kommentteihin tulee kirjoittaa.

Timin ylhäällä olevassa valikossa kun laittaa hiiren esim. luennot kohdan päälle, niin aukeaa alas valikko eri luennoista. Jos nyt siirrän hiiren toisen kohdan päälle josta ei aukea alas valikkoa niin aikasempi valikko jää silti näkyviin. Nyt jos laitan hiiren takaisin kohdan luennot päälle niin valikko katoaa. On siis täysin mahdollista että jos haluan avata jonkun luennon niin laitan hiireni huolimattomasti luennot kohdan yli kohtaan pisteet ja sitten korjaan hiireni takaisin kohdan luennot päälle. Tällöin valikko luennoista ei aukea ja joudun ottamaan hiireni pois luennot kohdasta ja laittamaan takaisin, jotta valikko aukeaa. Minun mielestä ylävalikon käyttäminen olisi sujuvampaa jos valikko lähtisi pois aina kun laittaa hiiren jonkun toisen kohdan päälle.

vesal: Tämä on nyt kirjattu niin, että menu häviää aina kun sen päältä siirrytään pois.

Olisi hienoa, jos Timissä kun ohelmia ajetaan, niin error koodirivit olisivat samat kuin koodissa. Eli kun Tim ilmoitta error rivillä x, niin se on yleensä jotain muuta kuin omassa koodissa. Tämä voi olla myös oma käyttäjäperäinen ongelma.

vesal: Oletko huomannut, että siihen tulostuu se koko ohjelmakoodi numeroituna ja siitä näet mihin se virhe viittaa.

Moniste sivulla vasemmassa laidassa on eri aiheet merkattu hyvin selkeästi. Voisiko itse monisteessakin olevat asiat pienentää samalla lailla, kuin vasemmassa laidassa olevat otsiko? Näin ollen ei olisi niin pitkä tuo moniste sivu, ja se saattaisi helpottaa asian löytämistä.

vesal: Nyt en ymmärrä? Jos tarkoitat sisällysluetteloa, niin siitä klikkaamalla pääsee ko kohtaan. Jos tarkoitat että itse monisteessa "lutattaisiin" jokainen luku ja se pitäisi erikseen avata, niin se johtaisi siihen etti selainten Etsi-toiminto (Ctrl-F) toimisi enää, koska ne etsivät vain näkyvästä tekstistä.

Kokeellinen tumma teema toimii toistaiseksi ihan hyvin, mutta pieniä parannusehdotuksia on kuten se miten kuvat toimivat. Esimerkiksi matikan kursseilla LaTeX-kaavat menevät valkoisen taustan taakse, ja vaikka taustaa klikkaamalla saa yleensä tummennettua sen niin näyttää hieman rumalta kun tausta on defaulttina valkoinen. Tumma teema on ainakin omasta mielestäni jo "normaalia", joten voisi olla ihan vakio-ominaisuutenakin paikallaan. Tällä sivulla myös Vesan kommentit on tummansinisellä, joka sulautuu vähän liiankin hyvin tuonne taustaan.

Selaimen tyhjentäessä välimuistin, timiin tehdyt muutokset katovat, joten itse olen kokenut Dark Reader-lisäosan selaimeen olevan se paras ratkaisu.

VL: Tämä on jokaisen oma ratkaisu. Tietyt TIMin asetukset tallentuvat (eivät kaikki) selaimen LocalStorageen, joka tyhjenee jos tekee kaiken tyhjennyksen. Silloin ne asetukset joutuu tekemään uudelleen. Tässä on ont hyvät puolensa kuitenkin mm. sen suhteen että voi esim kännykällä käyttää eri asetuksia kuin isommalla selaimella (edellyttäen ettei selain kopioi tietoja laitteiden välillä). Mutta mielestäni valitut tyylit tallentuvat käyttäjäkohtaisesti ja siihen ei selaimen lokaalit asetukset vaikuta?

10 Nov 23 (edited 10 Nov 23)

vesal: Nyt on vastausten väri vaihdettu tummassa teemassa (olettaen että käytät nimenomaan tuolta Ratas/Mukauta TIMIä/Saatavilla olevat tyylit löytyviä tyylejä). Muuten noiden tyylien muokkaus jätetään niiden harteille, joita ne kiinnostavat. Yhteistyöllä se sujuu :-) Oletuksena tummat teemat eivät voi olla, koska ne jakavat kovasti mielipiteitä.

Tuota kaavajuttua en ymmärrä? Ainakin tuolla

minusta kaavat/kuvat toimivat ihan hyvin kummallakin tummalla teemalla.

Toisena asiana toivoisin että linkit aukeaisivat aina uudelle välilehdelle - esimerkiksi luentomonisteessa on usein linkkejä joita täytyy availla jonkun tiedon täydentämiseksi ja sitten kun täytyy palata takaisin monisteeseen joutuu mahdollisesti haparoimaan takaisin siihen kohtaan monistetta, jossa oli menossa. Muuten TIM toimii näppärästi ja sivuston sisäinen koodieditori on mielestäni erittäin toimiva.

vesal: Tämä linkkien avaaminen jakaa mielipiteet vahvasti. Osa on sitä mieltä että pitää aueta samaan paikkaan ja pitää itse saada kontrolloida mihin aukeaa. Osa on sitä mieltä että pitää aueta aina uuteen välilehteen. Varminta on opetella painamaan Ctrl-pohjassa sitä linkkiä, jos haluaa sen uuteen välilehteen.

Videoita katsellessa olisi parempi olla vähän tarkemmat kelausmahdollisuudet. Kun nuolinäppäimillä kelaa, niin menee 1min suuntaansa joka on aika paljon, jos katsoo vain muutaman minuutin pituista videota.

vesal: Oletko ruksinut koskaan sitä Adv-ruksia?

voi olla että teen tämän vain väärin, mutta toivoisin, että demotehtävissä koko koodin saisi kopioitua kerralla "pötköksi". selitys: kun tehtävssä on koodin alku "näytä koko koodi"-painikkeen takana ja oma koodini vastauskentässä, en saa kaikkea
kopioitua "yhteen pötköön", vaan minun pitää aluksi kopioida valmiiksi oleva koodi esim. visual studioon, ja sen jälkeen loput rivit vielä erikseen.

vesal: Kokeileppa valita se kaikki koodi näyttöön ja painaa sitä Copy-linkkiä. Ks Demo 2 ja Portaat tehtävän ohjetta.

Samaan aiheeseen liittyen, toivoisin että demotehtävissä rivien numerointi alkaisi jo "näytä koko koodi"-pätkästä, koska on vaikea löytää omat virheensä kun numerointi alkaa vasta oman koodin kohdalta, eli pitää laskea erikseen montako riviä ennen sitä koodiin vielä kuuluu.

vesal: Tähän on jo tuolla muissa vastauksissa, että katso sitä virheen alle tulevaa koodia, siinä on rivit numeroituna ja näet siitä missä virhe on.

Ainakin näin tiedekunnan ulkopuolisena tuntui, että TIM:n kaikki mahdolliset funktiot olivat vähän "overwhelming". Ehkä TIM:stä voisi koostaa jonkin lyhyen YouTube-videon (jos ei vielä ole), jossa käydään läpi välttämättömimmät toiminnot.

vesal: Eikös sellainen ole tuolla ohj1 kotisivulla:

Ja entä ihan etusivulta pikaopastus:

Advanced ruksin takaa löytyvät ominaisuudet olisi järkevä olla oletuksena esillä videoita katsoessa. Esimerkiksi kaikki ei välttämättä tiedä, että mistä pystyy kelaamaan.

vesal: Ihan siitä syystä, että tuossa ei olisi niin pelottavan paljon kontrolleja. Mutta voisi harkita sellaista, että jos sen on kerran ruksinut, niin se jäisi voimaan kunnes itse poistaa. Silloin noita aktiivisesti käyttävälle ei olisi niin paljoa vaivaa ja joka noista ei ymmärrä ei hämääntyisi kontrollien paljouteen.

Joo, ymmärrän. Olen samaa mieltä, että sen ruksin laittaminen joka kerralla turhauttaa. Harvassa käyttöliittymässä tarvitsee erikseen painaa advanced, että pääsee kelaamaan. Kelaamaan toki pystyy nuolien avulla vaikka advanced ei olisi päällä, mutta ne advanced-napin takaa löytyvät ovat jouhevampia käyttää.

06 Nov 23 (edited 06 Nov 23)

TIM on aikamoinen linkki-sekamelska, niin saisiko siitä käyttäjäystävällisemmän? Silloin kun aloitteli kurssia ensimmäistä kertaa, niin oli huomattavasti hankaluuksia navigoida sivulta toiselle etsien sitä mitä tarvitsi. Nykyään asiat onnistuu paremmin, mutta sivu tuo hieman tukalan fiiliksen. Tuntuu että TIM on enemmän sellaisen avoimen sorsakoodin ohjelmoijan lempparisivusto, mutta muuten ei kovin käyttäjäystävällinen.

Voin mahdollisesti myös ehdottaa ihan paikan päällä heittää ideoita mitä voisi parannella.

vesal: Nyt pitäisi erottaa toisistaan TIM ja jonkin tietyn kurrin toteutus. TIMIllä voi tehdä dokumentin missä ei ole yhtään linkkiä jos niin halutaan. Sikäli tämä kommentti ei kuuluisi TIMin parannusehdotuksiin, vaan esim Ohj1-kurssin keskusteluun.

Mutta toki Ohj1 kurssin osalta kaikki apu on tarpeen kun ei itse osata. Meillähän on kurssikin oppimateriaalin parantaminen, missä saa vähintään yhden op jos antaa merkittävää kontribuutiota (ei pelkästään ideoita).

Demopisteiden hidas päivittyminen oli esillä jo palautteena, mutta tähän ei oltu vastattu eikä kommentoitu. Mutta en tiedä onko tässä sitten jotain selainkohtaisia juttuja taustalla, mutta ainakin omalla selaimella tehdessä demopisteet eivät päivity tunnin sisään, eikä välttämättä kuudenkaan tunnin päästä. Reaaliaikainen laskuri olisi hyvä, ettei aina tarvitsisi laskea pisteitä, että onko niitä nyt tarpeeksi jo.

vesal: Sitten meiltä loppuisi konekapasiteetti ja kaikki muu kärsisi :-( Taas kurssikohtainen asia, mutta esim Ohj1 kurssilla kunkin demokerran pisteet näkyvät tuolla sivun ylälaidassa ja ne nimenomaan sitten kopioituvat sinne "värilliseen kalenteriin" tunnin välein. Olisi kiva saada todiste myös tuosta milloin laskenta ei JY:n Ohj1 kurssilla tapahdu tunnin välein. Kun maanantaina vaihtuu uusi demokerta, voi olla jonkin aikaa etä laskee vielä edellistä demokertaa, mutta viimeistään tiistaina rupeaa taas laskemaan uutta. Mutta tosiaan tuosta riippumatta reaaliaikainen tilanne on demosivun ylälaidassa kun sivun refreshaa.

TIM on omalla (rajatulla) kokemuksella toiminut kaikilla kursseilla ihan okei. Aikaisempia kommentoijia kompaten pidän myös TIMin interaktiivisuutta ajoittain jopa käyttöä häiritsevänä ominaisuutena. Esimerkiksi kun hiiren vie orannssien palkkien viereen, eteen pomppaava haalean oranssi palkki on joskus häiritsevä kun olisi tarve esimerkiksi kopioida tekstiä ja avata linkkejä. Tämä toki on lähinnä miedosti ärsyttävää eikä oikeasti valtava ongelma. Ehkä TIMin interaktiivisuudesta on joillakin kursseilla suurempi hyöty, mutta esimerkiksi nyt kun kysymykset tehtävistä jakautuvat välillä kommentteihin, joista myös usein puuttuu konteksti, on esimerkiksi jo kysyttyjen kysymysten etsiminen ja hyödyntäminen haastavampaa kun ne ovat jakautuneet useaam paikkaan. Tähän mennessä kursseilla (ohj1, fysiikkaa ja matikkaa) interaktiivisuudesta ei juuri ole ollut ainakaan itselle hyötyä verrattuna 'simppelimpiin' ei-interaktiivisiin alustoihin (kuten esim. Moodle tai MyCourses). Välillä nämä erilaiset kommentointi- ja editointimahdollisuudet aiheuttavat sen, että TIM on epäselvempi ja haastavampi lukea. Tiivistettynä siis interaktiivisuus menee ajoittain käyttökokemuksen ja -mukavuuden edelle.

