# timOhjeet

eEducation: Digitaaliset oppimisympäristöt Jyväskylän yliopiston opetuksen kehittämisen teemana vuonna 2016

Opetuksen kehittäminen jatkuu vuonna 2016 teemalla eEducation: Digitaaliset oppimisympäristöt. Painopisteenä on joustavien ja pedagogisesti laadukkaiden oppimismahdollisuuksien kehittäminen. Tavoitteena on luoda opiskelijoille monimuotoisia, interaktiivisia ja oppijalähtöisiä, joustavuutta ja opinnoissa etenemistä tukevia ympäristöjä.

Mukaan toivotaan tiimejä, jotka sitoutuvat vakiinnuttamaan e-opetusta omaan yksikköönsä ja myös edistämään kehittämisen tulosten hyödyntämistä omaa yksikköä laajemmin. Tärkeitä ominaispiirteitä kehittämistoiminnassa ovat yhdessä oppiminen, hyvien käytänteiden välittäminen ja tutkimukseen perustuva kehittäminen. Kehittäjätiimit kokoontuvat noin kerran kuussa monitieteisenä ryhmänä, jonka työskentelyyn sitoudutaan. Lisäksi yliopistoyhteisön kanssa järjestetään 4-5 yhteistä tapahtumaa vuoden aikana.

Hankkeiden kehittämisteemat tulee kytkeä yliopistossa käynnissä olevaan opetussuunnitelmatyöhön ja sille asetettuihin tavoitteisiin. Tällä hankekierroksella tuetaan erityisesti pedagogisesti innovatiivisia kokeiluja, joissa hyödynnetään tutkivalla otteella jotain seuraavista verkkoympäristöistä:

Verkkoympäristöihin liittyvät esittelytilaisuudet järjestetään:

  • ke 28.10. kello 11.15-12.00, AgC231
  • ke 28.10. kello 14.15-15.00, S204
  • to 29.10. kello 9.15-10.00, L209
  • to 29.10. kello 13.15-14.00, Kem2
  • ke 11.11. kello 12.15-13.00, AgD211
  • ke 11.11. kello 13.15-14.00, FL140.

Saat tapahtumat Korppi-kalenteriisi ilmoittautumalla. Ilmoittautuminen ei ole pakollista.

Vuonna 2016 tuetaan hankkeita, joiden kehittämisteema on jokin seuraavista:

  • oppijalähtöisten ympäristöjen hyödyntäminen opetuksessa
  • uudenlainen ratkaisu ajasta ja paikasta riippumattomaan opiskeluun
  • interaktiivisen / adaptiivisen oppimateriaalin kehittäminen ja hyödyntäminen opetuksessa
  • jokeri: Omavalintainen kehittämiskohde ja toteutusympäristö, jossa pyritään kehittämään koko yliopistoa hyödyttävää pedagogista lähestymistapaa opetuksen uudistamiseen.

Jos kiinnostuit, hae mukaan kuvaamalla hankettasi seuraavasti:

  • Hankkeen nimi
  • Toteuttajatiimi ja sen vastuuhenkilö
  • Mihin kehittämisteemaan (a-d) hanke sijoittuu?
  • Mikä on hankkeen pedagoginen innovaatio ja miten sen onnistumista seurataan ja arvioidaan (vrt. tutkimukseen perustuva kehittäminen)?
  • Miten hanke kytkeytyy yliopistossa tehtävään opetussuunnitelmatyöhön ja mitä opetussuunnitelmatyön tavoitteita hanke toteuttaa?
  • Mitä hankkeessa saadaan konkreettisesti aikaan (toimintasuunnitelma pedagogiikan kehittämiseksi ja tuotos)?
  • Miten tuotosta hyödynnetään ja vakiinnutetaan osaksi yksikön toimintaa tai laajemmalti yliopistossa ja sen ulkopuolella?
  • Miten hankkeen mahdolliset riskit varmistetaan (esim. henkilöiden siirtyminen muihin tehtäviin, alkuperäisen ajatuksen/tavoitteen muutostarpeet jne.)?
  • Mitä lisäosaamista tarvitaan hankkeen läpiviemiseksi?
  • Miten hanke liittyy yksikön opetuksen kehittämiseen laajemmin? Mahdolliset yhteistyökumppanit.
  • Suunniteltu kulurakenne

Hankkeille on varattu rahoitusta mm. henkilöstökuluihin.

Yliopiston rehtori tekee päätökset tuettavista hankkeista. Hankkeita arvioidaan seuraavia kriteereitä käyttäen:

  • Hankesuunnitelman realistisuus (tavoitteiden, toiminnan ja käytettävissä olevan ajan suhde)
  • Hankkeen tarpeellisuus ja tulosten hyödynnettävyys yli yksikkörajojen
  • Hankkeen osallistavuus sekä yksikössä että laajemmin yliopistossa
  • Budjetin realistisuus suhteessa hankkeen tavoitteisiin sekä riskien hallinta
  • Hankkeen innovatiivisuus opetuksen e-pedagogiseksi kehittämiseksi
  • Hankkeen kytkeytyminen yliopistossa tehtävään opetussuunnitelmatyöhön

Hakemuksen (max. 3-4 sivua) liitteeksi tulee lisätä esitys budjetiksi sekä laitoksen johtajan sitoutumiskirje.

Hakemukset lähetetään 20.11.2015 kello 15.30 mennessä osoitteella kirjaamo@jyu.fi.

Lisätietoja hankehausta antaa koulutusneuvoston eEducation-toiminnolle nimeämä idearyhmä:

vararehtori Helena Rasku-Puttonen, helena.rasku-puttonen@jyu.fi, 050 3732119

professori Päivi Häkkinen, paivi.m.hakkinen@jyu.fi, 040 584 3325

johtaja Peppi Taalas, peppi.taalas@jyu.fi, 050 5541720

opintopalvelujohtaja Mari Ikonen, mari.ikonen@jyu.fi, 040 8054678

Matti Manninen, rehtori

These are the current permissions for this document; please modify if needed. You can always modify these permissions from the manage page.