Isompi ongelma, etenkin koskien käyttöä ohjelmointikursseilla, on tehtävien tarkistus. Ehkä suurin ongelma on, että tehtävien tarkastusta voi 'huijata' riippuen siitä minkälaisia testejä itse niille kirjoittaa. Jos kirjoittama ohjelma ei esimerkiksi pysty käsittelemään tiettyjä virhetilanteita (parametri on vaikka string eikä int) tai toimi oikein edes kaikissa oletettavissa tilateissa (lista on tyhjä, pyöristys ei toimi jne), voi tehtävään kirjoittaa omalla ohjelmalla toimivat testit ja saada paremmat pisteet tehtävästä. Toki tämä vaatii sen, että koodi on ajettavissa ja joissain määrin toimiva, mutta tehtävistä voi tehdä itselleen huomattavasti helpompia tekemällä testit omalla koodilla toimiviksi. Tämän korjaamiseen riittäisi esimerkiksi se, että TIMin tarkistukseen lisäisi oppilaan tekemien testien lisäksi valmiit testit, jotka sisältävät kaikki tarvittavat 'tilanteet'. Testien 'huijaaminen' myös menee vastoin oppilaiden oppimista, sitä epäilemättä tehdään myös pisteiden maksimoinnin takia, mutta häiritsee myös osaltaan oppimista silloin, kun ei itse testejä kirjoittaessa yksinkertaisesti tajua ottaa kaikkia tilanteita huomioon. Tällöin tiettyjen tilanteiden käsittely voi jäädä heikommin opetelluksi, mikä luonnollisesti voi jättää taitoihin aukkoja :(

Toinen, myönnettäen varmasti työläämpi, toive koskisi tehtävien tarkistusta osissa. Tämän esimerkiksi Aallossa käytettävä A+ järjestelmä tekee todella hyvin. Koodi testataan järjestelmässä osissa (aliohjelma kerrallaan, eri parametreillä), niin, että edellä mainitut kaikenlaiset virhetilanteet otetaan huomioon, mutta jos koodi kuitenkin osittain toimii tietyillä parametreillä, saa osan pisteistä. Järjestelmä myös ilmoittaa missä tilanteessa/millä parametreillä ohjelma ei toimi. Tämä pitkälti korjaa edellisen kappaleen ongelmat, mutta tekee järjestelmästä myös todella käyttäjäystävällisen, koska palautuksen jälkeen saa aina tarkempaa tietoa siitä, missä virhe tapahtuu ja mitä tulisi korjata. Tällä hetkellä jos yhdessä testissä tulee virhe, ei muista saa mitään vaikka 10 seuraavaa toimisivat moitteettomasti. (eikä kai ole tapaa myöskään saada tietää jos itse kirjoittamassa testissä on virhe?) Lisäksi oppimisen kannalta tämän tyyppinen pisteytys on motivoivampaa, koska pisteitä voi saada paremmin osissa. (x osa koodista toimii -> saat x määrän pisteitä verrattuna TIMin enemmän 'kaikki tai ei mitään' tyyppiseen pisteytykseen)

Tarkastuksen kanssa myös itselle pomppasi vähän ikävä ongelma, kun koodin pystyi ajamaan, sekä testaamaan, ilman minkäänlaisia virheilmoituksia, mutta en silti saanut tehtävästä täysiä pisteitä. Olisi ollut kiva jos TIM olisi antanut jotain infoa siitä, mitä olin tehnyt väärin/missä virhe tapahtuu. Mikäli sitä tietoa ei saa, on ohjelman korjaaminen todella haastavaa.

vesal: - Oranssista palkeista: ne on tarkoitus klikata pois, jos ei käytä, rattaan takaa voi merkitä kaikki kerralla pois tai Muokkaa TIMiä laittaa niin että niitä ei edes tule uusiin dokuihin - loput on kurssiasiaa, ei TIMin asiaa. Eli alkukurssista tehtävät tarkistettiin, sitten vastuu siirtyy pikkuhiljaa tekijälle itselleen kuten oikeassa maailmassa. Kurssin keskustelussa on tästä lisää.

Kommentin lisääminen oikeaan laitaan on hyvä ominaisuus. Toisella kurssilla kommentoidaan oikeaan laitaan ja opettaja vastailee niihin kommentteihin. Ongelma on siinä, että tehtäviä varten on hyvä pitää useampaa ikkunaa vierekkäin, jolloin sivua kavennetaan ja kommentti jää reunan taakse piiloon. Voisiko kommentista saada merkin keskellä olevaan lukualueeseen. On käynyt niinkin, että tärkeä kommnetissa ollut vinkki on jäänyt huomaamatta tehtävää tehdessä.

vesal: Nämä näkymää kirjavoittavat asiat ovat aina hankalia, kun sitten joku toinen ei pidä ajatuksesta lainkaan. Näistä olisi hyvä saada konkreettinen ehdotus miltä halutaan näyttävän ja sitten vielä kokeiltuna ideaa muutamalla kaverille mitä sanovat. Useassa muussa ehdotuksessa on moitittu liiasta "välkkymisestä". Haluttaessa voisi olla erikseen käyttöön otettava tyyli, missä kommentti laajenisi vasemmalle kun nyt oranssit palkit tekevät. Ehdottaisin kuitenkin pikaratkaisuna, että ei kavenna vasempaa ikkunaa ihan niin paljoa että kommentit katoavat kokonaan. Jos vasemman ikkunan pitää pikkuisen leveämpänä, niin kommentit tulevat näkyvin kun se aktivoi ja silti toisen ikkunan oikealla puolen voi pitää puolen näytön kokoisena.

Demopisteiden laskemisesta tulisi käydä paremmin ilmi, miksi osaa pisteistä ei saanut. Minulla on mennyt huomattavasti aikaa virheiden etsimiseen, koska ei ole aina tiennyt, mistä kiikastaa. Näin siis silloin, jos itse ohjelma "toimii" eli ajamisessa ei ole ollut ongelmaa. Useimmiten ongelmia on erityisesti testien läpimenossa ja siinä, miten testejä olisi muokattava, jotta saisi pisteet.

vesal: Tämäkin ehdotus kuuluisi kurssin puolelle, ei yleisesti TIMin ongelma. Olen eri mieltä tästä liiasta "holhoamisesta", eli että kaikki virheilmoitukset pitäisi antaa selkokielellä. Kurssin keskustelussa on aloitettu tästä säie, että pitäisi opettaa opiskelijoita ottamaan enemmän vastuuta siitä, että minkä palauttaa, niin se on oikein. Erityisesti loppukurssista. Jatkokeskustelu tuonne kurssin keskusteluun.


Lisää ehdotus

3. Koodieditorin automaattinen täydennysominaisuus

Vaikka onkin suositeltavaa käyttää IDEä demojen tekemiseen, on joskus -- etenkin kurssin alkuvaiheessa -- näppärää ja nopeaa kirjoittaa lyhyet vastaukset suoraan TIMin editoria käyttäen. Highlight-moodissa on automaattinen täydennysominaisuus, joka kuitenkin tuntuu vertaavan kirjoitettavia merkkijonoja ihan kaikkeen tekstiin, mitä koodissa aiemmin esiintyy. Jos mahdollista, tätä olisi hyvä rajata esimerkiksi siten, että täydennys koskisi vain Javan sisäisiksi avainsanoiksi tai peruskirjastojen luokiksi ja metodeiksi tunnistettuja sanoja, tai edes siten, että kommenttiriveillä olevaa tekstiä ei oteta mukaan "arvailtavien" sanojen joukkoon. Tällaisenaan etenkin literaalien merkkijonojen ja lukuarvojen kirjoittaminen on työlästä, kun ESCiä saa olla yhtenään naputtamassa.

vesal: Tuo "ei oteta muuta" saattaisi olla mahdollista, mutta samalla menetetään mahdollisuus käyttää itse koodin tehtyjen aliohjelmien yms nimiä.

Jos joku haluaa yrittää ominaisuutta kehittää, niin ks: ACE-editor.

Tosin nyt on muutettu niin että ehdotuksia tulee vain Ctrl-space painamisen jälkeen.

Pääasiassa kaikki tehtävät tuli tehtyä Eclipsessä niin täydennysominaisuutta ei tullut käytettyä ihan hirveästi. Mutta muutaman kerran sitä käyttäneenä en kokenut siinä mitään ongelmaa. Tuon ominaisuuden poistaminen voisi olla joille- kin tietenkin toivottava ominaisuus.

Timin videoominaisuuksista. Pienellä näytöllä tehtäessä olisi suotavampaa, että omaan ruutuun siirrettävät ponnahdus olisivat muunneltavissa täysin oman koon mukaisesti. Nyt videoikkuna lukittautuu ainakin mäkillä köytettäessä tietyn minimissään tiettyn kokosoiseksi ja lisäksi se ei ole siirrettävissä näkyvän kuvan ulkopuolelle. Näin se sopivasti blokkaa paljon näyttötilaa ja häiritsee hieman yhtäaikaista käyttöä. Lisäksi videon nopeuttaminen oliisi suotava ominaisuus suoraan ponnahdusikkunassta, niin ei tarvitsisi latailla tiedostoja koneelle.

vesal: Videon nopeutta ja videoruudun kokoahan voi aika mielivaltaisesti tuossa säätää niillä +/- painikkeilla?


Lisää ehdotus

4. Lukumerkinnät

vesal: Jos et halua klikkailla niin paljoa, niin seuraava yleisohje:

  • Jos merkintä hyppää eteen, klikkaa se pois niin ei häiritse
  • Jos et halua klikata yksi kerrallaan, on luvun lopussa ikoni, jolla saa sen luvun merkinnät pois
  • Rattaan kuvan takana on Mark all as read, jolla saa dokumentin kaikki punaiset ja keltaiset kerralla pois
  • Rattaan kuva + Customize TIM (Mukauta TIM) on alhaalla ruksi: Automatically mark document as read when opening it for the first time, joka tekee edellisen automaattisesti kun saavutaan mille tahansa sivulle.
  • jos haluat merkinnän takaisin, niin C ja sieltä Merkitse lukemattomaksi
  • keltainen tarkoittaa että muuttunut lukemisen jälkeen. Keltaisessa on painke, jolla näkee eron edelliseen lukukertaan.

vesal: Alla on paljon lukumerkintöihin liittyviä mielipiteitä ja ehdotuksia. Ne vievät niin paljon tilaa, että on "lutistettu" oletuksena. Jos sinne on lisättävää, aukaise tuo alue ja lisää tarvittava. Katso kuitenkin onko jo asiaa käsitelty. Erityisesti yllä olevan valossa.

Mielipiteitä lukumerkinnöistä (oranssit ja keltaiset palkit)

Lukumerkinnät tosiaan ihan hyvä keksintö, mutta sen tekstin päälle tuleminen häiritsee välillä. Voisiko tälle tehdä vaikka käyttäjäkohtaisen asetuksen, jossa saa valita, meneekö lukumerkintä tekstin päälle vai tuonne marginaalin puolelle? Muuten ne toimii hyvin, auttavat lukemisen seuraamisessa.

vesal: En ymmärrä miksi niitä ei klikata pois jos ne ovat tekstin edessä. Niitähän ei ole tarkoituksena siellä pitää. Mobiilien asemoinnilla (esim iPad ja Android) ne eivät mahdu aukeamaan ulospäin. Mutta nyt tuonne on tehty tyyli jolla tuon saat:

  • hampurilaismenu
  • ratas
  • mukauta TIM (https://tim.jyu.fi/settings)
  • Saatavilla olevat tyylit
  • ruksi Näytä käyttäjätyylit
  • skrollaa alas
  • ruksi Right margin read markers

No tämä käyttäjätyylihän oli kätevä, kiitos. Itsehän siis klikkaan ne pois sen jälkeen kun olen tekstin lukenut, jolloin tekstin päällä oleminen haittaa lukemista.

vesal: Eihän se sisäänpäin aukeavakaan tule sinne ellei kursoria vie sinne 20% oikeasta reunasta alueelle. Miten tuo toimii sulla nyt esim kännyssä kun se aukeaa ulospäin. Nythän se menee sitten edit/comment-painikkeen päälle.


Lisää ehdotus

5. Tekstin lisäämisominaisuuksien parantaminen

Tällä hetkellä tekstien lisääminen tässä samassa laatikossa jossa teen sitä tuntuu varsin työläältä. Sen asettelu nappien määrä aiheuttaa melkoisen tiedon ylivirran ja jos lisää rivin painamalla enteriä alkaa alla olevat rivit hyppimään. Myös tallenna ja peruuta napit voisivat olla jotenkin selkeämmin erottuvia.

vesal: Tähänkin tarvitaan konkreettisia ehdotuksia miten tehdään monipuolinen ja helppokäyttöinen editori, josta löytää kaikki tarvittavat toiminnot nopeasti, mutta ne eivät hyppää silmeille.

Mun mielestä ominaisuuksia on editorissa enemmän kuin riittävästi, eli ei siihen ainakaan hirveästi lisää muotoiluja tarvita. Editointi-ikkunasta voisi tämän nykyisen "kelluvan" sijaan ottaa mallia esim phpBB:stä. Jos kelluva ikkuna halutaan välttämättä säilyttää, voisi se ainakin sijoittua jotenkin muuten kun tekstin päälle. Perusnäkymään muutama normaali muotoilunappi: bold, italics, underline, code, link ja image. Advanced viewiin loput.

Lukuominaisuuksien ja lisäämisominaisuuksien sisältäminen oikeaan ja vasempaan reunaan aiheuttaa välillä melko suurta kiukkua sillä ne hyppivät silmille ärsyttävästi.

vesal: Toivotaan parempia visuaalisia ehdotuksia :-)

Voisiko makroja escapettaa kenoviivalla \%\%username\%\% näkyy Anonymous

Keskustelu-sivut (saattaa kallistua enemmän kurssin asioiden puolelle, mutta keskustelupalstat ylipäätään missä kursseilla ikinä esiintyvätkään) kaipaisivat ehkä hieman parantelua. Ja sillä tavalla eivät liitykään kurssin asioihin, että muutokset luultavasti olisi tehtävä TIMin puolella. Keskustelupalstoja saatettaisiin käyttää ehkä aktiivisemmin, jos niillä olisi hieman enemmän toimintoja / paranneltua toimivuutta.

Esimerkiksi toisten viesteihin kommentoiminen palstalla rakenne voisi näyttää enemmänkin tältä:

  • Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.
  • Aliquet lectus proin nibh nisl condimentum id venenatis?
    • Etiam sit amet nisl purus in mollis nunc sed.
    • Fermentum odio eu feugiat pretium nibh ipsum consequat nisl.
  • Eget est lorem ipsum dolor sit amet?
    • Velit euismod in pellentesque massa placerat.
      • Egestas dui id ornare arcu odio ut.
      • Neque egestas congue quisque egestas diam.
    • Consectetur purus ut faucibus pulvinar elementum.
    • Adipiscing elit duis tristique sollicitudin nibh sit.
      • Purus viverra accumsan in nisl. Lacus viverra vitae congue eu.
    • Mattis vulputate enim nulla aliquet.

Missä sekä yksittäisiin viestiin että kommentteihin voisi kommentoida erikseen ja sivua hieman sisenneltäisiin automaattisesti (ei tietenkään äärettömyyksiin asti, mutta hieman helpottamaan asiayhteyksien erottamista).

Lisäksi enemmänkin vain "heittona" kommenttipalstaan voisi liittää upvote-mekanismin, jolla voisi ns. kiittää vastauksista kysymyksiin ja hyvät vastaukset nousisivat paremmin esille toisten etsiessä vastausta mahdollisesti samaan ongelmaan. Samalla vastaajat saisivat hieman matalan kynnyksen palautetta omista vastauksistaan, olivatko ne kuinka hyödyllisiä. Upvoteista ei näkisi kuka on upvotettanut, jolloin ihmiset ehkä uskaltaisivat helpommin reagoida viesteihin palstalla. Downvotesta en tiedä onko erityistä hyöytyä, etenkään jos jotkut kokevat sen liian pahana.

Ja tekstin muokkauksessa vielä sellainen ehdotus, että wrap ei muotoilisi code-blockin sisältöjä uudestaan, ainoastaan muun tekstin. Usein tulee kirjoitettua sekä koodia code-blockin sisälle että tekstiä koodista samaan viestiin ja tarvitsee käyttää tekstin wrap-ominaisuutta, mutta sitten samalla rivittää koodin rumasti.

Toisinaan kun pitää kirjoittaa enemmän tekstiä laatikkoon, rivin lopetusta ei kai ole määritelty ja näin pidempikin teksti, kuten demo11 vastaukset kohdittain, jatkuvat teksti-ikkunassa ikuisesti oikealle yhdellä rivillä rivien allekkain kirjaamisen sijaan, vaikka itse ikkunan raahaminen alaspäin onnistuu. Jos en ole hoksannut itse vaihtoehtoa saada pidempi kappale näkymäänn yhden rivin sijasta allekkain, olisi kiva tietää miten se tehdään! Mutta jos se ei ole mahdollista, olisi kiva lisätä siihen mahdollisuus, sillä uskon sen vaikeuttavan kirjoittamista monelle, kun ei näe aikaisemmin kirjoittamaansa! :) Esimerkiksi tässä sivulla käy niin ehdotusta lisätessä.

vesal: En ihan tiedä mitä tarkoitat, mutta monissa tekstitehtävissä on Wrap jossa voi painaa tai itse voi valita onko se automaattisesti päällä vai ei. Ja jopa säätää kuinka usein vaihtaa riviä.

Mutta ehkä tässä on tullut uusi sukupolvi jo on tottunut siihen että ei itse paineta rivin vaihtoa silloin kun on tullut riville tarpeeksi tekstiä. En tiedä missä tällaista opetetaan. Ohjelmissakin pitää itse vaihtaa rivi. Eli pitää erottaa toisistaan tekstin kirjoittaminen ja Wordin kaltainen tekstinkäsittely, jossa EI SAA painaa rivinvaihtoa itse.


Lisää ehdotus

6. TIMin muokkaaminen

Sivuja muokatessa on vaarana, että jos onnistuu kämmäämään ja vielä tallentamaan, sivu on ainakin muokkaavan opiskelijan vinkkelistä "lopullisesti" turmeltu. Näin voi käydä esimerkiksi jos korvattaessa maalaa liian ison alueen ja poistaa vanhaa tekstiä ja huomaa tämän jälkikäteen. Tähän auttaisi wiki-tyylinen muokkaushistoria, tai ainakin oman tallennetun muokkauksen kumoamismahdollisuus.

vesal: Muokkaushistoria on olemassa, mutta sitä ei vielä "tavallinen" käyttäjä näe. Tämä ominaisuus varmaan tulee ennen syksyä?

Onko jossain selkeää how to -ohjetta TIM-muokkamiselle ja olisiko linkki siihen hyvä sijoittaa kurssin kotisivulle?

vesal: Editorissa on välilehti Help ja siellä linkki Help jossa on erityisesti muokkaamisen käyttöohjeita. Ja tuo linkki on jo TIMin etusivulla.

Voi olla hieman kaukaa haettua, mutta itselleni tuli monesti demoja tehdessä ja monistetta selaillessa fiilis, että olisi kiva jos tim osaisi kokonäyttöön levitettäessä levittäytyä myös kahdelle palstalle niin että esimerkkikoodi/tehtävä olisi sitä kuvailevan tekstin vieressä ja molemmat yhtäaikaa näkösällä. Näin ei tarvitsisi rullailla edestakaisin sivua aivan yhtä paljon ja kahdella näytöllä työskennellessä ei tarvitsisi toisessa näytössä vierailla aivan niin usein.

vesal: Tähän suosittelen seuraava: Avaa selain kahteen kertaan ja toiseen ikkunaan toinen osa tekstistä ja toiseen toinen. Saat ehdotukseesi verrattuna paljon enemmän säätöä siihen miten näytetään ja mistä kohti. Kun selaimen laittaa "kapeaksi", niin turhat tyhjät tilatkin häviävät TIMistä.

timTable:t ovat hyvä uusi ominaisuus. Niitä voi lisätä 1x1 tai 2x2 taulukkona oletuksena. Onko mahdollista saada oletusvalinnaksi nxm, jolloin taulukon luominen olisi yhtä helppoa, kuin sen muokkaaminenkin?

vesal: Tuossa 2x2 voi sen valitsemisen jälkene helposti muuttaa siihen mitkä luvut tahansa. Sen melkein voisi nimetä nxm joka aloittaa 2x2 kokoisena.

Kurssisivujen otsikkopalkkien (mistä löytyy usein linkit mm. luentomonisteeseen, demoihin yms.) taustaväriä ei voi vaihtaa oman CSS-tyylin kautta, sillä se (ja muutama muu) ominaisuus on määritelty suoraan HTML-ssä. Lisäksi omassa CSS-koodissa ei vaikuta toimivan child selectorit muilla kuin Settings sivulla (missä kyseinen CSS kirjoitetaan). Tämän voi toki usein kiertää toista kautta.

Muokkaus: Ensimmäisen näyttää pystyvän ohittamaan !important tägin avulla. Toisessa ongelmana ovat vain suorat alaisuudet (> -merkki).

Joo, tuo !important on tähän ihan toimiva (ja sinänsä ainoa) ratkaisu. Säädin nyt käyttäjäkohtaisen CSS:n puhdistamista, sen nyt pitäisi käsitellä > sekä < oikein.

PS: Jos saat aikaan jonkun hyvän tyylin, kannattaa tehdä siitä ihan oma käyttäjätyyli.

-DZ

Tämä on enemmän bug report kuin ehdotus mielestäni sillä en ole varma onko näin tarkoitus tapahtua, mutta kun käyttää tummaa teemaan ja vie kursorin kuvan päälle, kuva muuttuu valkoiseksi niin kauan kun kursori on siinä päällä. Olisi mukavaa, jos kuva pysyisi normaalina sillä tämä on ikävä silmille kun tekee töitä pimeässä huoneessa illalla.

vesal: Tuo on vähän käytännön pakko, jotta kuvat näkee niiden alkuperäisessä muodossa. Moni kuva menee rikki kun sen värit invertoidaan. Toki voisi miettiä pitäisikö olla henkilökohtainen valinta, jossa esim tuon hoverin sijaa väri vaihtuisi kuvan klikkaamista tms?


Lisää ehdotus

7. Paragraphit, haku, testigeneraattori

Muutama pieni ehdotus käyttökokemuksen parantamiseksi.

Aiemmin jo vähän sivuttiin, mutta nuo paragraph-painikkeet painikkeet ovat sillointällöin hieman ärsyttävät - ei tietysti mitään suurta ongelmaa, mutta ne tunkevat tekstin päälle ikävästi sillontällöin, tai ovat paikoissa joista niitä painaa vahingossa. Eihän siitä suurta haittaa ole, mutta pientä ärsytystä tuottaa etenkin se, että tehtävän päälle pompsahtaa tuo menu kun vähän misclickaa - painikkeen voisi aivan hyvin kutistaa joksikin pieneksi hammaspyöräksi tehtävälootan yläkulmaan.

vesal: Ei mulla ihan pienestä hutilyönnistä tuo tule. Pitää klikata kokonaan tehtäväalueen ulkopuolella. Liian pieni johtaisi taas siihen ettei sitä kukaan löydä.

Parempia aikoja odotellessa voit kokeilla rattaan kuvasta ja sieltä "Customize TIM" ja sinne tekstialueeseen kopioi tyylin:

.editline {
    position: absolute;
    left: -5.2em;
    width: 2em;
}

jolloin se edit-sinivihreä siirtyy enemmän vasemmalle ja kapenee. Jokainen voi kokeilla tuolla säätää itselleen mieleisiä arvoja.

Vastaavasti lukumerkinnän paikkaa voi siirtää ja leveyttä vaihtaa samoin kuin väriä:

.readline {
    right: -3em;
    width: 10em;
    height: 100%;
    border-right: .1em solid;
    border-color: #F60;
}

Ylempään ongelmaan ehdottaisin tuon valikkopainikkeen kanssa sitä, että sen voisi sulkea (ainakin jos se on default action) myös tyhjää tilaa painamalla, eikä pelkästään tekstin päällä painamalla.

vesal: Edit-valikko sulkeutuu missä vaan sen ulkopuolella painamalla nykyisin.

Sivun muokkaamiseen voisi olla oma tila, jonka saa asetuksista pois. Näin paragraph-valikko ei tulisi kokoajan tielle, varsinkin pienemmällä näytöllä. Tämä on ongelmallista esim demo-tehtävän koodirungon kopioinnissa. Muutenkin monisteen lukua helpottava punainen palkki lähinnä häiritsee vilkkumisellaan ja sekin olisi hyvä voida poistaa käytöstä.

vesal: Muistakaa että Manage-näkymässä voi käydä kerralla poistamassa kaikki punaiset jos niistä ei tykkää. Toiset taas haluaisivat niitä saada helpommin takaisin, eli vaikea automaattsiesti kaikkia tyydyttää :-)

Tuohon Edit-palkkiin on jonkinlaisia ratkaisuja tulossa, kun kiireellisimmät jutut saadaan alta pois.

Olisi mukava, jos punainen luku viiva ei aina ilmestyisi häiritsemään, kun yrität esim copy pastaa. Itse pidän siitä, että voin erotella hyödyllisiä ja vaikeasti ymmärrettäviä osia tekstistä toiseen paikkaan jotta ne ovat helposti luettavissa. Toisena toivoisin voivani highlightaa osia tekstistä.

vesal: Velpit ovat juuri tätä highlightia varten. Vaihda Velp-view yläpalkista. Sitten lisää haluamasi määrä valimiita huomautuksi, esim Tärkeää ja sille haluamasi väri jne. Sitten maalaa kohta jota haluat korostaa ja klikkaa haluaamsi Velppiä.

Etenkin pienellä näytöllä punainen palkki aiheuttaa ongelmia varsinkin jos haluaa kopioida jotain. Olisiko mahdollista, ettei se olisi aivan tekstin kyljessä kiinni, vaan aktivoituisi vasta vähän kauempana tekstistä? Lisäksi paragraph-valikko aukeaa mielestäni aivan liian helposti. Onko sille tarvetta avautua vasemmalla hiiren painikkeella ollenkaan vai riittäisikö tekstin sivusta valitseminen tai mahdollisesti oikealla hiiren painikkeella avautuminen?

vesal: Taas: kannattaa se punainen klikata siitä pois jos tekstiä haluaa kopioida. Onhan se varmaan silloin jo luettu kun haluaa kopioida :-)

Tuohon edit-menuun siis on tulossa muutoksia. Mutta hiiren oikea ei käy, koska sellaista ei ole mobiileilla.

Demoissa:

  • Tabulaattori, tai muu automaattinen koodin jäsentelijä olisi todella hyvä, sillä tehtäviä tehdessä suoraan kenttään, niiden lukeminen on usein vaikeata.
  • CTRL+S voisi tallentaa koodin ajamatta sitä. Useampi ihminen on sanonut painavansa tätä yhdistelmää useasti vahingossa, minä myös. Ongelma tulisi vain ylikirjoittaa selaimen oma tallenna-toiminto...
  • Tehtävät dropdowneina, jolloin pystyisi piilottamaan kaikki muut paitsi sen mitä on juuri tekemässä. ja näin sivu ei venyisi. Näkyisi vain tehtävän nimi ja pisteet.
  • Max pisteet otsikohin.

vesal:

  • Paina Highlight siinä editorin alla, niin sulle on parempi editori. Tosin esim. Ohj2 tehtävän on tarkoitus tehdä oikeassa IDE:ssä. Ja vaikka IDEä ei ole käytössä, on koodi osattava itse jäsentää.
  • Nyt on Ctrl-S, mutta se myös samalla ajaa, koska ei ole erikseen Save ja Aja.
  • Tuo on makuasia että näkyvätkö kaikki tehtävät kerralla vai pitääkö niitä houkutella esiin, Itse pidän enemmän siitä, että kaikki näkyy kerralla..
  • Ohj1- ja Ohj2-kursseilla jokainen tehtävänumero on 1p ellei muuta sanota.

Haku-työkalua voisi kehittää siten, että haussa ei vain etsitä sivuja, joilta hakusanat löytyvät, vaan sivulle siirryttäessä myös näyttäisi mistä kohtaa sivua hakusana löytyy. Itse olen kokenut hankalana, että vaikka löytää "oikealle sivulle", niin sieltää pitää vielä erittäin pitkästä tekstistä yrittää haarukoida, että mistä se hakusana sitten oikeasti löytyykään. Hakusanan voisi esim värittää toisella värillä tai sivulle siirryttäessä automaattisesti siirtyä kohtaan, jossa hakusana ensimmäisen kerran esiintyy, tai ilmoittaa vaikka erillisessä hakemistossa, minkä alaotsikon alta haetut sanat löytyvät.

vesal: Tuo on totta ja sitä suuniteltiin, mutta toistaiseksi todettiin että hinta-laatusuhteeltaan parempi on se että etsii nykyisellä, sitten käyttää sivun sisällä Ctrl-F:ää samalla hakusanalla ja selain sitten tekee tuon värityksen. TIMiin tehtynä tuo ominaisuus vaatisi niin paljon työtä että yhden kehittäjän panoksella se voisi focusta kiirreellisimmältä asioilta. Lähdekoodi on avointa ja kehitysympäristön pystytys on dokumentoitu, joten jos joku tuon ominaisuuden haluaa rakentaa, olisimme toki valtavan iloisia :-) Mutta siihen asti on pärjättävä tuolla Ctrl-F:llä. Vuosi sitten ei ollut edes tuota nykyistä hakua :-) ELi on kehitystä kuitenkin tullut.

Tuo Ctrl-F on ihan toimiva apu, mutta voisiko siitä mainita, esim. kun avaa hakupalkin (esim. pieni huomautus sivussa tai plussasta avautuva "vihje"tekstiboksi: "Siirryttyäsi sivulle voit etsiä hakusanan sijainnin käyttämällä Ctrl-F"), koska on varmasti useampikin kaltaiseni opiskelija, joka aloittaa kurssin olemattomilla näppäinkomentotaidoilla eikä tuota osaisi itse keksiä tai muistaa, vaikka se jollakin luennola olisikin mainittu. Tämä todennäköisesti olisi pienitöinen muutos, mutta suurehko apu niille, jotka ovat vielä tosi hukassa.

vesal: Tämän voi hyvin pistää kehityslistalle, eihän tuo iso ole kunhan keksii tarpeeksi lyhyen tekstin :-)

Ongelma: Paragraph-valikko rajoittaa merkittävästi ja osin jopa estää TIM:n käytön matkapuhelimella puhelimen ollessa pystyasennossa. Tämä ilmeni tänään tenttiin ilmoittautumisen yhteydessä: vasempaan reunaan sijoitettuja valintaikkunoita ei voinut käyttää, koska paragraph-valinta oli valintaruudun päällä.

Esitys: Paragraph-valikon kokoa rajoitettaisiin tai valikosta tehtäisiin nappi, joka sijaitsee sitä koskevan kappaleen vasemmassa yläreunassa. Pitkien kappaleiden ongelma ratkeaisi sillä, että nappi seuraa tekstiä alas vieritettäessä kyseisen kappaleen ylimmän rivin tasalla.

vesal: Tämä on korjattu 2021. Palkki kavennettu ja oletuksena muokkaus alkaa oikealla olevasta painikkeesta (jonka voi siirtää vasemalle palkiksi takaisin).


Lisää ehdotus

8. Javascript koodieditori

Voisikohan TIMin koodieditorin korvata jollain valmiilla Javascript tekstieditorilla kuten Ace tai CodeMirror? Näillä voisi tekstistä saada luettavamman ja helpommin muokattavan. Kurssilla tuntui aina olevan vähän vaikea hahmottaa tekstiä TIMin tekstieditorista. Tabulaatiot eivät toimineet vaan veivät kursorin jonnekin hiiteen, ja liittäessä tekstiä IDE:stä sisennykset menivät usein pieleen. Näitä valmiita Javascript ratkaisuja on olemassa enemmänkin niin, miksei käytettäisi niitä?

vesal:

  • Paina Highlight siinä editorin alla, niin sulla on ACE-editori :-)
  • Nyt muutettu niin, että muistaa selainkohtaisesti minkä editorin valitsit sillä selaimella. Valinta on nimenomaan selainkohtainen, koska esim iPad ja jotkut muut mobiilit ovat arkoja Highlight-editorille ja siksi sitä ei uskalla laittaa oletukseksi.
  • Silloin kun on käytössä HTML:n oletuseditori, niin TAB:in tarkoitus on hypätä seuraavaan elementtiin.
  • Ilman apujakin on osattava koodia itse sisentää ja silloin on jopa hyvä harjoitella "askeettisella" editorilla. Silloin itse opettelee paremmin ymmärtämään koodinsa rakenteen.
  • Mikäli koodi tulee väärin IDE:stä copy pastettaessa, on sulla käytetty IDEä väärin eikä ole asetettu niin, että sisennykset tehdään välilyönneillä. Kannattaa korjata asetuksia siinä IDEssä.
  • nyt on lisätty myös "raakaan" tekstieditoriin alkeellinen Tab-painikkeen käsittely, eli se lisää aina kursorin kohtaan 4 välilyöntiä.

Tästä meinasin itsekin kirjoitella, eli hämmensi koodieditorissa tuo miten TABilla sisentäminen ei onnistunut tavallisesti. Onko jotain keinoa saada tabulaattori toimimaan editorissa? En tarkoita, että editori sisentäisi automaattisesti siihen kohtaan mihin pitää (niin kuin Vesan vastauksessa vähän vihjataan, että pitäisi itse osata sisentää), vaan nopeuttaisi merkittävästi koodin korjaamista, jos sisennykset saisi nopeasti kohdilleen.

vesal: VL: Käytä sitä Highlight editoria. Normaalisti netissä Tab tarkoitata siirtymistä seuraavaan kenttään ja se tapahtuu kun on se tavallinen editori.

Tulikohtan nyt oikean otsikon alle mutta pariin otteseen piti epäonnistua ennen kuin opin tavoille - jos/ kun TIMistä hyppii vaikka visual studion puolelle välilä, niin koodieditori luonnollisesti poistuu valinnasta ja kun pahaa aavistamaaton opiskelija lyö backspacea korjatakseen koodiansa editorissa, niin selainpa on sitä mieltä, että nyt mennään edelliselle sivulle ja kovaa.

vesal: Millä selaimella? Ainakin Chromessa TIMin aikana BS on estetty ja jos sivulta yrittää poistua ja koodissa on tallentamattomia muutoksia, niin sivulta ei päästetä pois ennenkuin sen kuittaa.

En keksinyt parempaa paikkaa, joten laitan tähän: Koodia ajaessa tulee lista virheitä (puuttuu ; jne). Lista virheistä häviää heti, kun käyt korjaamassa koodista pois yhden herjan. Jos virheitä on pitkä lista, joka virheen joutuu yksitellen poistamaan, kun kaikkia ei muista ulkoa. Toki virheet voisi copypastata jonnekin muualle, mutta olisi yksikertaisempaa, jos herjat säilyisivät koodin alla kunnes tekee uuden ajon.

Näyttäisi toimivan. Helpottaa demojen tekemistä tilanteissa, joissa ei ole käytössä parempia työkaluja.

18 Nov 20

vesal: Oletko huomannut sen Keep-ruksin, jolla saat virheilmoituksen pysymään näytössä?

Hei, tästä olen samaa mieltä, että virheilmot olisi hyvä saada jäämään näkyviin. Mahtavaa, jos tähän on tullut korjaus :) Täytyy kokeilla heti seuraavan demon yhteydessä toiminnallisuutta.

vesal: Laitettu ehdotus tuonne: virheilmoituksen näkymään tulee ruksi "Keep" jonka ruksimalla saa virheilmoitukset pysymään tuolla kun tekstiä muuntelee. Tuo ei ole oletuksena päällä, koska se rikkoisi vanhan käytöksen eikä ole varmuutta missä kaikkialla tuota ominaisuutta käytetään hyväksi. Mutta kokeile!

Virheiden korjaamisen helpottamiseksi voisi olla mukava, jos koodirivien numerot editorissa näkyisivät verrattuna muuhun koodiin eikä vain koodieditorin omaan koodiin. Rivi numerot näkyisivät näin, kun "Näytä koko koodi" on päällä ja kun muu koodi piilotetaan rivi numerot vaihtuvat samanlaisiksi kuin ne nykyään ovat.

vesal: Tuo ei ole ihan yksinkertaista, sillä käännettävään koodiin laitetaan usein enemmän rivejä kuin mitä näytetään editorissa. Esimerkiksi tentissä. Sitten vielä enemmän hämäisi, jos rivinumerot muuttuisivat sen mukaan mikä on näkymä.

Eli kyllä se pitäisi olla joka tai, mutta ei vaihdella. Toinen mikä samassa remontissa pitäisi tehdä, olisi että fontti olisi "Näytä koko koodi" samankokoinen ja samoin asemoitu kuin peruskoodi. Tälle pitäisi löytää joku tekijä, menisi harjoitustyönä, mutta peruskehityksessä prioriteetti ei ole tarpeeksi iso :-(

Pystyykö TIMissä hakemaan omia jätettyjä kommentteja sivuille? Jos on pitänyt muistiinpanotyökaluna siitä, että jättää vain itselle näkyviä kommentteja sivuille, näitä on ollut jälkeenpäin hieman hankala löytää. Voisiko tällainen olla muistiinpanomenettelynä uusi ratkaisu, että TIMistä saisi haettuja omia kommentteja? :)

EDIT: Tämän piti mennä 7. Paragraphit, haku, testigeneraattori -alle, ei tänne Javascriptiin :D

dezhidki: Kiitos palautteesta! Erinomainen ajatus, lisätään se, kun ehditään muiden hommien ohella :)


Lisää ehdotus

9. Käyttöliittymäehdotuksia

Olisiko TIMiin mahdollista saada ominaisuus, jossa opiskelija voisi TIMissä helposti navigoida eri kurssiensa välillä?

vesal:

  • tuo on jo oikeastaan olemassa Bookmarkkien (klemmari vasemmassa yläkulmassa) ansiosta. Opiskelija voi itse päättää mille tasolle minkäkin bookmarkkaa. Esim. kunkin kurssin kotisivun "Top levelille" ja sitten tarvittaessa alasivuja niiden alle. Tai sitten tekee kullekin kurssille oman tason.
  • nyt on myös My courses-toiminto. Odottaa enää että opettaja merkitsee sivuja kursseiksi
  • toinen tapa tehdä tuo olisi luodu itselleen oma dokumentti, minkä muotoileen niin hienoksi kuin haluaa ja laittaa sinne linkkejä kurssin kotisivuilla ja tarvittaville alasivuille. Sitten bookmarkkaa tämän sivunsa "Top level"-tasolle.
  • kun joku ahkera jaksaisi kirjoittaa TIMiin uuden ohjesivun opiskelijoiden käyttövinkeistä niin sinne voisi ohjeistaa tämän.
  • toki saa antaa ehdotuksia miten käyttöliittymällä voisi parantaa tämän oman dokumentin luomista.

Tuosta tuli jo ylempänä mainintaa, mutta itsekin olen sitä mieltä, että TIM:n ulkoasu ja erityisesti kursseilta toiselle siirtyminen vaatisi jonkinlaista kehittämistä. Joo, TIM:ssä on omia keinoja siirtymiseen sisällöstät toiseen, mutta tämä ei ole läheskään kaikille itsestään selvää ja varmasti moni muukin tekee tuota, että korpin autta TIM:iin aina, mikä ei kuulosta aivan parhaalta ratkaisulta. Jonkinlainen selkeä linkki omiin kursseihin kirjautuneen henkilön tapauksessa olisi varmasti monelle mukava uudistus.

vesal: Nyt TIMIssä voi merkitä kurssin omiin kursseihin, joihin pääsee etusivulta sitten klikkamalla. Jos opettaja ei ole tehnyt kurssista kurssia, voi sen siltä lisätä kirjanmerkeihin "My cources". Tosin kannattaa pyytää kutakin opettajaa lisäämään kurssi kurssina.

Sellaisen huomasin että mikroluokan koneissa kirjautuminen timiin pysyy voimassa seuraavaan päivään kun korpin istunto vanhenee. En tiedä onko se hyvä vai huonoasia, mutta toimii toisin kuin korppi ja siinä mielessä tietoturva kysymys.

vesal: Tässä on syytä käyttää Log outtia jos tätä pelkää. Silloin ei pysy voimassa. Sekään ei ole kiva jos yhteys katkeaa liian helposti. Ei pitäisi oikeasti olla mikroluokissa ongelma, sillä tuo kirjaantumistietohan on sidottu koneeseen kirjaantuneeseen käyttäjään ja seuraava käyttäjä ei suinkaan saa TIMiä tai Korppia auki edellisen tunnuksilla. Mutta yleisillä koneilla joihin ei kirjaannuta, tämä on kyllä ongelma joka jokaisen käyttäjän on itse syytä tiedostaa ja johon auttaa yleensä parhaiten kaiken selailuhistorian poistaminen kun lähtee koneelta.

Puhelimella TIMiä käyttäessä kirjoittaminen tekstilootiin on välillä työlästä, sillä jos haluat siirtää osoittimen rivin alkuun eli tökätä laatikon vasenta reunaa, aukeaa usein se turkoosi valikko. Tähän voisi auttaa se, että kun sivua zoomaa kaueammas ("loitontaa"), tulisi myös vasemmalle puolelle tyhjää tilaa. Nyt tyhjää tilaa on vain oikealla puolella.

vesal: Tähän mobiilien edit-palkkiin kehitellään ratkaisuja kunhan ehditään.

Kun monta käyttäjää on kirjautuneena samassa sessiossa, ja session päätyttyä yrittää kirjata toisen käyttäjän ulos, kaikki tuntuu näennäisesti onnistuvan, mutta tuo uloskirjattu käyttäjä jää kuitenkin kiinni sessioon, ja uloskirjaamisen jälkeiset tapahtumat tallentuvat molemmille. En tiedä onko tämä kiinni nyt jostain omista asetuksistani vai mistä, mutta vaikutti vähän hassulta.

vesal: TODO: Tämä täytyy tutkia että onko tosiaan vika

dezhidki: Tämä pitäisi tarkentaa, en saa toistettua. Mitä "uloskirjautumisen jälkeiset tapahtumat" tässä tapauksessa ovat? Puhutko vastausten tallentumisesta, asetuksien muuttamisesta, lohkojen lisäämistä tai jostain aivan muusta? Ainakin vastausten tallentaminen näyttää toimivan oikein. Esimerkiksi jos

  • vastaa tehtävään 2-3 käyttäjän sessiossa,
  • kirjaa yhden ihmisen kerrallaan ja
  • jokaisen uloskirjauksen jälkeen tallentaa uuden vastauksen

niin jokaisella käyttäjällä pitäisi näkyä vain ne vastaukset, jossa hän oli mukana sessiossa.

Mutta on toki mahdollista, että on joitain muita tilanteita, joten tämän takia "uloskirjautumisen jälkeiset tapahtumat" olisi hyvää tarkentaa.

Timissä navigointia voisi selkeyttää, jos yläpalkin valikot avaisivat sivut uudessa välilehdessä. Saattaa olla toki makuasia ja saahan sen itsekin valittua miten linkin avaa, mutta itse ainakin usein tuli vahingossa klikattua linkkiä ja poistuttua sivulta, jossa halusi yhä olla.

vesal: Tähän saattaa tulla käyttäjän optio, jolla avautumistavan voi itse valita. Oletuksena ei voi olla muu kuin samalle tabille aukaiseminen.

jesoalas: Hienoa. Sekin toimisi oikein hyvin.

Itse en oikein koskaan ole hiffannut, mikä pohjimmiltaan noitten punaisten lukupalkkien idea on - itseäni ne vaan lähinnä vähän ärsyttävät, kun tulevat siihen eteen. Niiden kliksuttelussa kuluu joka tapauksessa jonkin verran aikaa. Itse surffaan TIM:ssä silmät ja aivot kovasti hörössä lukemassa, opettelemassa, ymmärtämässä, etsimässä, ihmettelemässä jne. jne. - en oikein löydä siitä itseisarvoa, että sitten pitää vielä hiirellä kliksutella ko. kohdat. Jos niistä saisi jonkun "koosteen" tai palkin (tai jonkun, jonka perusteella näksisi lukemansa "kehityksen"), sitten ehkä ymmärtäisin paremmin. Nyt joka tapauksessa palaan moniin samoihin kohtiin monen monituista kertaa (enkä silti tapaa käydä noita palkkeja monesti kliksuttelemassa).

vesal: Silloin mene rattaan kuvan takaa klikkaamaan kaikki punaiset kerralla pois jos et näe niille käyttöarvoa :-)

TIMin luentokysymys Multiple Choice (radio button) toimii siten, että haluamastaan sanasta klikkaamalla saa radio buttonin valittua. True/False, sekä 5 choices likert scale tehtävätyypeissä pitää osua radiobutton halkaisijan kokoisen neliön alueelle. Voisiko näissä kahdessa alueessa suurentaa aluetta, jossa vastausvaihtoehtoa voi klikata?

vesal: HTML ratkaisuja tähän...

Toivoisin, että on olemassa tummaa teemaa(dark mode), joka on silmäystävällisempi kuin perinteinen valkoinen tausta. Kun opiskelee päivittäin tuntikausia tietokoneen äärellä, silmät rasittuvat. Kuinka pieni prosentti käyttäjistä osaa(tai jaksaa) käyttää Custom CSS:ää? Missä ovat edes ohjeet siihen?

vesal: Jonkun pitää tehdä ensin se teema... Se ei ole kuitenkiin niin helppoa kuin luulisi. Esim monte kuvat mitä ihmiset käyttävät ovat valkoisella pohjalla ja näyttävät silloin rumilta. Jos ne ovat läpinäkyviä, käy vielä huonommin: mustaa tekstiä mustalla pohjalla. Eli hyvin thetynä tuo on kohttuullinen homma. Usein selaimissa on valmiina toimino jolla voi tausta vaihtaa värit päivastoin. Tulos on siinäkin vähin sitä ja tätä.

Custom CSS on ihan tavallista CSS:ää. Esim Chromessa katsotaan F12 että mikä vaikuttaa mihin ja kokeilala miten toimii. Sitten pastetaan tuonne CustomCSS:ään. Tälläkin sivulla on paljon esimerkkejä. Jokaisen WWW-kurssin käynyt pitäisi osata :-)

Edit: Tummia teemoja on nyt olemassa tuolla Mukauta TIM alla.

Käyttöliittymä on siinä mielessä oikukas että kun ensikertalainen tulee sivulle niin löytytyy liikaaa luettavaa ?

vesal: Puhutko nyt itse TIMistä vaiko jonkun tietyn kurssin sisällöstä? Mutta ehdotuksia otetaan vastaan että mitä voit jättää pois, niin että sen kuitenkin tarvittaessa löytää :-) Tarkoituksen on poistaa ylhäältä muruspolku (eli missä dokumentit sijaitsevat ja sitten se välilehtisysteemi View/Manage jne). Ongelma on että ne kuitenkin tarvitaan ja mihin ne laitetaan niin että löytyvät sitten nopeasti kun tarvitaan. Muutahan tuolla ei mielestäni ole ylimääräistä jos dokumentin tekijä ei ole lisännyt.

TIMin ulkoasu ajaa todellakin asiansa ja on yllättävänkin selkeä rakenteeltaan. Olisi kuitenkin kova juttu jos tiimissä olisi joku, joka voisi keskittyä enemmän front-endin hiomiseen. Tällä hetkellä TIMistä tulee mieleen 2000-luvun alku. :)

DarkMode on mainittu useamman kerran palautteessa. Itse korjasin asian asentamalla selaimeen värit käänteiseksi tekevän pluginin.

vesal: Jos Tiimin koko on 1, niin se vähän rajoittaa :-) Tiimiin saa liittyä. Mutta ulkoasu on eri asia kuin front end developer. Valitettavasti en tunne montaakaan, jotka osaisivat koodata ja olisi kunnon käytettävyyskoulutus ja osaaminen. Jos haluatte itsellenne hyvän uran, suosittelen tuollaista. Ja vieläpä fullstack (eli samana henkilöön myös server-puoli), koska pienissä projekteissa EI OLE varaa 3 henkilöön.

Liioittelet 2000-luvun alkua. Katso Korppia, sen ulkoasun on 2000-luvun alusta. Ja mitä vikaa on 2000-luvussa :-) Itse olen ollut alalla 80-luvun alusta ja en ole hirveästi nähnyt positiivista kehitystä vaan pikemminkin värien ja klikkausten sekamelskaa. Korpin yksi tappamisen syy oli että "se on vanhanaikaisen näköinen". Jos ohjelmia arvostellaan pelkän ulkoasun ja ajan värien perusteella, niin on vaikea saada niille n. 30 vuoden elinkaarta.

Tummassa teemassa on aika paljon haasteita vielä. Mm kuvat ja itse tehdyt värit joissakin dokumenteissa. Luulin itsekin joskus että tuo on helppoa...

Muutaman kerran olen törmännyt sellaiseen, että kun olen ruksinut itseni esimerkiksi ke klo 10-12 pääteohjaukseen tietokoneella, kun myöhemmin menen puhelimella pääteohjaus sivulle, minulla ei näy ruksia missään -> ruksin itseni pääteohjaukseen uudelleen. Tietokoneella käytössä Chrome ja puhelimella Safari.

// On lukumäärä lisääntynyt molemmilla rukseilla. Pitääpä ohj2 aikana (jos sama käytäntö tuolla kurssilla) seurata asiaa tarkemmin.

vesal: Onko sulla havaintoa onko lukumäärä muuttunut samalla kun ruksit? Jos näin käy vielä, niin voisitko ilmoittaa ekan ruksimisen kellonajan ja toisen ruksimisen kellonajan, niin voisi katsoa logeista onko ruksiminen tullut perille. Tai jopa näin jälkeenpäin jos tiedät pvm+kellonaika milloin olet sen ruksin tehnyt, joka on hävinnyt.

Mahdollisuus tehdä merkintöjä suoraan tekstiin eikä vain tekstikappaleen sivuun kommenttina. Esimerkiksi yliviivaustyökalu + mahdollisuus liittää yliviivaukseen kommentti.

Lisäksi mahdollisuus käydä läpi omia kommenttejaan/merkintöjään erillisellä sivulla, josta olisi mahdollista merkinnästä suoraan hypätä esim. luentomonisteen kohtaan, johon on itse merkinnän tai muistiinpanon tehnyt. Tämä voisi helpottaa esimerkiksi kertaamista.

Itse mietin myös tätä yliviivaustyökalua, että itselle ainakin olisi hyödyllistä, jos voisi esim. luentomonisteeseen tehdä suoraan yliviivauksia. Itse koen jotenkin työlääksi, että pitäisi tehdä erikseen oppimappia ja lunttilappua (jälkimmäisen vielä ymmärrän, jos koko TIMin materiaalia ei ole käytettävissä tentissä). Tai sitten, jos oppimappiin/lunttilappuun pystyisi suoraan vaikkapa luentomonisteesta liittämään linkit/merkinnät/huomiot yms. ilman, että siis tarvitsisi mennä erikseen oppimappiin/lunttilappuun. Olisi siis ominaisuus tyyliin "lisää oppimappiin" tai "lisää lunttilappuun".

VL: Mene Velp-näkymään ja luo itsellesi erivärisiä Velppejä, maalaa haluamasi alue ja klikkaa sitten halumaasi velppiä Muista laittaa ne henkilökohtaisiksi. Tuosta oppimappi/luntti jutusta tehty kortti: https://github.com/TIM-JYU/TIM/issues/3238

Tässä varmaan on haasteena juuri se, että en ymmärrä, mikä tämä Velp edes on :'D On niin paljon toiminnallisuuksia, ettei näitä ehdi mitenkään omaksua, kun kaikki aika menee tehtävien tekemiseen..

VL: Kokeile seitä. Valitse ylävalikosta Velp, luo yksi Velp itsellesi jollakin värillä, maalaa tekstiä ja klikkaa sitä luomaasi Velppiä. Katso video Velp-ohjeista.

02 Nov 22 (edited 09 Nov 22)

vesal: Oletko koskaan klikannut yläpalkista Velp (=Virtuaaliset Esipainetut Liukkaat PostIT - laput). Kirjoittamasi on melkoin kuin kuvaus niiden määritelmästä.

Tuo kertailu minusta hoidetaan TIM-tyylissä niin, että tekee sitä Oppimappia ja laittaa sinne linkkejä. Toki tuon automatisointi niin että omat Velpit saisi koottua yhdelle sivulle, voisi toki olla hyvä lisä. Mutta sitä ennen pitää olla niin paljon Velp-käyttäjiä että toiminto kannattaa tehdä. Nyt Velppejä ei paljoa vielä käytetä ja me ei olla hirveästi tehty asioita joille ei ole "valmista asiakasta", eli ei olla lähdetty arvailemaan.:-)

Olisi miellyttävämpää selailla Timiä jos saisi laajemmin itse päättää värimaailmasta. Tumma pohja jottei silmät rasitu niin kovasti tuijottelusta ja tuon oranssin palkin laittaisin vaikkapa turkoosiksi jolloin se olisi rauhallisempi väri. Jostain luin että sellainen tumma pohja olisi kokeiluasteella, mutta vaikutti sen verran työläältä sen asentaminen, etten lähtenyt sitä muuttamaan. Lyhyesti sanottuna toivoisin laajempaa värimaailman mukauttamista itselle sopivaksi valikosta.

Minäkin olen kaivannut Timissä hieman enemmän kustomointi vaihtohtoja. Tuntuu että ulkoasu on hieman yksinkertaisttu, eikä sivuja tarkasteltaessa ole vaihtoehtona vaihtaa mm. väriä, fonttikokoa, tehtävänannon kokoa ja paikkaa, suorituslaatikkoa johon tehtävä palautetaan. Toisaalta ihan hyvä, että laatikot ovat paikallaan niin ei tule vahingossa niitä siirreltyä, mutta esimerkiksi niitä demoja tehdessä joihin löytyy apua aiemmin tehdyistä tehtävistä tai videoista olisi kätevää saada siirrettyä näitä sen sijaan, että sivustoa pitää skrollata ylös ja alas. Sama siinä tilanteessa, kun halutaan nähdä pitkä tehtävänanto samaan aikaan kun kirjoitetaan siihen vastausta.

vesal: Yksittäisen tehtävälaatikon saat avattua toisen välilehteen tai ikkunaan kun ekan vastaamisen jälkeen sinne ilmestyy Only-linkki.

Sitten ei kannata TIM rakentaa kovin paljon sellaista että tehtäviä raahailtaisiin, koska voit avata saman demosivun useaan eri välilehteen tai ikkunaan ja sommitella niitä kuten haluat.

Värimaailmaa voit muuttaa niin paljon kuin haluat käyttäen CSS:ää. Muutamia valmiita löydät sieltä Ratas + Customize TIM alta. Ja tässäkin dokumentissa on esimerkkejä miten esimerkiksi muutat värejä tai fontteja. Eli kustomointimahdollisuudet ovat pikemminkin rajattomat kuin rajalliset :-) Varmaan värien valintaa ja fonttikokoa tulee joskus noiden muutaman ruksittavan tyylin kaveriksi lisää.

CSS ja minä ei olla väleissä, tullut allergiseksi sille. Ruksiminen on mienulle sopivampi tapa. =)

Olisi hyvä, koko osion lukunappia klikattaessa myös ollenkorjet yms. muut pikku avattavat merkittäisiin luetuiksi.

vesal: Minusta ne merkitään jos ne ovat auki. Mutta jos ne ovat auki, ethän ole niitä voinut lukea?

Jaakko: Jos ei ole oljenkorsia tehtävässä tarvinnut miksipä niitä avaamaan?

vesal: Nyt mennään sitten tilanteeseen, johon ei ole oikeata yksikäsitteistä toimintoa. Ja silloin se vaatisi käyttöliittymäratkaisuja että mitä tuossa tilanteessa tehdään. Joko käyttäjäkohtaisen option tai sitten joka kerta kysymyksen että mitä tehdään suljetuille alueille.

Jaakko: Jos nykyinen toiminnallisuus halutaan säilyttää uskoisin elegantimmaksi ratkaisuksi ns kahden napin taktiikkaa. Kun nappia painaa kerran toimii samalla lailla kun nyt. Mutta jos siellä on pien roippeita lukematta, niin napin tilalle samaan paikkaan tulee uusi nappi jota painamalla saa nekin luettua(nykyisin nappi vain häviää). Tällöin voisi merkata kaikki luetuksi tupla klikkaamalla, joka olisi käyttäjä ystävällisempää kuin yksittäisten pikku osioiden naputtelu.

Tarkistin myös, jos oljenkorren, vinkin tai yms. on lukenut ja sulkenut lukemisen jälkeen osiota ei merkata luetuksi napista.

vesal: Tein tuosta kortin odottamaan: https://github.com/TIM-JYU/TIM/issues/2057

Omasta mielestä TIM on hyvä tälläisenään, mutta kuten monet sanoivatkin jo teema asiaa. Omana ehdotuksena olisi sivun muokkaamisosioon jonkin sorttisia ohjeistuksia. Ohjeet toimisivat varmaan hyvin "Oljenkorsi" tapasina tiputusvalikkoina. Ohjeet voisivat olla linkkejä sivuihin, jossa on CSS kielen oppimista.

vesal: Tulossa on ominaisuus, jossa omatekemiä teemoja voi jakaa toisille. Kun tämä valmistuu, niin sen yhteyteen tulee varmaan ohjesivu teemojen tekemiseen ja sopivia css-linkkejä.

Edit: Tällainen on nyt olemassa, ks: https://tim.jyu.fi/settings ja sieltä Saatavilla olevat tyylit

Ehdotukseni liittyy keskustelu- ja palautesivujen navigointiin: koska kommentteja ja keskustelua on paljon, voisi käänteisen järjestyksen mahdollisuus olla käytännöllinen, eli siis "ensimmäinen viesti ensin" / "viimeisin viesti ensin" -tyylillä, voisi klikkailla päälle ja pois. Olisi helpompi pysyä keskusteluista kärryillä, ja nähdä helpommin onko esim johonkin hiljattaiseen keskustelunaiheeseen liittyviä viestejä tullut.

vesal: Tässä mää suosittelisin käyttämään sitä TIMin ominaisuutta että kun on kerran lukenut, merkkaa kaikki luetuksi, joten sen jälkeen näkee punaisella uudet ja merkkaa ne taas luetuksi. Lisäksi voi Manage-näkymästä tilata sähköpostia sille, jos tulee uusia. Koska mikään järjestyskään ei auttaisi jos tulee keskelle uusia.

Enja: Joo, noiden avulla onnistuukin seurailla keskustelua ihan hyvin. Mietin ehdotukseni osalta sitä, että kun nämä eri aiheet on jaettu mukavan selkeästi omiksi alaotsikoikseen, niin ehkä juuri alaotsikoiden vieressä voisi olla tämä toiminto. Näyttäisi uusimpia viestejä aihekohtaisesti. Eli voisi olla esim tuo: "näytä ensimmäinen viesti ensin" / "näytä viimeisin viesti ensin" Ja näiden lisäksi: "lihavoi uusimmat vastaukset" -> korostaisi siis vastauksia, jotka ovat tulleet keskusteluun esim viimeisen kymmenen tunnin aikana. Tai voisi jopa valita aikavälin? Mietin ensin että näyttäisi viimeisimmän vierailun jälkeen tulleet, mutta sehän ei tietysti tulisi toimimaan kunnolla. Tähän voisi kyllä ylipäänsä löytyä jokin muukin toteutustapa.

Monilla sivustoilla on käytössä tuo viimeisin/ensimmäinen -toiminto, ja olen kokenut sen käyttäjälle oikein hyödylliseksi. Joissain paikoissa on myös käytössä suodatustoimintoja, kuten "näytä alkuperäisen kirjoittajan viestit" -> tästä voisi olla muunnelmana "lihavoi (esim) omat viestit/vastaukset" tms. Toki on myös olemassa näitä surullisenkuuluisia suodattimia, kuten Facebookin "tärkeimmät kommentit", joka toimii ihan miten sattuu. Ja Youtubessa tulee ilmoitus uudesta kommentista kanavalla, mutta kun vastaat siihen niin sen jälkeen ei enää tule ilmoitusta, jos kommentoija jatkaa keskustelua vastauksen alla.

Toisaalta, tuo go to top on tietysti hirveän hyvä toiminto, voisiko "go to bottom" olla myös käytännöllinen? Jos esimerkiksi alaotsikointia ei olla tehty kovin kattavasti, voisi scrollailun välttää tuolla. Mutta arvelen, ettei sille niin paljoa käyttöä olisi, kuin tuolle go to topille.

vesal: Nuo järjestelyt olisivat valtavan suuri muutos TIMiin. TIMhän toistaiseksi perustuu hyvin yksinkertaiseen ideaan: on dokumentteja ja dokumentit koostuvat lohkoista. Karkeasti siinä on koko rakenne. Jos lohkoja ruvettaisiin järjestämään ajan perusteella, niin pitäisi myös olla tietoa siitä, mitkä lohkot kuuluvat tavalla tai toisella toisiinsa, koska esim keskustelussa yhtä lohkoa ei niin vain saisi siirtää, koska sitten se voisi kadottaa sen asiayhteyden. Ainoa mitä on "liimattu", on kommentit. Tuollaisia painikkeita voi lisäillä, mitkä tekevät helpommaksi lohkon lisäämisen muualle kuin loppuun. Mutta esim sekään ei ole ihan helppoa että miten voisi laittaa normaalikäytöksen ohi lohkon lisäämistä näiden kommenttien väliin. Toki se normaalilla editoinnilla onnistuu. Ja sillä saakin tietysti keskustelun sekaisin jos sitä käyttää väärin. Eli tähän en lupaa toistaiseksi mitään parannusta :-) Sitä pitää miettiä pitäisikö tarjota enemmän valmiita tyylejä vastaamiseen, jolloin saisi esim enemmän sisennystä. Mutta niidenkin käyttö vaatisi käyttäjältä vähän osaamista.

Mielestäni palaute- sekä keskustelusivut voisivat kaivata jonkinlaista reagointitoimintoa. Esimerkkinä tästä upvote-toiminto jolla käyttäjä voisi ns. "äänestää" jonkun toisen tai omaa kommenttia ylemmäs palstalla. Näin ollen kommentit jotka koskettavat useita ihmisiä saisivat huomiota nopeiten.

vesal: Tuo on pitkälle myös käyttöliittymäkysymys. Miten tuo tehdään niin ettei vilkkuvasta joulukuusesta tule vielä vilkkuvampi. Ihmiset vihaavat kaikkia "turhia" painikkeita ja linkkejä. Eli hyviä ehdotuksia käyttöliittymäksi? Niin myös että esimerkiksi monisteissa voisi peukuttaa lohkoja jotka valaisevat.

Tästä on tehty kortti #3250. Siellä voi esittää käyttöliittymäehdotuksia yms.

Joidenkin kurssien TIM-sivuilla on yläpalkki laitettu tähän muotoon:

| Koti | Luennot | Demot | ... | ... |

        >Videot   >Demot
        >> L1     >> D1
        >> L2     >> D2
        >> L3     >> D3
        >Esim     >Ratkaisut
        >> E1     >> R1
        >> E2     >> R2
        >> E3     >> R3
    

elikkä otsikon alla on kaksi (tai enemmän) valikkoa, joissa on useampia eri sivujen linkkejä.

Mobiililla otsikkoja pitää painaa kaksi kertaa, että niiden sisällöt avautuvat, eli jos haluan päästä sivulle L1, pitää painaa 2 kertaa kohdasta Luennot, 2 kertaa kohdasta Videot ja kerran kohdasta L1. Yksi painallus valikkoa kohti riittäisi hyvin.

Tietokoneella valikot avautuvat hiirtä raahaamalla päältä, mutta jos yhtään liikuttaa hiirtä linkin L1 ohi, avautuu valikon Esim sisältö. Tähän voisi miettiä, olisiko järkevämpää erikseen klikata kumman valikon haluaa avata, eikä automaattisesti katsottaisi sitä missä hiiri on.

vesal: Mikä kurssi? Olisi helpompi kokeilla kun tietää kurssin. Tuo että pitää painaa 2x on enemmän mobiilin kuin TIMin ominaisuus. Ensimmäinen painallus valitsee kohteen aktiiviseksi ja toinen suorittaa sen jos valittu. Tuon tietokoneen Hover-ominaisuuden voi muuttaa henkilökohtaisesti tuolta https://tim.jyu.fi/settings Sivuvalikko-kohdasta.

Hieman helpottava lisäominaisuus: Olisiko mahdollista saada rikkinäisille linkeille testaus ja raportointi. Esimerkiksi Ohj1 kurssilla rikkinäiset linkit pitää käydä erikseen laittamassa kurssin pitäjän tekemälle sivulle. Tätä helpottamalla saataisiin enemmän linkkejä korjattua. Rikkinäiset linkit voisi testata sivua avatessa. Rikkinäisiin linkkeihin voisi lisätä jonkun helpomman kurssisivujen ylläpitäjälle menevän raportointipainikkeen. Linkkien ajantasaisuus helpottaa opiskelijoita ja helppo tapa saada tietää rikkinäisistä linkeistä kurssisivujen ylläpitäjiä.

DZ: Kiitos ehdotuksesta! Tuo olisi ehdottomasti hyvä ominaisuus helpottamaan opettajan työtä. Meillä on siitä ollutkin vielä yleispätevämpi ehdotus, että dokumenteille olisi olemassa sellainen "terveystarkastus", joka ilmoittaisi rikkinäiset linkit, ylipitkät teksilohkot, latautumisen hitaus yms (katso korttia TIM-JYU/TIM#1231).

PS. TIMin rikkinäisiä linkkejä automaattiseti etsivä ohjelma mielestäni on sen verran yksinkertainen, että se voi olla hyvä Ohj1:n harjoitustyöaihe mikäli pelin tekeminen ei kiinnosta 😁. Siinä on funktioita (sivun avaaminen), silmukoita (etsitään latautuneesta sivusta linkkejä) ja taulukoita/listoja (kirjataan talteen rikkinäiset linkit).

Samuel En huomannutkaan tuota korttia. Olisikohan helpompi toteuttaa ensin ainakin tuo linkkien tarkastus, kun tuollaisessa isossa projektissa saattaa kestää / kynnys liian iso. Tuo kortti on vuodelta 2018.

DZ: Joo, linkkien tarkastus on totta kai helpompi alkuun. Tämän kortin ratkaisemiseksi en osaa valitettavasti antaa tarkkaa aikataulua, meillä on erilaisia kortteja/ehdotuksia yli 1000 :)
Ja jos tätä siis haluaa ihmetellä omana HT-aiheena, niin Ohj1:n kannalta helpointa on ottaa vain tuo linkkien tarkastus ja tehdä siitä komentorivisovellus "muu kuin peli" -aiheena. Parhaimillaan siitä syntynyt koodi/logiikka on kyllä ihan käyttökelpoinen jopa TIMiin integroitavaksi.

Scrollatessa ilmestyvä navigointipalkki on pääsääntöisesti häiritsevä.

div.tim-menu.top-menu[_ngcontent-*] {
position: fixed;
}

Likainen ratkaisu: Ehdotan johonkin valintaruutua josta position arvon saa poistettua ja takaisin togglena. Scrollatessa ilmestyvä palkki poistuu näkyvistä helposti.

vesal: Tuollaista asetusta voisi harkita tuonne Mukauta TIM alle.

"Olisi ihan kiva" jos TIMissä ikkunoita voisi venyttää eri levyisiksi. Sopisivat silloin hieman paremmin erilaisille näyttökonfiguraatioille. Ainakin 5120x1440:lla näyttää joskus hieman erikoiselta :).

dezhidki: Kiitos kommentista! TIMissa ikkunoita voi kyllä yleensä venyttää niin paljon kuin pystyy. Toisaalta emme ole testanneet toimintoa superleveillä näytöillä. Laittaisitko vaikkapa kuvakaappauksen siitä havaitsemastasi "erikoisuudesta" meille: tim@jyu.fi.


Lisää ehdotus

10. Koodieditorin mobiilinäkyvyys, selaimen hakutoiminto koodieditorissa

Voisiko Timiin lisätä ominaisuuden, että käytettäessä sitä mobiililaitteella, koodieditorin avaamiseen vaadittaisiin editorin tai jonkin painikkeen klikkaamista. Pienellä näytöllä Timin selaaminen on häiritsevää, kun koodieditorin ikkunat aukeilevat sivua selatessa ja hukkaavat aina selauskohdan.

Kun Timistä etsii tietyltä sivulta jotakin selaimen hakutoiminnolla ja hakutulos löytyy koodieditorista, häviää ainakin firefoxilla hakutuloksen korostus näkyvistä, kun sivua selaa. Jos hakutulos löytyy muualta kuin koodieditorista, pysyy hakutulos korostettuna sivua selatessa.

Matikan yhtälöt latuatuuhitaasti joskus on helpomopi käyttää pdf versiota. Idea timissä on hyvä vai se osa tekstistä mitä tarvitset on näkyvissä joten lukeminen on selkeänpää kuin pdf:ssä. tämä siis silloin kun kaikki toimii hienosti eikä älypuhelimella töki näppihäisiöiotä.
VL: matikan latautumista on nopeutetu kuvilla. Opettajan pitää laittaa tuo ominaisuus päälle ja jos ei ole, kannattaa sitä pyytää.

04 Apr 18 (edited 12 Nov 20)

vesal:

  • tämä on tietyn kurssin asiaa, jollakin toisella kurssilla asiat voivat olla toisinkin :-)
  • pitkällä tuota yhtenäisyyttä on yritetty sillä yläpalkilla missä on linkit tärkeimpiin asioihin. Itse monisteessa on sisällysluettelo. Asiasisältökohtaista koostamista on opiskelijoiden puolesta tehty siellä videohakemistossa. Itse olen aika huono jäsentämään. Mutta meillä on se lisäkurssi tiea307 joka olisi juuri sopiva tämän kaltaisen tekemiseen jso joku osaa jäsentää paremmin.

Ainakin iPhone 7 plussalla koodieditori jumittuu joskus niin, ettei siihen voi kirjoittaa. Ruutu myös hyppii näytöllä välillä miten sattuu. Mutta eihän tätä varmaan mobiililla olekaan tarkoitettu käytettäväksi. Joskus on vain pakko tehdä myös mobiilissa asioita.

vesal: Kyllä tarkoitus olisi että kaikilla laitteilla voi käyttää. i-laitteilla on sellainen ongelma, että käytetty ACE-editori (se Highligh-linkki) ei toimi kunnolla ja aiheuttaa ongelmia. Siksi oletuksena i-laitteilla käynnistyy tavallinen HTML-tekstialue. Käytätkö varmasti sitä, koska itse käytän paljon iPadiä ja pärjään sillä kohtuullisen hyvin. Tiedossa oleva ongelma on että i-laitteilla GeoGebra kompoenttiin koskettaessa näyttö hyppää ihan eri kohtaan. Mutta jos ei käytä GeoGebraa eikä ACE-editoria, niin onko silloinkin ratkaisevaa hyppimistä ja minkälaisessa tilanteessa?


Lisää ehdotus

11. TIM - API

12. Toteutetut pyynnöt/parannukset, älä lisää tänne, ylhäältä siirretään tänne sitä mukaan kun on toteutettu

Mielestäni voisi olla hyvä, jos jokainen opiskelija voisi katsella muiden opiskelijoiden vastauksia edellisistä demoista. Olisin tyyliin jokaisen tehtävän kohdalla vetovalikko, josta voisi valita kenen tehtävä näytetään. Tietenkään näitä ei pääsisi muokkaamaan. Tämä voisi myös ehkä vaikuttaa tehtyjen demojen "laatuun". Näin pystyisi paremmin tarkastelemaan eri tehtäviä ja saisi vähän toisenlaista perspektiiviä niihin. Olisi myös kätevämpää jos tehtävissä, jossa ohjelma kysyy käyttäjältä, voisi komennot kirjottaa ajon aikana.

Kokeile mennä menneen demon esim. demo11 sivulle. Vasemmasta yläkulmasta löytyy "Answers"-nappi josta pääset tarkastelemaan muiden opiskelijoiden vastauksia kyseisestä demosta.

06 Apr 16

vesal: Tuo ominaisuus on ollut demoista kolme (???) asti. Answers-linkki ylhäällä.
Mutta tuo ajonaikainen kirjoittaminen vaatisi melkoisia arkkitehtuurisia muutoksia. Nyt yksi ajo on tarkoitus tehdä nopeasti yhdessä kontissa. Interkatiivinen vaatisi että konttien elinaika olisi tuntematon.

Kansioiden kautta navigointi saisi jossain kohti (esim. ohj2 kansion valittaessa) lisätä sivun yläreunaan kaikki ne tiedot, mitä oletuksena kurssista on. Eli valitessa ohj2 sinne tulisi kaikki

Koti 2016 | Luennot | Ohjaukset | Harjoitustyö | Työkaluja | Moniste | Demot: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

kaltaiset rivit, eikä tarvitsisi valita jotain tiettyä, sillä ainakin itselle kyseisitä riveistä navigointi on paljon helpompaa kuin kansioiden kautta.

vesal: Miksi muuten edes navigoit hakemistojen kautta. Ei ne ole siihen tarkoitettu :-) Kurssin kotisivun löytää Korpista ja sen jälkeen hakemistoja ei tarvita.
Pitää silti miettiä joskus saisiko noita linkkejä hakemistolistaukseenkin.
Samoin kuin pitäisi saada jonkinlainen suosikkilista, mitä kukin saa itse ylläpitää.

"You cannot edit this note" ilmoitus toisten kommentteja painaessa on turha. Se pois, ei tarvitse antaa visuaalista palautetta käyttäjälle.

vesal: Totta, tuota kannattaa fiksata. Ehkä miettijä jopa omien kommenttien kohdalla että mitä tapahtuu kun niidenkin klikkaaminen avaa editorin vaikka haluaisi klikata linkkiä.

ML: Tuo ilmoitus on nyt poissa.

Plussien takana oleviin kohtiin ilmestyy aina uudestaan punainen lukumerkintäpalkki, kun sivun päivittää.

vesal: Se on TIMin bugi että plussan sisältävän kpl lukutietoa ei saada palautettua. Asiaa tutkitaan kun ehditään... Update: Tämän pitäiis olla nyt korjattu.

Useamman käyttäjän yhtäaikainen kirjaaminen on joskus hieman hankalaa. Ensimmäisen käyttäjän kirjauduttua "add a user to this session..." -> "login with Korppi" heittää todella usein ensimmäisenä kirjautuneena olleen Korppi-sivulle. Vaatii joskus useamman uloskirjautumisen Korpista ennen kuin uuden tyypin lisääminen Korppitunnuksilla onnistuu. Bugi? Ominaisuus?

Tämän pitäisi olla nyt korjattu. -ML

29 Mar 17

Ainakin tänään (30.3.) on vaikuttanut toimivan sujuvammin kuin aikaisemmin. :)

30 Mar 17

VL: Näistä muuten kannattaa ilmoitata heti. Vaikka osasta toimimattomuuksista onkin vahtikoira Wuff, niin sekään eik aikkea osaa ja esim tätä ryhmäkirjaantumista kehittäjistä kukaan ei aktiivisesti käytä, niin tätä ei oltu huomattu. Korpissa oli uloskirjaantumisen osoite muuttunut ja tämä olisi varmaan saatu korjattua heti kun eka ilmoitus siitö, että ei toimi, olisi tullut.

30 Mar 17

Tämä on vain oma huomio, mutta toivoisin timiin nappulaa "palaa takaisin ylös" joka seuraisi mukana kun scrollailee esim monistetta eteenpäin. Tämä helpottaisi kun käyttää tablettia, kännykkää tms.

Tällainen "Go to top" on nyt lisätty sisällysluettelon alkuun.

29 Mar 17

"Go to top" löydetty! Loistava lisäys, mukavoittaa sivuilla seikkailua huomattavasti. :)

30 Mar 17

vesal: Ihan relevantti ehdotus. Onko konkreettista ideaa miten sa mahtuu ja mihin kohti? Käykö sen "hampurilaismenun" takaa klikattavaksi että olisi mahdollisimman vähän ylimääräistä näkyvissä. Sitten miten sen alle, ettei tuo kasva liian isoksi.

Jes hienoa! Tällä hetkellä ainakin toimii hyvin kun testasin tabletilla, ei ole liikaa edessä eikä vaikeasti saavutettavissa kun kosketusnäytöllä käyttää! :-) Toinen vaihtoehto on aivan oikeassa alakulmassa sellainen nuoli ylöspäin nappi, mutta voi olla että sen kanssa voi tulla ongelmia jos on pieni näyttö kyseessä, esim kännykkä kun voi vahingossa painaa.

Kun älypuhelimella selaa luentomonistetta tai demoja ja painaa koodien Aja-painiketta, tulee lähes aina vahingossa painaneeksi vasemman laidan kommenttimenua. Tämä on tullut todettua kahdella eri merkkisellä Android- puhelimella. Painiketta on puhelimella selattaessa painettava hyvin tarkkaan, ettei osu vasempaan laitaan. Aja-painike voisi siis olla hieman enemmän oikealla. Tämä ongelma koskee tosiaan vain mobiililaitteita.

vesal: Painiketta siirretty enemmän oikealle.

En tykkää autofillistä yhtään - timissä tai muissa ohjelmissa mutta täällä on harmillista että sitä ei näköjään saa pois päältä ollenkaan. Autofill ajaa ajottain hulluuden partaalle etenkin demojen itsearvioinnin loppupuolella kun se on kerännyt jo pienen sanavaraston ja yrittää koko ajan änkeä omiaan. Ei pelkästään yritä mutta myös onnistuu: jos yrittää spacella tehdä välilyönnin niin autofill korvaa halutun sanan jollain omallaan. Sanan ehdotus on mielestäni ärsyttävää ja turhaa useimmiten, mutta automaattinen sanan korvaus menee liian pitkälle. En tykkää yhtään siitä että tietokone luulee tietävänsä paremmin mitä sanaa yritän kirjoittaa joten tykkäisin paljon jos autofillin saisi pois jostain ... siihen en ainakaan itse löydä asetusta mistään. Opettajat itsekin ovat autofilliä muistaakseni kironneet luennolla niin luulisin että ei vielä ole mitään ilmiselvää nappia jolla sen saisi pois.

vesal: Autofillin poistoruksi tulee heti kun on ylimääräistä aikaa koodata tuo.

Toistaiseksi tehty niin, että ei automaattisesti täydennä lainkaan, vaan pitää painaa Ctrl-välilyönti, niin tekee ehdotuksia vasta silloin.

Mobiili laitteilla TIM skaalautuu hieman huonosti. Käytettävyys välillä kanssa vaikeaa kun jotkin asiat pompahtelevat klikkauksien eteen

vesal: Laitoit sitten kysymyksen toteutettujen pyyntöjen joukkoon :-) Kerrotko enemmän tästä skaalausjutusta että mitä pitäisi tehdä eri tavalla?

Hakutoiminnon puuttuminen on kyllä mielestäni TIM:n suurimpia puutteita. Jos sellainen on tulossa, hyvä niin. Ehdottaisin että hakukenttä olisi aina saatavilla Login-napin vieressä yläpalkissa. Sitä voisi tällöin käyttää myös siirtymiin kurssisivujen välillä. Teimme aiheesta harjoitustyön TJTA104-kurssille.

Komppaan tätä ehdotusta, tuo hakutoiminto helpottaisi. Jos kurssilla on paljon asiaa ja linkkejä niin löytäisi halutun asian nopeammin.

08 Apr 18

vesal: Hakutoiminto on jo TIMissä, mutta sille ei ole vielä käyttöliittymää. Jos joku on sellaisen suunitellut, niin helpottaisi kyllä meidän työtä jos sen suunnitelman antaisi meidän käyttöömme.

Suunnitelma sisälsi lähinnä perusteluja toiminnon tarpeellisuudelle. Hakukentälle hyvä paikka voisi olla juuri tuolla yläpalkissa.

08 Apr 18

Mobiililla tai tabletilla käytettäessä on Timissä jännä ominaisuus, jolloin kirjoitettavasta tekstistä katoaa yksi merkki aina kun vaihdetaan kirjainten kokoa pienistä suuriksi tai toisin päin.

Nyt kun tämän tietää osaa tehdä pikkutehtäviä tai paluatteen antoa myös puhelimella, mutta onko tämä tarpeellinen tai korjattavissa oleva ominaisuus.

vesal: Kerrotko tarkemmin laitteen ja mitä editoria käytät. Kuten jossakin toisessa viestissä sanoin, niin ACE editorin kanssa on ainkin i-laitteilla ongelmia. Vaihda siihen tavalliseen editoriin, niin pitäisi toimia kaikki mobiilin ominaisuudet. Esim itse joskus sanelen sinne tekstiä ja sekin toimii hyvin. Joo, siis myös mun Android-puhelimella on ongelmia jos pitää ACE-editorin päällä. Eli silloin kannattaa siirtyä tavalliseen editoriin ennen kirjoittamista.

Edit 11.11.2021: Vaikuttaisi korjautuneen ACE-editorin uusien versioiden myötä.

Sama ongelma toistuu sekä huawein tabletilla että oneplus puhelimella, kun TIMiä luetaan Google Chromella. En tiedä mitään tuosta tekstieditorista ja en osaa sanoa siihen sen kummemmin. Ongelma esiintyy silloin kun yrittää kirjoittaa viestikenttään Timissä mobiililaitteella.

19 Nov 18

TIMissä voi lainata referensseinä useita kappaleita kerrallaan. Tämä ei kuitenkaan toimi, jos alueen sisällä on jostain referenssinä lainattu kappale. Olisi hyvä, jos kappaleiden lainaaminen toimisi, vaikka osa lainattavasta tekstistä olisi jo referenssi muusta dokumentista.

vesal: Edit 11.11.2021 Vaikuttaisi olevan korjattu

En tiedä löytyykö, vai olenko vain sokea, mutta jonkinnäköinen haku-toiminto jolla etsiä koko Timistä, olisi kiva. Kuten jo tuossa ehdotuksessa 8 mainittiin, välillä on hankalaa löytää jotain. Haku helpottaisi paljon.

vesal: Esim kurssin kotisivulla on linkki Google haku TIMin sisältä. Sitten on vielä julkaisematon ominaisuus jota voi kokeilla kun kirjoittaa osoiteriville:

https://tim.jyu.fi/search/HAKUSANA

eli esimerkiksi

https://tim.jyu.fi/search/aliohjelma

Silloin tulee kaikki dokut ja kpl joista TIMistä löytyy tuo hakusana. Kpl vieressä olevasta *-merkistä pääsee sisältöön (kannattaa avata uudelle välilehdelle, niin ei tarvitse tehdä hakua heti uudelleen).

Edit 11.11.2021: TIMissä on suurennuslasi oikeassa yläkulmassa.

Kirjautuminen hankalaa

vesal: Etusivulla on ongelmana että Korppilaiset helposti eksyvät kirjoittamaan sähköpostiosoitettaan vaikka pitäisi klikata Korppi-ikonia.

Ehdotus näyttää todella selkeältä. En näe yhtä ylimääräistä klikkausta kovinkaan suurena ongelmana, jos se selkeyttää kaikille käyttäjille kirjaantumista.

VL: oikeastaanhan tuo nykyinen on tuosta mukaeltu, eli sinällään ei enää ajankohtaista verrattuna aikasempaan. Seuraava versio tulee mietittäväski sitten kun lisätään Haka/Facebook/Twitter yms kirjaantumiset ja pitää valita niiden välillä.

02 Apr 17 (edited 02 Apr 17)

vesal: - tuossa olisi selkeästi jotakin parannusta kirjaantumisongelmaan. Pikkuisen lisää ei-Korppilaisten klikkailujen määrää?

Esimerkiksi ohjelmointi 2 -kurssin sivulle olen ainakin itse mennyt aina Korpin kurssitiedon kautta, koska se on tuntunut helpoimmalta ratkaisulta. Onko esimerkiksi ohj-kursseille mahdollista mennä jotain helppoa polkua pitkin, jos lähtee lähestymään Timin kurssisivua suoraa esim https://tim.jyu.fi/ kautta? Itse en ainakaan ole kokenut tätä mukavaksi tavaksi lähestyä ja voisiko täten timiin etusivulle lisätä mahdollisesti jonkun yksinkertaisen polun tai visuaalisen näkymän, josta kirjautimisen jälkeen pääsisi käsittelemään esim omia ohj-kursseja?

Vertasin toimintoa vastaavaan tapaan mennä esimerkiksi Optiman kautta jonkun kurssin dioja katselemaan, joka on ainakin omasta mielestäni todella selkeä. Googlesta "optima jyu" -> Discendum Optima - Jyväskylän yliopisto -> kirjautuminen -> tiedekunta -> kurssit joista valita. Vastaava voisi Timissä toimia saman tyylisellä kaavalla, jolloin ensin tapahtuu kirjautuminen, sitten kurssin valinta. En osaa itse sanoa kuinka monella kurssilla Tim on käytössä, mutta vaikka kaikki oman yliopiston (jyu) kussit, joilla Tim on käytössä, olisivat listattuna a-z järjestyksessä kirjautumisen jälkeen, olisi omalle kurssisivulle pääseminen mielestäni jo melko vaivatonta.

Toki omalle konelle kannattaakin lisätä kirjanmerkki, josta suoraa pääsee esim tietyn kurssin demoihin. Tämä ei kuitenkaan ole kovin hyödyllistä, jos käyttää Timiä esimerkiksi vieraalla koulun tai kirjaston koneella.

vesal: Muista TIMin omat bookmarkit. Ne ratkaisevat lähes kaikki tähän liittyvät ongelmat! Googlesta jyu tim. Sitten tarvittaessa kirjaantuminen, mutta senkin muistaa aika kaun. Sitten onkin bookmarkit näkösältä ja sieltä se oma kurssi. Vähemmän työtä kuin sun esimerkissä :-)

Edellisen kirjoittajan tavoin siirryn varsinkin mikroluokissa Ohjelmointi 2 –kurssin TIM-sivulle Korpin kurssisivulla olevan ”kotisivu” –linkin kautta. Kurssin alkuvaiheessa oletin, että Korpissa olevan linkin kautta tulessa kirjaudun automaattisesti tunnuksellani TIM:iin. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan TIMistä täytyy palata Korppiin kirjautumaan. Kätevää olisi, jos kirjautuminen TIM:iin tapahtuisi suoraan jo siinä vaiheessa kun kurssin Korppi sivulta klikkaa linkkiä kurssin kotisivulle.

vesal: Tuo ei tule olemaan koskaan mahdollista. Korppi on päätetty lopettaa ja siihen ei tehdä enää mitään muutoksia. Mutta tuo TIMiin kirjaantuminen on nyt helpottunut parin klikkauksen verran. Muutenkin kirjaantumistiedon siirtäminen kahden eri järjestelmän välillä tietoturvallisesti on vähintäänkin haastavaa.

Opiskelijaa ajatellen, jonkinlainen koontisivu kurssilla X TIM:iin tehdyistä syötteistä olisi hyvä. Esim: Käsittääkseni opettajat näkevät kurssilla olleiden oppilaiden harjoituspisteet kerralla, joten vastaava myös opiskelijalle, että näkee omat pisteensä.

vesal: Keväällä 2019 aloittanut projektiryhmä pyrkii siirtämään Korpin toimintoja TIMiin, jolloin osa tästä toiveesta toteutuu jos opettajat sitten malttavat käyttää ominaisuutta hyväkseen. Se voi viedä jonkin aikaa saada opettajat koulutettua tähän :-)

Edit 11.11.2021: Tämä on ollut jo pari vuotta käytössä opettajilla jotka viitsivät sitä käyttää.

13. Kurssien sisältöehdotuksia

Seuraavassa on paljon yhden kurssin sisältöehdotuksia eivätkä ne oikeastaan kuulu tänne

These are the current permissions for this document; please modify if needed. You can always modify these permissions from the manage page.